Sivu 2 / 3 EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 21 - 40 / 42

Aihe: Kirjoittelu foorumilla

  1. #21
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    02/2012
    Viestit
    308
    Mä opettelin alkuun ja vielä tänä päivänä tätä sanasto sekä kaikkea sähköhöyrytin juttuja. Luin satoja viestejä läpi. Olihan se rankkaa. Itse opiskelua parhaimmillaan. Ja luen edelleen uutta juttua jotta pysyn kärryillä. Kaveri rupes höyryttelee ja neuvoin häntä tulemaan tänne, mutta ei ole saanut sitä aikaiseksi. Nyt osaa vaan jotain alkeita. Huonointa tässä tapauksessa on se että kyseinen kaveri on siirtynyt egosta mekaanisiin ja 150w boximodeihin alle kuudessa kuukaudessa sekä tekee omia nesteitä. Puhelin soittoja tulee ja tarvii apua kaikkeen. Sit kun neuvon, ei se ymmärrä mitään. Jo atopää tuntuu olevan vaikea käsite... Itse opiskelin tässä pari vuotta foorumin parissa ja sen ulkopuolella. Ja tämä jatkuu vieläkin, tosin ei niin totisesti. Esimerkkinä sub-ohm tankit / clearot. Jos en seuraa tätä foorumia, putoan kelkasta. Totuus on siis että opiskella pitää jos haluaa saada kaiken irti tästä. Vie aikaa, tässä on ihan valtava määrä asioita mitkä on hyvä tietää. Jos aloitan sanotaan vaikka lumilautailee ja haluun oppii hyppimään, pitäähän mun oppia hyppyjen nimet jotka on ihan utopiaa sille joka ei sitä harrasta.

    Olihan tää helppo homma aloittaa höyryttely vuosia sitten 510-T:llä, ei tarvinnu tietää juuri mitään. Ymmärrän jos joku nyt hyppää kelkkaan. On tuotteita niin helvetisti ja klooneja! Mut kyl ne oppii jos vaan niin haluaa. Tääl on satoja ihmisiä jotka neuvoo jos haluaa tietää jotain. Oli se slangii tai ei.

  2. #22
    Lainaus Alkuperäinen postaaja isoego Näytä viesti

    Varmasti oli kiva teksti yms, mutta ensi kerralla koita jaotella hieman paremmin. Thank you come again.

  3. #23
    Höyrypää GISM's Avatar

    Liittynyt
    03/2014
    Sijainti
    13210
    Viestit
    897
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Höyrypää69 Näytä viesti
    Aikoinaan kun netti (internet) alkoi valloittaa maailmaa, sanottiin että on niin hienoa, kun on helppo löytää tietoa. Paskanmarjat, nykyään se tarkoittaa vain, että on helppo kysyä.
    Tämä! Suorastaan vituttaa kädettömät ihmistaimet, jotka täälläkin kyselevät tyyliin "mistä suomikaupasta saa sitä ja tätä". Jos on ylipääsemättömän vaikeaa itse etsiä tietoa, niin kyllä mä ihmettelen ja pelkään, et minkälainen onkaan maailman tulevaisuus jos oma-aloitteisuus on tuota luokkaa? Miten sit viittii/jaksaa kirjottaa tänne kuitenkin?

    Nyt peukut pois suusta ja vähän tsemppiä!

  4. #24
    Asiaa.

    Naamapeikko on peloittava mutta nuub-viesteissään selkeä, ja se on hyvä.

    Slangihan on jonkin porukan tapa osoittaa yhteenkuuluvuutta. Ärsyttävää siitä tulee, jos se on itsetarkoituksellista. Useimmat asiaan vihkiytymättömät varmasti pyrkivät selvittämään tuntemattomia käsitteitä itse, mutta ei sellaista hakukonetta olekaan, joka selvittäisi kaikki käsitteet. Naaman menettämisen pelossa nuub ei välttämättä uskalla kysyä, että mikä se liero on.

    Minusta foorumeilla ylipäätään sekä uudet että vanhat saisivat lukea ainakin aloituksen ja uusimmat viestit, mutta harva jaksaa kelata esim. 20 sivua viestejä läpi. Se on ok ja sen voi myöntää.

    Minusta olisi myös kiva, jos joku viitsisi päivittää tuon sivuston sanaston. Itse olen ainakin sitä tuijottamalla selvittänyt joitain asioita, mutta paljon sinne voisi lisätäkin.

    Peace and respect

  5. #25
    Höyrykone

    Liittynyt
    03/2014
    Viestit
    3,085
    Lainaus Alkuperäinen postaaja GISM Näytä viesti
    Tämä! Suorastaan vituttaa kädettömät ihmistaimet, jotka täälläkin kyselevät tyyliin "mistä suomikaupasta saa sitä ja tätä". Jos on ylipääsemättömän vaikeaa itse etsiä tietoa, niin kyllä mä ihmettelen ja pelkään, et minkälainen onkaan maailman tulevaisuus jos oma-aloitteisuus on tuota luokkaa? Miten sit viittii/jaksaa kirjottaa tänne kuitenkin?

    Nyt peukut pois suusta ja vähän tsemppiä!
    Ja niin vitunko vaikeeta aloittelioita on näissä asioissa neuvoa?Pitäiskö tonne aloittelioitten palstalle laittaa joku raja mitä saa kysyä?Mielestäni on täällä turhempaankin paskaa ko se että aloittelioita neuvoo ja eihän sinne pakosta tartte kirjoitella,ainakaan mitään ylimielistä paskaa

  6. #26
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Lahti
    Viestit
    242
    Lainaus Alkuperäinen postaaja japau Näytä viesti
    22KHz signaalia pukkaa ja RMS eli means on korjattu jo 30W versiossa. Luultavasti tämä 50W on samalla piirillä mutta boostaa jännitteen 2-8V sijasta 2-10V. Eli käytännössä 22 kertaa / millisekuntti sahaa jännite alaspäin (22000 kertaa sekunnissa), jos pitää alle 4V tiputtaa. boosti circuitti antaa flättiä pihalle.

    Hyvältä näyttää edelleen.
    Tässä mielestäni ehkä osuvin esimerkki miten selkeästi ja syventävästi täällä moni kirjoittaa. En ole aloittelija, en teini, en jonne, en sähköinsinoori, mutta en ymmärrä yllä olevasta juuri hevon vittua. Vaikka haluaisin ymmärtää, että voisin tehdä ostopäätökseni tämän perusteella.

    Lainattu istick ketjusta.
    eka veto maaliin niin ei oo nollista paineita

  7. #27
    Höyrypää japau's Avatar

    Liittynyt
    12/2014
    Sijainti
    kotona
    Viestit
    976
    Jos asialle ei halua vihkiytyä, niin eikö tuo viimeinen lause 'hyvältä näyttää' silloin kerro kaiken oleellisen?

    Mutta myönnän, omassa ulosannissa on kanssa välillä petrattavaa. Hankala vain selittää teknistä sanastoa selkokielellä, kun sitä ei väännetä rautalankaan ihan helposti.

    Tässä paras esimerkki on vaikka lamppu ja himmennin. Monesti himmennetyt lamput vilkkuu ja piiri sirisee. Tätä saadaan vähennettyä/eliminoitua nostamalla himmennyspiirissä tuota taajuutta (Hz). Tuo 22KHz = 22000Hz on jo varsin korkea taajuus, jolla suurin osa tästä vilkkumisesta saadaan korjattua. Ainakin kaikki mikä on ihmis silmin/höyryntuoton kannalta merkityksellistä.

    Auttoiko tämä?

    Tähän tahtoisin vielä lisätä, että eikö ole parempi kun toiset puolestasi tutkii näitä juttuja ja infoaa foorumilla suomeksi (vaikkakin teknisesti kirjoitettuna) , kuin että ostat summanmutikassa tietämättä tuonkaan vertaa?
    Viimeksi muokannut japau; 15.02.15 kello 13:06.

  8. #28
    Höyrykone WonderC's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Kerava
    Viestit
    2,517
    Lainaus Alkuperäinen postaaja MrDelirium Näytä viesti

    E: pitikin vittu koittaa homokivaan ohjeen mukaista setuppia... Vitun marjat.
    Kun aloitin tällä foorumilla, niin kirpparilla ehdoteltiin aika usein vaihtoa homokivaan. Joutu hetken miettiä, että mille helvetin foorumille tuli liityttyä.
    -Gerstensaft über alles!

  9. #29
    Höyrykone

    Liittynyt
    03/2014
    Viestit
    3,085
    Lainaus Alkuperäinen postaaja japau Näytä viesti

    Tässä paras esimerkki on vaikka lamppu ja himmennin. Monesti himmennetyt lamput vilkkuu ja piiri sirisee. Tätä saadaan vähennettyä/eliminoitua nostamalla himmennyspiirissä tuota taajuutta (Hz). Tuo 22KHz = 22000Hz on jo varsin korkea taajuus, jolla suurin osa tästä vilkkumisesta saadaan korjattua. Ainakin kaikki mikä on ihmis silmin/höyryntuoton kannalta merkityksellistä.

    Auttoiko tämä
    Ainakin meikäläistä.

  10. #30
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Mandu Näytä viesti
    Tässä mielestäni ehkä osuvin esimerkki miten selkeästi ja syventävästi täällä moni kirjoittaa. En ole aloittelija, en teini, en jonne, en sähköinsinoori, mutta en ymmärrä yllä olevasta juuri hevon vittua. Vaikka haluaisin ymmärtää, että voisin tehdä ostopäätökseni tämän perusteella.

    Lainattu istick ketjusta.
    Ei kai tuota juuri selvemmin edes voi sanoa. Ei kaikkia käsitteitä voi joka postauksessa ruveta selittämään auki.

  11. #31
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    05/2013
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    215
    Lainaus Alkuperäinen postaaja vapeman Näytä viesti
    Ei kai tuota juuri selvemmin edes voi sanoa. Ei kaikkia käsitteitä voi joka postauksessa ruveta selittämään auki.
    No ei, mutta aika sekavaksi tuo teksti meni. Ymmärrän kyllä mitä tuossa tarkoitetaan, mutta minähän olenkin nero.

    Semmonen hirviö mitä vihaan löytyy tuon lainauksen lopusta: "boosti circuitti antaa flättiä pihalle" Ei siinä, niinhän se kai tekee, mutta ##¤tu mitä siansaksaa, tai paremminkin sianenglantia. Saa tollasia mun puolesta käyttää ja tarjoaahan tollaset aina mukavan hetken -> , mutta silti. Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni, joten ei millään pahalla kirjoittajaa kohtaan. Onhan elämässä muitakin asioita huolehdittavana, joten jatkakaa...
    - "Eihän sitä koskaan tiedä, tiedäthän."

  12. #32
    Höyrypää japau's Avatar

    Liittynyt
    12/2014
    Sijainti
    kotona
    Viestit
    976
    Mielestäni juurikin parasta koko virkkeessä.

  13. #33
    HöyryGuru Troll from behind's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Pietarsaari
    Viestit
    14,132
    Siitä nyt vain ei yksinkertaisesti saa millään tasolla luettavaa tekstiä jos joka jumalan termi pitää yrittää kääntää juntti-suomeksi
    Hyvin pitkälti Höyrypää69 linjoilla tässä asiassa muuten.
    .
    KGO & Twist

  14. #34
    Banned

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    3,227
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Troll from behind Näytä viesti
    Siitä nyt vain ei yksinkertaisesti saa millään tasolla luettavaa tekstiä jos joka jumalan termi pitää yrittää kääntää juntti-suomeksi
    Hyvin pitkälti Höyrypää69 linjoilla tässä asiassa muuten.
    .
    Mutta olen kyllä aloittelijan kanssa siinä samaa mieltä, että väkisin tehtyä termistöä tai lyhentelyä pitäisi välttää, sulla ainakin paha tapa Trolli keksiä jokaiselle laitteelle ja jutulle oma nimi, johon tarvitsisi aloittelija jo Trolli-suomi ja suomi-vapo sanakirjat käyttöönsä

  15. #35
    Höyrykone MrDelirium's Avatar

    Liittynyt
    09/2013
    Sijainti
    Tanpere
    Viestit
    3,171
    Ja alkavan höyryttelijän auttaminen tässä kai yksi forkan tavoitteista on. vaikka pääasiassa täällä perseillään Genen triidissä ja offtopicissa.
    Lapsi joka usein hymyilee silmissänne on suloinen
    Vaan jos nauraa vanhalla iällä niin on vajaaälyinen
    Minä en ole tottunut suremaan vaikka potilaat pois kuolee
    Mutta käypää rahaa jos poltetaan se ajatus kyllä häiritsee

  16. #36
    Höyrykone

    Liittynyt
    09/2014
    Sijainti
    Kaasmarkku...Porin vieressä
    Viestit
    9,312
    Eiköhän kysyvä apua löydä. Yleensä saa vielä linkin, missä videolla näkyy kuvista tarpeellinen. Eipä täältä ketään ole pihalle ajettu, jos kysyy uudelle et mitähän tarkoitit. Ei kukaan voi tietää koko käyttösanastoa ulkoa. Kyllähän ne sit lopuksi Kanthalista väännetään ymmärrettävään muotoon.

  17. #37
    Ei aloittelijan tarvitsekaan kaikkea ymmärtää. Suuri osa tulee tänne varmasti siksi, että haluaa lopettaa tupakanpolton. Aloittelijoiden osiolta löytyy tähän hyvin tietoa, kysyjälle vastataan ja erikoissanastoa ei käytetä ihan niin värikkäästi kuin muualla.

    Oma asenne oli ehkä tänne tullessa eri, koska mulle oli alusta asti selvää, että tästä tulee harrastus johon haluan panostaa. Aluksi suurin osa jutuista meni aivan ohi, mutta tajusin, että nää on sellaisia juttuja jotka ei koske vielä mua. Opiskelen ensin mikä on akku ja atomisaattori, mitä tarkoittaa VG ja PG ja etenen siitä sitten pikkuhiljaa. Ketjuja lueskelemalla sanaston ja harrastuksen hienoudet saa haltuun kyllä ajallaan jos haluaa.

  18. #38
    Höyrykone RiMa's Avatar

    Liittynyt
    01/2015
    Sijainti
    Oulu
    Viestit
    1,066
    Lainaus Alkuperäinen postaaja WonderC Näytä viesti
    Kun aloitin tällä foorumilla, niin kirpparilla ehdoteltiin aika usein vaihtoa homokivaan. Joutu hetken miettiä, että mille helvetin foorumille tuli liityttyä.
    Minäkin törmäsin paripäivää sitten ko.tyyppiseen ilmoitukseen, suljin äkkiä ilmoituksen kun ajattelin että tämä ei ole minun juttu

    Mutta ehkä tuokin vielä jatkossa avautuu tämmöiselle aloitteliallekkin, tällekkin varmaan aivan siveellinen selitys olemassa
    Spoileri!

  19. #39
    Höyrykone WonderC's Avatar

    Liittynyt
    12/2013
    Sijainti
    Kerava
    Viestit
    2,517
    Lainaus Alkuperäinen postaaja RiMa Näytä viesti
    Minäkin törmäsin paripäivää sitten ko.tyyppiseen ilmoitukseen, suljin äkkiä ilmoituksen kun ajattelin että tämä ei ole minun juttu

    Mutta ehkä tuokin vielä jatkossa avautuu tämmöiselle aloitteliallekkin, tällekkin varmaan aivan siveellinen selitys olemassa
    Se siveellinen selitys on Kayfun.
    -Gerstensaft über alles!

  20. #40
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    11/2014
    Sijainti
    K:ala
    Viestit
    208
    Tämä on omalla tavallaan mielenkiitoinen juttu, tämä aloittelijan ja "tosiharrastajan" välinen kielimuuri.

    Omalla kotiolut foorumilla pyrin siihen, että kirjoittaisin kaikesta suomeksi.
    Mutta mutta, toki suomeksi on panimosanasto olemassa, mutta kun kokoajan tulee lisää erilaisia kotipanimo tekniikoita ja ei niille ole olemassakaan suomalaista vastinetta.
    Eikä suomalainen panimosanasto välttämättä ole yhtään sen helpompi kuin muutkaan. (esim. Cold break = kylmäsaostuma, ei kummallakaan kielellä kertone mitään jos ei tiedä mistä on kyse)

    Joten tavallaan on pakkokin mukautua ja käyttää yleisesti muualla käytettyä termistöä jo siksikin, että se joka etsii tietoa löytäisi sen.
    Eli jos kaveri etsii tietoa mikä on vaikka HERMS (Heat Exchanged Recirculating Mash Systems), ei hän eksy meidän suomalaiselle sivulle jos siellä puhutaan jostain muusta.
    Vaikkapa sitten lämmönvaihtoon perustuvasta kierrättävästä mäskäysjärjestelmästä tai mäskäykseen jossa vierrettä kierrätetään lämmönvaihtimen läpi. Lämmönvaihdinkin voi olla jo sana jota ei tunneta.

    Eikä kaikki termit ole yksiselitteisesti selitettävissä suomeksi. Esim. Steeping on "suomennettu" steeppaamiseksi.
    Toki tuo tarkoittaa hauduttamista (ja paljon muutakin). Mutta sana hauduttaminen ei tarkoita Steeppaamista sanan varsinaisessa merkityksessä.
    Jos sanotaan, että steeppasin kristallimaltaat joukkoon, harrasta tietää heti mistä oli kyse.
    Toki asian voi kertoa monimutkaisemminkin, eli laitoin vettä kattilaan ja lämmitin sen n. 70°C lämpöön ja laitoin kristallimaltaat kattilaan. Annoin maltaiden hautua 30min ja siivilöin muodostuneen liemen toiseen kattilaan.

    Eli vähän sama kuin se, että sanotaan, että rakenna joku 1ohmin setuppi siihen RTA:han.
    Verrattuna siihen, että kerrotaan kaikki siitä miten homma tehdään.

    Sanoisin, että aloittelija saa parhaimman hyödyn kun opettelee sanastoa ja kyselee mitä mikin tarkoittaa.
    Syy on se, että silloin "kaikki" puhuu samaa "kieltä", usein myös ei suomalaiset.

    edit:
    Toki aloittelijan osiossa kannattaa pitää mielessä, että kysyjä on mahdollisesti ajoittelija.
    Silloin on paikallaan kertoa vaihe vaiheelta mitä tehdä, mutta tärkeää on neuvojan monesti tietää kysyjän välineistö ennen kuin voi antaa "kaiken tyhjentävää" neuvoa.
    Viimeksi muokannut suorama; 19.02.15 kello 21:21.

Keskustelu Sähkötupakka (e-Savuke) yleisesti

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •