Sivu 2 / 19 EnsimmäinenEnsimmäinen 12345612 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 21 - 40 / 369

Aihe: Salatut Höyryt by Beenari

  1. #21
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591

    Pientä upgreidausta

    Jippii! Käväisin ruokatauolla kotona ja postilaatikossa oli iloinen yllätys: pieni pehmeä kuori. Meinasi se ruokatauon varsinainen idea unohtua, kun sain kuoren revittyä kappaleiksi ja pääsin käsiksi sisältöön. Kuoresta löytyi kaksi kartotankkiputkea 3ml ja 6ml. Welholta olin aikoinaan muun tilauksen oheen tilannut alenurkkauksesta kymmenen Bogen XL-LR kartoa, ja pitihän niille keksiä käyttöä. Tai ei varsinaisesti pitänyt, mutta tuo Kangerin ultimaattinen vainoharhaisuuteen ajava vitutuksen välikappale - T3s - pakotti Beenarin äärimmäisiin tekoihin...

    No siitä sitten nopeasti jääkaapille, jotakin nopeasti syötävää kehiin ja kun maha oli saatu täyteen oksennusta, niin omaan puuhanurkaukseen paskartelemaan. Noissa welhon Bogeissa sitä paskartelua riittääkin. Ei ole reikiä tahi slotteja ja kaiken lisäksi ne on mustia. Eli karton ympärille on liimattu musta paperi. Ja jonkun foorumilaisen viestiä muistellen, liima ei tee hyvää höyrynesteessä, tai siis en vielä ole ihan niin pohjalla että alkaisin liimaaa imppaamaan. Eli hanasta kuumaa vettä virtaamaan ja varovasti paperia irti repimään. Kuuma vesi saa liiman notkistumaan sen verran että muutaman minuutin askareella meillä on kädessä kirkas Boge. Ja varovainen saa olla ettei a) polta näppejään b) tule valmiiksi hookaksoolla tankattua kartoa ;-)

    Ja miksi näin? Miksi en vaan hanki valmiiksi rei'itettyjä kartoja? No kuten aikaisemmin mainitsin, niin koitan pitää tämän semmoisena halvalla hupia koko kansalle kettinkinä. Nuo Boget maksoi muistaakseni 43 centtiä kappale, joten pieni ajanviete tuo kohtuullisen säästön köyhälle.

    Ja sitten Boge pihalle, terassilankkujen väliin, varastosta betoninaula ja Urdun oppien mukaan Fiskarsin kirves. Kirveellä kohtuullinen napautus naulan päähän ja kas, kartossa on pieni reikä. Karto ympäri ja toiselle puolelle samanlainen. Ei tule ainakaan dry-hittejä. Sitten vaan kokeilemaan Bogea upouuteen tankkiin.

    Ja noista tankeista vielä: lähtee nuo päätycäpit irti ilman silmitöntä väkivaltaa, ei helposti mutta lähtee. Ja tuolla irtonaisella alakäpillä oli sitten helppo haarukoida suurinpirtein se reiän paikka noihin kartoihin. Eli reikä saisi olla tankin pohjalla, jotta saisi tankista viimeisetkin tipat imutettua. No minun reikäni taisi tulla millin liian alas. Boge menee käppiin kiinni, mutta kun nuo reiät muuttavat karton pyöreän muodon hieman soikeaksi, jää karto millin liian syvälle. Ei tule kontaktia akun plussanapaan. Tämähän on helppo korjata. Tukikaulus akkuun kiinni, karto cäppeineen kierteille ja ruuvarilla hieman pakottaa kauluksen ja cäpin välistä vääntämällä cäppiä hieman ylemmäksi kartoon. Ja on niin tiukka sovitus ettei tarvitse huolehtia tankin luistelemisesta kartoa pitkin. Alacäppi ei nouse ilman kohtuutonta väkivaltaa ylöspäin ja tukikaulus pitää huolen ettei luiskahda alaspäinkään. Eli summa summarum, taisi tuo reikä tulla ihan hullun tuurilla tasan oikeaan kohtaan ;-)

    Niin ja tulihan tuo karto tankattua tuossa välissä, eli rei'ityksen ja koe(?)sovituksen välissä. Sitten vaan putki alakäppiin kiinni ja neste pullosta tankki puolilleen. Tällei varovasti näin alkuun, jos vaikka vuotaa. Vainoharhainen kun olen - kiitos Kangerin. Yläkäppi kiinni ja driptippi paikoilleen ja varovaiset ensihöyryt. Hyvin toimii. Kangerini oli vielä puolillaan, joten uusi kartotankki kyljelleen puhtaan nenäliinan päälle loppupäiväksi odottamaan isännän kotiinpaluuta. Illalla voi sitten tarkastaa ettei tuokin perkele sitten vuoda.

    Ja ei vuotanut ei, nenäliina oli aivan kuiva kotiin tultuani. Kangerin paska irti, kartotankki tilalle ja höyryämään. Tulee muuten mukavat pössyt, aavistuksen kosteamman oloiset kuin Kangerilla ja maku on hivenen pyöreämpi. Mahtavaa! Ja jos tämä ei sitten ala kurlaamaan tai vuotamaan, niin ainakin nyt tuntuu siltä, että Beenarin seikkailut clearojen ihmeellisessä maailmassa oli sitten tässä. Jää nuo Kangerit vaimon käyttöön, ja jos armaallanikin menee hermo niihin, niin suoritamme noille Kangereille kestotestin Urdun viitoittamalla tiellä ;-)

    Pörisemisiin
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  2. #22
    Höyrykone Teppa's Avatar

    Liittynyt
    07/2012
    Sijainti
    Vuorentausta
    Viestit
    4,071
    Kyllä hyvä Boge oli todella hyvä. Pitäisköhän piruuttaan koittaa yli vuoden tauon jälkeen. Hyvää tekstiä herra suoltaa, näitä on ihan mukava lueskella.
    Virtaa: G-Tube, Tesla WYE, ja iStick Pico
    Höyryä: Berzerker RTA, Skyline RTA ja Dvarw MTL

     
     
  3. #23
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591

    Jatketaan tuoreeltaan

    Aamulla tuli hiukan kiiru töihin, ja siitä syystä sitten tuli otettua aivan järjetön riski. Tuohon iTasten nokkaan jäi kiinni tuo uusi ja kiiltävä mainiot höyryt antava kartotankki. Sen kummemmin kiireessä ajattelematta sujahti kombo taskuun ja ei kun töppöstä toisen eteen. Varikon pihalla sitten huomasin erheeni ja alkoi karskia miestä oikein kylmäämään: entäs jos tämäkin vuotaa?

    No pikainen tarkistus repun sisältöön, ja saatoin huokaista helpotuksesta. Siististi omassa minigrip pussissaan täyteen tankattu iClear16 on mukana. Ja ei kun reippain mielin matkustajia kuljettamaan.

    Illemmalla sitten kotona paskartelin hieman lisää. Poistin kaikista jäljellä olevista käyttämättömistä Bogeista sen mustan teipin pois. Kun ei oikein ole kokemusta noista kartojen kestoista, niin täytyy vähän varautua valmiiksi. Onhan noita kartoja ilman tankkia tullut perus el-cheapo eGolla imeskeltyä viiden - kuuden täytön verran. Vaikuttaako tuo tankki sitten miten ja mihin suuntaan, jää nähtäväksi.

    Samalla ajattelin antaa tuolle T3s:lle vielä yhden mahdollisuuden. Clearo täyteen, paketista uusi ato kiinni ja kokeilemaan kuinka kurlaa.... Ja imaisu, imaisu, imaisu, imaisu ja grrrrlll. Perkele se siitä. Jääköön paska nurkkaan häpeämään. Aloituspakkauksen mukana tulleet CE4 clearot, sekä Mini Vivi Nova että iClear16 ovat olleet ainoat clearot tässä talossa jotka ovat toimineet niin kuin pitääkin. Top-coileja kaikki. Jääköön nuo Vivi ja iClear ihan varalaitteiksi. Voihan toki olla että kunhan tämä vitutus tästä parin viikon jälkeen laantuu, saatan kokeilla uudestaan omien setuppien tekoa noihin kangereihin.

    Ai niin vuotiko se tankki? Koko päivänä ei yhden yhtä kurlausta. Eli ei vuotanut. Ja yllättävää kyllä: vain kerran otin tankin irti akusta tarkistaakseni asian, sen verran vielä olen vainoharhainen. Kyllä se tästä.
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  4. #24
    Höyrykone Teppa's Avatar

    Liittynyt
    07/2012
    Sijainti
    Vuorentausta
    Viestit
    4,071
    Kartot kesti omassa käytössä paremmin tankissa kuin ilman. Ja mitä kestoon tuli, niin parista päivästä pariin viikkoon. Kyllähän noista kartoistakin touhari akun navalle sillointällöin ilmestyi, mutta katastrofaalista vuotoa ei koskaan.
    Virtaa: G-Tube, Tesla WYE, ja iStick Pico
    Höyryä: Berzerker RTA, Skyline RTA ja Dvarw MTL

     
     
  5. #25
    Kartotankeista/kartoista ei foorumilla puhuta, mutta eiköhän niillä ole ne uskolliset käyttäjänsä jotka löytäneet oman "game overinsa" niistä vuosia sitten, eivätkä pulinavoorumeilla liiku (enää).

    Hyviä turinoita Beenarilta. Kiitos !

     
     
  6. #26
    Höyrykone

    Liittynyt
    03/2014
    Viestit
    3,085
    Itsellä kanss alusta asti kartotankit ja evodi johon tehnyt vähän isomman coilin jotta saa punpulia enempi mahtumaan. Välillä tehnyt mieli vaikka mitä härpättimiä mutta näillä menty ja tyytyväinen oon ollut.Hienoa lukea sun turinoita ja huomata että aattelet tästä höyrähtämisestä samoin kuin itse.kiitos

     
     
  7. #27
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591

    Vaeltelua

    Taas jatkuu Beenarin ihmeelliset seikkailut, tällä kertaa kartojen maailmassa.

    Tuosta 6ml tankista tuli imuteltua nesteet loppuun, joten pikainen tankkaus ja uutta imua. Eipä oikein tule höyryä eikä makua. Mitä hemmetti sille nyt tuli? iTaste kertoo karton vastukseksi 3 ohmia. Häh? Kahden ohmin karto. Ja kokeilin tankiin ensimmäisen kerran paskartellessani, että iTaste sanoi arvoksi 2,0 ohmia. No löylyä lissee, voltit täysille (5V) ja imuja. Nyt alkaa nippa-nappa tuntumaan siltä miltä pitääkin. Uusinta tarkistus ja ohmit on 2,5. Hetken lepoa ja uusi mittaus, 2,7 ohmia. Lisää lepoa ja mitataan 3,0 ohmia. Hetki vapottelua ja ohmit putoaa 2,6 ohmiin.

    Sanoiko iTaste työsopimuksen näin koeajalla irti? Toisella kartolla kokeillen ohmit on joko 2,1 tai 2,2 riippuen onko juuri tullut vapoteltua. Ja tämän ymmärrän ihan peruskoulun fysiikalla; vastus on riippuvainen lämpötilasta. Juuri vapoteltun karton vastus on kuuma, joten tuo ohmien nousu 2,1 ohmista 2,2 ohmiin on ihan normaalia. Eli iTaste taitaa olla kunnossa. Tuliko tuolle toiselle kartolle nyt heti kuukautiset, vai onko tämä ihan normaalia vittuilua, vai peräti ensimmäinen merkki siitä että karto on tiensä päässä? (Tästä heitin myös kysymyksen tuonne laitteet osion karto-lankaan).

    Tiistaina piti testata myös tuo 3ml tankki, mutta kun koe sovittelin kartoa alakäppiin, niin lopputulos oli se, että alakäppi on kädessä ja karto lattialla. Mikäs nyt? Tarkempi tutkiskelu paljasti että paketista otetusta tankista puuttui yksi o-rengas. Pikainen sähkökirjeenvaihto Puffin kanssa poiki analogisen kirjeen tänään kotiin, jossa oli kaksi varatiivistettä. Ja ei kun asentamaan tiivistettä. Siis sinne alakäpin sisälle. Perkele että meinasi palaa hihat tuossakin asennuspuuhassa. Lopussa kiitos seisoo, puolen tunnin tappelun jälkeen. Olisi varmaankin pitänyt odottaa huomiseen, kun voisi raskaan työviikon jälkeen ottaa vähän asennusöljyä - sisäisesti.

    No semmoista vikaahan ei ole jota ei väärällä työkalulla ja suhteettomalla voimankäytöllä korjata. Tiivisteen kun sain paikalleen niin sovittelemaan tankattua ja rei'itettyä kartoa paikalleen. Ja arvatkaapa ihan huviksenne menikö se sinne? No ei tietenkään. En kai minä muuten tästä tarinoisikaan, jos asiat sujuisivat kuin keväisellä kukkakedolla sukkahousuisillaan tanssiessa...

    Yläkäppiin verrattuna alakäpin o-renkaasta näkyy liian paljon kumia siinä reiässä. No lisää voimaa kehiin, mutta ei perkele mene, ei millään. Vähän e-nestettä liukasteeksi, mutta kun ei mene niin ei mene. Kännimodin (Smooker) sai kuitenkin kierrettyä tuohon kartoon kiinni ja sitä apuna käyttäen suhteettoman paljon enemmän voimaa kehiin. Mutta karto ei hievahdakkaan oikeaan suuntaan. Voimankäyttö on kokeiltu - tuloksetta - joten väärät työkalut käyttöön. Yksi loppuun imeskelty karto mukaan ja varastosta Urdun suosima väline toiseen käteen. Karto imupää edellä alakäpin reikään ja Fiskarsilla kunnon napautus karton kierrepäähän. Nyt meni karto reikään. Ja lattialta löytyi kuminen rinkula. Arvatkaapa mikä rinkula?

    Suhteeton voiman käyttö väärällä työkalulla sai aikaan sen, että karto leikkasi o-renkaasta sellaisen alle 0,1mm paksun siivun pois. Nyt menee karto paikalleen ja lähtee poiskin ilman turhia irvistelyitä. Jippii! Tankki täyteen ja menoksi. Tiiviydessä ei ole vikaa, vaikka o-renkaasta höylättiin pieni siivu pois. Ja nestemäärä tuolla tankilla riittää nippa-nappa työpäiväksi. Pitänee vissiin vielä tilata se 4,5ml versio ja siihen sopivat kartot ja ja ja ja.... perkele rahanmenoa ei voi estää. Himmaillaanpa taas hieman aikaa.

    Nyt on siis kaksi toimivaa kartotankkia ja kumpikin näyttää itse asiassa hyvälle tuon iTasten nokassa. Tuo isompi valtikkamalli jopa hivenen röyhkeälle, ja sehän sopii minun habitukseeni kuin nyrkki kusipään silmään.

    IMG_0446.JPG
    IMG_0449.JPG


    Ja lopuksi vielä täytyy ihan oikeasti mainita sekä Puff.fi että Esmoke.fi. Kumpikin kauppias tietää mitä on hyvä asiakaspalvelu. Ja hyvällä asiakaspalvelulla saa ne uskollisimmat asiakkaat. Molempien kohdalla ei kaikki tilaukset ole mennyt ihan putkeen, mutta kumpikin kauppias on korjannut tilanteen ja välittömästi. Saisi moni muu kauppias ottaa ihan oikeasti oppia noista kahdesta. Toki vähän vaikeata on kummankaan enää parantaa koska hupulla ollessa on olemassa vain yksi suunta: alaspäin;-)

    Pörisemisiin.
    Viimeksi muokannut Beenari; 28.08.14 kello 21:44. Syy: Typoja korjattu
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  8. #28
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591

    Kuinkas sitten kävikään?

    Tuo yksi karto ja sen ohmien päätön vaeltelu ees-taas sai minut sitten tekemään asialle jotakin. Tankki tyhjäksi ja pesuun, karto työkalujen kanssa "narkkinurkkauksen" pöydälle ja suoritetaan ex-tempore ruumiin avaus kyseiselle laitteelle. Imu päästä katsottuna vanu oli hyvinkin tummaa, vaikka höyryn maussa ei mitään vikaa ollut. Dremelillä kuori halki pituussuuntaan, liitin osa irti ja osiksi koko roska. Vanu oli kauttaaltaan tummunut. Ja tuo vastuslanka oli aivan musta. Raaputtamalla tosin ei pinnasta mitään lähtenyt irti, joten sen varmaan kuuluukin olla musta. Ja ihan sormivoimin lähti (katkesi) lanka liittimestä irti. Minun tietämyksellä ei varsinaista tekinstä vikaa ollut. Tosin 43centin hinnalla nakataan kuikkaa ja paskarrellaan uutta kehiin.

    Tässä vaiheessa vaimokin oli tullut olan taakse kurkkimaan, mitä ihmettä touhuan kirveen kanssa. Selitin hänelle karton rei'ittämisen saloja, ja sen miksi niitä tarvitsee. Aikaisemmin kun hän on nähnyt minun vetelevän höyryjä pelkästä kartosta ilman tankkia eGo-tikulla. No oppitunniksi kun meni, niin näytin sitten hommat loppuun saakka, eli karton täyttäminen, tankin kasaaminen ja täyttäminen. Drip-tipin kun sain kampeeseen kiinni ja rupesin katseellani hakemaan omaa iTasteani, niin vaimo armas tarjoaa omaa hopeista iTasteaan ilman clearoa. Samapa tuo, sama laitehan tuo on, tankki kiinni, tehot 8 wattiin ja kokeilemaan. Hyvin höyryää. Vaimon silmissä havaitsin semmoisen jännän kiillon, ja jo melkein arvasin lopputuloksen: tämä on viimeinen kerta kun minä saan tuolla tankilla höyrytellä. Jäähän minulle tuo pikkupoikien 3ml tankki ;-(
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  9. #29
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591

    Tarinaa juoksuhaudasta

    Jatketaanpas lankaa taas pienen tauon jälkeen. Eli siis yhden miehen sota omaa pahaa tapaansa vastaan alkaa tuntua loputtomalle suolle. Jokainen analoginen on yksi pieni taistelu tässä sodassa, monta taistelua on voitettu, mutta valitettavasti muutama kirvelevä tappiokin on koettu. Toisaalta se mikä ei tapa, vahvistaa luonnetta.

    Ensimmäinen kirvelevä tappio tuli karton rei'ittämistouhuissa. Naulan kanssa sen reiän saaminen sopivalle kohdalle on ihan arpapeliä. Joko reiät on liian korkealla, jolloin tankkia ei saa tyhjäksi tai sitten ne on liian alhaalla ja reikä on alacäpin sisällä. No lyödään reiät vähän erikorkeudelle, niin toinen on ehkä sopivalla korkeudella. Tuohon sitten kun lisätään se Fiskarsin kanssa sopivan lyöntivoimakkuuden hakeminen, tai siis tarkemmin sen epäonnistuminen. Jos reikä ei tule ekalla iskulla, karto muuttaa muotoaan ja on astetta hankalampi saada sopimaan alacäppiin. Toisaalta eipähän luistele tankki mihinkään. Ja jos käyttää liikaa voimaa, niin karto on pysyvästi terassilankussa kiinni. Näppärää sekin - saa molemmat reiät samalla iskulla.... ;-)

    Pirkkahöyryttely koki nöyryyttävän tappion cartopuncherin tilaamisen muodossa. Nyt on hieno ja kiiltävä AGS reikäkone narkkinurkkauksessa. Taitaa olla vähän harakan vikaa meikäläisessä.

    Shitellalla oli näppinsä pelissä vielä suuremmassa tappiossa, tai Shitella nimenomaan piti näppinsä erossa. Nestevaraston huvetessa, tein mielestäni tilauksen ihan ajoissa pariin luottokauppan. Toisesta kaupasta tilatut tavarat oli kahden päivän kuluttua postilaatikossa. Ja toisesta taas seuraavana päivänä tieto että ovat lähteneet matkalle Suomeen. Yleensä tuolta on saanut tavarat viikossa: Tilaus pe-su välillä niin tavarat on postitettu maanataina ja ovat olleet yhtä poikkeusta lukuunottamatta olleet perjanataina laatikossa. Ja tuokin poikkeustoimitus oli sitten seuraavana maanataina laatikossa. Nyt Shitellan perkeleet istuneet päivät pitkät perseellään laittamatta rikkaa ristiin. Niksalitkut tekivät matkaa kaksi viikkoa!!!!

    Kolme karvaan piiiiiiitkäääääää päivää piti pärjätä 3ml tankissa olevalla nesteellä. Hätäapua nesteen säännöstelyyn oli pakko kaivaa vaimon sätkäröökilaatikosta. Perkele että kirveli. Niin hyvin kun olikin mennyt. Työpäivät menneet kuin heilahtaen sähkösätkän avulla. No vahingosta viisastuneena, saman tien uutta nestesatsia tilaamaan. Enää ei saa nesteet loppua kesken. Onni onnettomuudessa on tuo vaimon mieltymys mentholiröökiin, minulle kun ei menthol nappaa tupakassa sitten yhtään.

    Alkaa tuo paljon kehumani iTaste V3 olemaan ketjun heikoin lenkki. Speksien mukaan pitäisi olla 800mAh akku. Se kestää aamusta tuonne ilta-viiteen tai -kuuteen kunnes alkaa näyttämään keltaista valoa. Eli toistaiseksi nippa-nappa kestää työpäivän. Samoin kestää nippa-nappa tuo 3ml tankki. Onhan mulla töissä aina mukana latauspiuha, joten tuo ei varsinaisesti ole ongelma, mutta olisihan se hienoa jos virtaa akussa riittäisi aamuvarhaisesta iltamyöhään ja laitteen laittaisi lataukseen yöksi samalla kun itse menee nukkumaan. Muuten ollaan hyvin hyvin lähellä sitä omaa game-over komboa.

    Vai olisiko minulla liian kovat vaatimukset? Eihän laitteen tarvitse olla kuin pomminvarma (ei kurlaa - ei dryhittejä - ei vuoda), kestää rouheampaakin kohtelua (ei tarvitse käsitellä kuin kipeätä pillua silkkihansikkain) ja jaksaa höyrytä koko päivän (3ml -6ml). Ebox dual varmaan kestäisi koko päivän, mutta 150 eypoa maksava modi vain kartotankin ajamiseen kuullostaa kuuluisalta tykki - kärpänen asetelmalta.... ja kaukana pirkahöyryttelystä.
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  10. #30
    Kiva lukea turinoitasi taas.

    Hei, jos olet mennyt ihan tuolle kartotankki-linjalle ? Niin käytä hyvä mies kirpparin OSTETAAN osastoa hyödyksi.

    Itse en ole kartotankkien kulta-aikaa koskaan nähnyt, mutta täällä on veteraaneja jotka ovat, ja varmasti olis esim löytynyt puncheria, ym. kun laitat ilmon ja uppaat kerran vko.

     
     
  11. #31
    HöyryGuru smami's Avatar

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Lapua
    Viestit
    4,286
    Melkein lähtisin provaria suosittelemaan jos karto linjalla / alle 15W linjalla meinaat jatkaa. Mukavan luotettava kestävä ja hyvin tarkka perusputki joskin vain volttisäädettävä. Provaria on miniä (350 akku), normia (490 akkua) ja jatkoputkia sitten joilla saa koko akku arsenaalin käyttöön. Itse tykkäsin kovasti silloin kun tuo 15W oli kaikki mitä tarvitsin. Hintaahan on uutena se 200+€ mutta foorumin kirpparilla niitä on myyty 60-150 väliin riippuen lisävarusteista (jatkoputket, 22mm cäpit, akut, laturit, clearot, jnejne..)
    E: Lisäksi tuossa on todella hyvä hyötysuhde akkukäytöllä, 700mahinen 18350 akku riitti itsellä hyvin 8h työpäivän (~4ml lientä) joten 490/650 akulla menisi kyllä koko päivä.

     
     
  12. #32
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    Valitettavasti minäkin olen ns. myöhäisherännäinen. Joitakin revikoita joistakin tankeista nähnyt ja kiinnostunut, vain huomatakseni että niitäpä ei ole enää myynnissä. Puffilla oli joku aika sitten pari Arctic tankkia saldoilla, mutta palkkapäivänä saldo oli nollassa ja nyttemmin poistunut valikoimasta.

    No enpä ole huomautettavaa löytänyt näistä puffin myymistä alle vitosen maksavista tankeista, joten täyttävät pirkka-höyryttelyni kriteerit kirkkaasti. Ja tuo cartopuncherikin taisi maksaa alle femman uutena, ja kun kaiken muun ohessa tuli tilattua niin postimaksutkaan ei hintaa nostanut. Olisihan tuolla lipaston alakaapissa ollut Dremelikin jolla olisi voinut itse slotata, arveluttaa vaan ne karton sisälle menevät hienon hienot metallipölyhiukkaset...

    Ja ostetaan osastoon laitan ilmoa sitten kun mulla on varmasti rahat johonkin reliikkiin kasassa. Mikään ei ole typerämpää kuin laittaa ilmo että ostetaan, vain sitten myyjäehdokkaalle sanoakseni että sorry eipä ole pätäkkää. Myydään osastoa tulee kyllä luettua tämän tästä.

    Ja sitten tuo tapaus ProVari.....äääääh.....kallis mutta ymmärtääkseni jokaikisen sentin arvoinen kampe. Ehken myöhemmin tulee joku ProVari hankittua käytettynä. Ja Kayfun. Ja G-Tube. Ja Mister-510. Ja. Ja. Ja.

    Tämän päivän taisteluni on lähinnä jättää nuo analogiset kokonaan pois kuvioista. Ja niin yksinkertaisesti ja halvalla kuin mahdollista. Luonteenlujuutta on sen verran etten ole sortunut itselleni ostamaan yhtään askia röökiä melkein kuukauteen (okei - reiluun kolmeen viikkoon). Sitten taas toisaalta huijaan itseäni, kähveltämällä vaimon askista joskus yhden menthol-savukkeen (hyi helvetti) tai käyn sätkätarvikelaatikolla kääräisemässä itselleni savut. Mutta vajaassa kuukaudessa mennyt viisi tupakkaa ja alun toistakymmentä sätkää, entisen kaksi askia päivässä tahtiin verrattuna, niin katsoisin noita pieniä retkahduksia läpi sormien. Pitää osata olla itselleenkin armelias.

    Onhan noissa kartoissa omat puuhansa, ennen kuin ne on tankkiin sopivia, mutta - tähän asti - tankkiin saatuani ihan luottopelejä. Ja eivät ole hinnan kiroissa. Welhon alelaarista 41 centtiä kappale, niitä on postissa tulossa sen verran että pärjään tämän ja ensi vuoden niillä!!!! Ja vaikka joka toinen olisi valmiiksi paskana, niin ovat halvempia kuin tuon ultimaattisen vitutuksen atopäät - jotka toimivat jos niitä sattuu huvittamaan ;-)
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  13. #33
    Tuo Smamin vinkki käytetystä Provarista on hyvä. Sun Innokinissa on muuten vain 680 mah akku, ja 18490 saati sitten 18650 antaa käyttötunteja reippaasti lisää. Porvari on aikanaan suunniteltu ajamaan kartotankkeja.

    Kartopuolen tavara on wattivammaisilla jotka pilanneet kurkkunsa liikatehoilla (olen itsekin sellainen ) kaapin pohjalla pölyyntymässä.

     
     
  14. #34
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591
    On noita Provareja tullut kytättyä kirppiksellä. Tähän mennessä joko liian kalliita, tai ilmo huomattu liian myöhään. Toisaalta jokin Vamokin varmasti ajaisi saman asian. Tuommosta Mukey versiota vähän katsellut sillä silmällä, mutta viime viikonloppuna pienessä hiivassa tuli vähän tilailtua nesteitä ja kartoja ym. ryönää pikkuisen liikaa, joten joutuu laitteistopäivityksiä odottelemaan seuraavaan palkkapäivään ;-(
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  15. #35
    Harmi, siellä on juuri nyt 1 siistinnäköinen mini.

    Vamolla saat toki pysäytettyä työvälineen jos jarrut pettää, kun tiputat kyydistä ja olet sitonut köyden siihen. Tavallinen 18650 ottaa hyvin 2 puhelintolpan väliin, ja mukey taas menee nätisti asfaltista läpi ankkuriksi.

     
     
  16. #36
    Kartoihin saa röörit kätevimmin rautasahalla. Viilto kylkeen ja syvyys tarpeen mukaan.

     
     
  17. #37
    Sen verran naureskellut sun tekstejä että pistäs osoite yv:llä tulemaan niin pistän pienen tukipaketin postiin, ei mitään kummallista mutta semmoista että ei tarvitse röökeihin turvautua.
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
  18. #38
    Höyrykone _S_'s Avatar

    Liittynyt
    05/2013
    Sijainti
    Satakunta
    Viestit
    10,375
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Ahe222 Näytä viesti
    Sen verran naureskellut sun tekstejä että pistäs osoite yv:llä tulemaan niin pistän pienen tukipaketin postiin, ei mitään kummallista mutta semmoista että ei tarvitse röökeihin turvautua.
    Huutele jos pakettiin lisää painoa voin lahjoittaa myös tavaraa

     
     
  19. #39
    Höyrykone Beenari's Avatar

    Liittynyt
    06/2014
    Sijainti
    Hässlinki
    Viestit
    2,591

    Tukipaketti

    Tänään puhutaan tukipaketista. Ja ei, en aio puhua teille politiikkaa, enkä Kreikan tukipaketista, vaan erään ystävällisen foorumilaisen lähettämästä paketista.

    Tuosta ylhäältähän jo käy selville kuinka Ahe222 yllätti aivan salakavalasti puuntakaa tarjoamalla pientä tukipakettia. Ja tuo paketti saapui siis tänään postilaatikkoon. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota paketin painoon, joka ei mielestäni ollenkaan vastanut Ahen kirjoittamaa "pienen tukipaketin postiin, ei mitään kummallista". No joo onhan paketti pienehkö kooltaan, mutta mutta, ei mitään kummallista ja samalla painavahkoa tavaraa. Mitähän ihmettä Ahe on oikein lähettänyt? Samantien postilaatikko kiinni ja pikainen pyrähdys kaikkia luonnon vaaroja uhmaten läpi tuulen ja tuiskun kotio pakettia ihmettelemään:

    IMG_0458.JPG

    Kaikkihan meistä tietää sen olotilan - kuin pikkupoika jouluaattona - varovasti pakettia auki ja yhtä varovasti sisältö pöydälle:

    IMG_0459.JPG

    Ou jee!! Arctic puncher!!! Tämmöistä mä oon aina halunnut, mutta valmistus ja myynti lopetettu ennen kuin olin ehtinyt edes testaamaan sähköröökiä. Nyt ei tarvitse vaimonkaan aamuisin töistä tullessaan ihmetellä, mitä on nuo terassille naulatut pienen pienet putkenpätkät....

    Tuon CNV paketin sisältä löytyi älytön lajitelma kaiken maailman kartoja:

    IMG_0461.JPG

    Huomaa kuvan alareunassa pieni tiiseri siitä mitä tuosta harmaasta neliskanttisesta laatikosta löytyi. Sen sisältö nimittäin pudotti allekirjoittaneen aivan polvilleen. Ja taisi siinä pieni kyynelkin poskelle vierähtää. Omituinen käsitys jollakin termistä "ei mitään kummalista":

    IMG_0460.JPG

    Vasemmalla taitaa olla Lumi-tankki ja oikealla Kiuas.

    Voi jumankavitaatio sentään, Ahe222. Olen aivan sanaton. Pelkkä kiitoskin tuntuu aivan mitättömälle tämän kaiken rinnalla. Nostit juuri rimaa sen seuraavan retkahduksen kohdalta aivan järjettömän korkeallle! Mutta näin julkisesti on pakko kuitenkin sanoa:

    AIVAN ÄLYTTÖMÄN ISO KIITOS!
    #teamStarre

    Lähetetty minun vaimon läppäristä ilman mitään vitun tapatalkkia.




     
     
  20. #40
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Beenari Näytä viesti
    Tänään puhutaan tukipaketista. Ja ei, en aio puhua teille politiikkaa, enkä Kreikan tukipaketista, vaan erään ystävällisen foorumilaisen lähettämästä paketista.

    Tuosta ylhäältähän jo käy selville kuinka Ahe222 yllätti aivan salakavalasti puuntakaa tarjoamalla pientä tukipakettia. Ja tuo paketti saapui siis tänään postilaatikkoon. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota paketin painoon, joka ei mielestäni ollenkaan vastanut Ahen kirjoittamaa "pienen tukipaketin postiin, ei mitään kummallista". No joo onhan paketti pienehkö kooltaan, mutta mutta, ei mitään kummallista ja samalla painavahkoa tavaraa. Mitähän ihmettä Ahe on oikein lähettänyt? Samantien postilaatikko kiinni ja pikainen pyrähdys kaikkia luonnon vaaroja uhmaten läpi tuulen ja tuiskun kotio pakettia ihmettelemään:

    IMG_0458.JPG

    Kaikkihan meistä tietää sen olotilan - kuin pikkupoika jouluaattona - varovasti pakettia auki ja yhtä varovasti sisältö pöydälle:

    IMG_0459.JPG

    Ou jee!! Arctic puncher!!! Tämmöistä mä oon aina halunnut, mutta valmistus ja myynti lopetettu ennen kuin olin ehtinyt edes testaamaan sähköröökiä. Nyt ei tarvitse vaimonkaan aamuisin töistä tullessaan ihmetellä, mitä on nuo terassille naulatut pienen pienet putkenpätkät....

    Tuon CNV paketin sisältä löytyi älytön lajitelma kaiken maailman kartoja:

    IMG_0461.JPG

    Huomaa kuvan alareunassa pieni tiiseri siitä mitä tuosta harmaasta neliskanttisesta laatikosta löytyi. Sen sisältö nimittäin pudotti allekirjoittaneen aivan polvilleen. Ja taisi siinä pieni kyynelkin poskelle vierähtää. Omituinen käsitys jollakin termistä "ei mitään kummalista":

    IMG_0460.JPG

    Vasemmalla taitaa olla Lumi-tankki ja oikealla Kiuas.

    Voi jumankavitaatio sentään, Ahe222. Olen aivan sanaton. Pelkkä kiitoskin tuntuu aivan mitättömälle tämän kaiken rinnalla. Nostit juuri rimaa sen seuraavan retkahduksen kohdalta aivan järjettömän korkeallle! Mutta näin julkisesti on pakko kuitenkin sanoa:

    AIVAN ÄLYTTÖMÄN ISO KIITOS!
    Olkaatten hyvä vain, kunhan siellä pysytään tupakeista erossa niin eiköhän siinä ole kiitosta riittämiin niin ja kloonit on murhaa
    "Anteeksi! Minä luulin, että se on omani!" (Nipsu:Taikurin hattu)


    Sekavia kirjoituksia erinäköisistä ja kokoisista höyrytin vekottimista

     
     
Keskustelu Blogit ja päiväkirjat

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •