Sivu 1 / 2 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 38

Aihe: STM saattaa lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla (spekulointia)

  1. #1

    STM saattaa lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla (spekulointia)

    STM (sosiaali- ja terveysministeriö) ja Valvira eivät tyydy ratkaisuun jossa Korkein hallinto-oikeus linjasi, ettei Helsingin kaupunki saa rajoittaa asukkaiden parveketupakointia. KHO:n linjauksen mukaan parveketupakoinnin kielto rikkoo perustuslaillisia oikeuksia.

    STM aikoo ottaa uudeksi aseekseen tupakkalain, joka kieltäisi voimaan tullessaan myös e-tupakoinnin parvekkeilla. Nimenomaan tupakkalaki kieltää tällä hetkellä mm. nikotiini-liuosten myynnin Suomessa. Aikaisemmin parveketupakointikieltoa on perusteltu ympäristölailla, jolla suojellaan savun aiheuttamilta haitoilta ulkopuolisia.

    Tilanne on mielestäni jo riistäytymässä käsiin ja e-tupakan osalta asialle pitäisi tehdä jotain ennenkuin mitään lopullisia päätöksiä tehdään.

    Lisäksi kielto koskisi vain asunto-osakeyhtiöitä eli vuokra-asuntoja eikä kiinteistö-osakeyhtiöitä eli omistusasuntoja, joka on sitten jo toinen asia, mikä rikkoo vielä vakavammin ihmisten perusoikeuksia. Asuntopolitiikkaa Suomessa pahimmillaan.

     
     
  2. #2
    Höyrypää Ves@'s Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Hausjärvi
    Viestit
    840

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Onneks ei oo parveketta, terassi kyllä löytyy.
    Saavat kieltää mitä huvittaa, toimittakoot kieltonsa tuonne saunan taakse...


    ProVari LED , ProVari LED V2

     
     
  3. #3

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Höpö höpö juttuja taas. Kuka ees huomaa jos naapuri höyryttelee parvekkeella?

     
     
  4. #4
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Eikös aprillipäivä mennyt jo?
    On täällä suomessa kyllä asiat aika perkeleen hyvin, kun kukkahattutätien suurin huolenaihe tuntuu olevan tällä hetkellä höyryttely ja virastojen sukupuolikiintiöt..

     
     
  5. #5

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Häh? Onko tämä vain kännistä pilaa? Toivon todella että on. Lähteitä jos saisi nähdä niin olisi jees.

     
     
  6. #6

     
     
  7. #7

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Ei missään sanottu mitään sähkötupakast..

     
     
  8. #8
    Höyrykonkari Nyx's Avatar

    Liittynyt
    10/2011
    Viestit
    306

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Lainaus Alkuperäinen postaaja E-apina Näytä viesti
    STM aikoo ottaa uudeksi aseekseen tupakkalain, joka kieltäisi voimaan tullessaan myös e-tupakoinnin parvekkeilla.
    Heti kun löydät lähteen niin saatan jopa uskoa, suomessa on muutenki niin paljo näitä haista paska- sääntöjä että en yhtää ihmettelis.


    ...ja kuka helvetti höyryttelee parvekkeella?

     
     
  9. #9
    Höyrypää

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Pohjanmaa nyt ja kesällä taas Norja
    Viestit
    985

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Jaa onkos taas joku Valviran hu...a etsiytynyt yrittään paniikkia aiheuttaan.Ei onnistu sillä e-höyryttelyn kieltämisen valvomiseksi pitäisi jokaiselle parvekkeelle laittaa nauhoittava valvontakamera se kun ei haise naapuriin.Ja ei edes tupakointia voi valvoa sillä ei monikaan naapuri uskalla ilmoitella sillä jos ilmoituksen kohde kiistää jyrkästi pitää sen ilmoittajan tulla omalla nimellä esille siinä vaiheessa
    No onneksi ei heroiinin piikitystä parvekkeella olla kieltämässä.Täytyy siirtyä siihen,kun on jo valmiiksi piikitkin

     
     
  10. #10
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    03/2012
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    64

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Ainakin mun talossa melkein joka parvekkeella poltetaan tupakkaa, kuka sitä lain noudattamista siis valvoisi? Varmaan se joka talosta löytyvä "talopoliisi" saisi lisää kyttäiltävää. Ja kuka muka huomaa, jos höyryttelee jotain, jonka höyry tuoksuu vaikka mansikalta?
    Mua ärsyttää jo nytkin, kun ei röökiäkään saa polttaa melkein missään nykyään. Yksi syy, miksi ajattelin siirtyä sähkötupakkaa on juuri se. Mutta tätä menoa sähkötupakalle tulee samat kiellot kuin tavalliselle röökillekin. Nicorettea vaan kaikille, niin Valvira ja THL tykkää.

     
     
  11. #11

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Ei ministeriö saatika sitten Valvira säädä tässä maassa yhtään lakia.

     
     
  12. #12
    Höyrykone nallekarhu's Avatar

    Liittynyt
    07/2011
    Sijainti
    Rovaniemi
    Viestit
    1,194

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Lainaus Alkuperäinen postaaja askoj Näytä viesti
    Ei ministeriö saatika sitten Valvira säädä tässä maassa yhtään lakia.
    Eikö nykyinen tupakkalaki ole miltei kokonaan Valviran käsialaa?
    Eduskunta lähetti tupakkalain Valviralle joka teki siihen omat säädöt jotka eduskunta sitten hyväksyi?
    http://www.e-savuke.com/forum/index.php?topic=1105.0
    http://www.e-savuke.com/forum/index.php?topic=1491.0
    +aika monta sivua purnausta näillä foorumeilla koskien Valviran säätämistä laki- ym. pykälistä jotka liittyvät tupakka- ja höyryttelytuotteisiin.

     
     
  13. #13
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    11/2011
    Viestit
    79

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Ja tällä saavutetaan, mitä ???

     
     
  14. #14
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    ^Maailma PELASTUU! :

     
     
  15. #15

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Mitä temme kansanedustajilla tai ministeriöillä, jos joku virasto lait laatisi. Valmisteluapua sieltä pyydetään. Jos ministeriön virkamiehet ja ko virasto ovat samaa mieltä, menee tämä eteenpäin. Jos taas sillä äänillämme valitulla ministerillä on joku toinen käsitys ja pikkasenkaan munaa, ei mene. Hallitus antaa esityksen ja eduskunta päättää. Laki tulee asetuksella voimaan. Näin pitäisi demokratian toimia. Heikolta ministeriltä vie kansliapäällikkö arvovallan ja päätöksentekokyvyn ekana päivänä. Eivät Valvirat sun muut, niillä on päällään vielä aluehallintovirastot jne.

     
     
  16. #16
    Höyryttelijä

    Liittynyt
    11/2011
    Viestit
    79

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Charun Näytä viesti
    ^Maailma PELASTUU! :
    Jäätiköt pysyvät jäässä ja jääkarhut ovat onnellisia!

     
     
  17. #17
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,243

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    ^^ Niin siis noinhan sen pitäisi toimia, mutta käytännössä hallitus useimmiten jättää omat aivot narikkaan ja uskoo "asioista paremmin tietävien" virastojen suosituksia, kun eivät jaksa itse ottaa asioista selvää, jos ei hallituksen jäsenillä ole jo valmiiksi riittävästi tietoa tai omaa mielipidettä asiaan.


     
     
  18. #18
    Höyrykone nallekarhu's Avatar

    Liittynyt
    07/2011
    Sijainti
    Rovaniemi
    Viestit
    1,194

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Charun Näytä viesti
    ^^ Niin siis noinhan sen pitäisi toimia, mutta käytännössä hallitus useimmiten jättää omat aivot narikkaan ja uskoo "asioista paremmin tietävien" virastojen suosituksia, kun eivät jaksa itse ottaa asioista selvää, jos ei hallituksen jäsenillä ole jo valmiiksi riittävästi tietoa tai omaa mielipidettä asiaan.
    Juuri noin monikin asia taitaa mennä.

    "Hallituksen" esitys Eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta
    Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, työllisyys- ja elinkeinoministeriöltä, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Kuluttajavirastolta, Päivittäistavarakauppa ry:ltä, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:ltä, Suomen Bensiinikauppiaiden Liitto ry:ltä, Tupakkateollisuusliitto ry:ltä, Philips Morris Finland Oy:ltä, Suomen Syöpäyhdistys ry:ltä, Terveyden edistämisen keskus ry:ltä ja Suomen ASH ry:ltä.
    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show...unta.fi&f=WORD

     
     
  19. #19
    Höyrypää meikkupeikko's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Myrskylä
    Viestit
    622

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Musta on oikeesti todella huvittavaa tämä parveketupakoinnin vastustus. Tai no, enemmän surkuhupaisaa. Yhdeltäkään parveketupakointia vastustavan ihmisen en ole kuullu vastaavan kysymykseen, kuvitteleeko ne tosiaan sen lopettavan tupakoinnin? HAH! Jos parveketupakointi tosiaan kielletään ja sitä pystyttäisiin myös todella jotenkin valvomaan, mikä on hemmetin epätodennäköstä, siirtyis porukka joko alaovelle tai sisälle. Sit saatais kauhistelua siitä, kuinka ihmiset seisoo ulko-oven edessä tupakalla ja kuinka se ulko-oven edusta on niin kauhean ruman näkönen ja kuinka käytävässä haisee tupakka, kun ihmiset tupruttaa sisällä.


     
     
  20. #20

    Vs: STM aikoo lopettaa höyryttelyt myös parvekkeilla

    Juurihan kirjoitin, miten sen pitäisi mennä. Jos valtaa ei heti käytä, ei sitä myöskään ole eikä tule. Tässä ollaankin siis asian ytimessä. Mistä helvetistä me äänestäjät tiedämme, mikä puolue aikoo esittää mihinkin virkaan todella pätevää ja asiantuntevaa poliitikkoa tai virkamiestä, mieluiten vielä nimeltä mainiten. Jos vaaleissa natsaa, sitten myös näin toimitaan. Nyt meillä on sitten näitä kyllösiä sun muita ja puolueilla ja poliitikoilla on vain tuo poliittinen vastuu. Äänestäjän muisti on lyhyt ja vaalilupaukset tehty rikottaviksi. Virkamiehet sentään toimivat virkamiesvastuulla, myös Valvira, useimmat muut " asiantuntijaelimet " eivät sitten yhtään millään. Tätä kutsutaan lobbaukseksi ja se onkin oma taitolajinsa. Jussi Lähde muuten kirjoitti joku aika sitten ihan oivan teoksen tästä vaikkapa oppikirjaksi. Asiaan: jollakin tuuletusparvekkeella tai tuloilmanoton edessä röökaaminen on perseestä, muttei kielloilla mitään voiteta. Aina on tyyppejä, joita eivät mitkään normaalit käyttäytymismallit koske. Näitä riittää höyryttelijöissäkin. Keppi huulessa bussissa, junassa, pankissa, kaupassa, ties missä. Minähän teen mitä haluan, eiks niin ?

     
     
Sivu 1 / 2 12 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Sähkötupakka (e-Savuke) yleisesti

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •