Tulokset 1 - 12 / 12

Aihe: Äpärän blogitopic

  1. #1

    Äpärän blogitopic

    Moi,

    Ajattelin perustaa oman topicin, kun höyrytellessä ja näitä foorumeita selaillessa viihdyn niin mukavasti. Usein ei ole mitään kirjotettavaa aiheisiin, mutta tekee mieli silti vähän avautua. Tällä tavalla säästyy päänvaiva muilta foorumin selailijoilta ja itseltäkin darrahäpeän pitäisi ainakin vähentyä. Lisäksi vielä, että en pidä varsinaisista blogipalveluista. Foorumimuodossa mielestäni hyvä idea!

    Olen nyt lyhyellä matikalla viidettä päivää ilman analogisia ja hyvältähän tuo tuntuu. Aion jatkaa samalla linjalla. Tänään mennyt päivä normaalisti höyrytellessä, mutta tuo tätäkin foorumia terrorisoinut iltalehden juttu sähkötupakan vaarallisuudesta on pistänyt miettimään onko se oikeasti vaarallinen. En kyllä mitenkään usko, että höyry olisi normaalia savuketta vaarallisempaa, päinvastoin. Jään odottelemaan uutista konkreettisesta sähkötupakan aiheuttamasta terveysriskistä samalla vapotellen hyvin mielin, ja jos sellainen jostain ilmestyykin, olen edelleen skeptinen näihin nykypäivän uutistoimistoihin. Nehän eivät suinkaan ole puolueettomia kuten kaikki tiedämme. Tästä aasin siltana voisi jatkaa pitkälle yhteiskuntamme tai paremminkin koko maailmamme korruptioon, mutta yritän näin aluksi ainakin pysyä kevyesti höyryn ja bissen ihmeellisessä maailmassa.

    Peleonilta tilattu Banaanineste on hyvää kaljan kanssa. Tuntuisi toimivan paremmin pelkästä dc-kartosta, kuin kartotankista, mutta hyvää se on silti kaljan kanssa. Vietän tässä siis aikaani nytkin imaillen kaljaa ja höyryä. Huomasin tuolla jossakin aiheessa puhuttavan ircistä.. onko tällä foorumilla kenties oma kanava? Tällä perintömacilläni en ole vielä mirciä testannut, mutta eiköhän sen jostain saa gepardillekin imailtua. Olisi mukavaa liittyä keskusteluun jos sellainen tosiaan löytyy.

    Ei kai tässä mitään muuta ihmeellistä tule mieleen tällä kertaa. Kai tämmösen topicin perustaminen on ihan sallittua? Polliisi paikalle jos ei ole. Seurailijat saa kommentoida ja keskustella ihan vapaasti jos haluaa...

     
     
  2. #2

    Vs: Äpärän blogitopic

    Kanava löytyy, lisätietoa tuossa ketjussa - http://www.e-savuke.com/forum/index.php?topic=548.0

    Bloggaajia ei täällä liikaa olekaan, joten kiva kun tulee uusia naamoja.

     
     
  3. #3

    Vs: Äpärän blogitopic

    Jees, kävin tsekkaamassa^ Hieno homma

    Tänään ei mitään erikoista. Heräsin klo 16 aikoihin, kävin baarissa imaseen muutamat tuopit ja jauhamassa jonkun alkoholisoituneen kokoomus-insinöörin kanssa maailman menosta. Haavisto on kuulemma vihreä homo ja sen takia perseestä. Olin eri mieltä. Paikallisessa sai vetää höyryjä, mutta kuulemma viikonloppusin, kun tupa on täynnä sitä ei saa harrastaa. Ihan ymmärrettävä mielestäni.

    Pakko tässä nyt vielä mainita tämä ACTA-sopimus, joka on jo jonkun mulkun puolesta allekirjoitettu Japanin kokouksissa, mutta ei ole vielä ratifioitu EU-parlamentissa, eikä eduskunnassa. Kauheaa paskaa sanon minä ja pyydän, jos pidät internetistä vapaana tietoväylänä: käy laittamassa nimi addressiin, ettei sitä hyväksyttäisi suomessa: http://www.adressit.com/sensuuria_va...netin_puolesta

    Eipä tässä muuta. Eilen teki kovasti mieli normaalia tupakkaa, mutta pidin pintani ja imeskelin e-kessua vähän ja halu meni ohi. Luojan kiitos tästä hienosta keksinnöstä!

     
     
  4. #4

    Vs: Äpärän blogitopic

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Ae Pae Rae Näytä viesti
    Eipä tässä muuta. Eilen teki kovasti mieli normaalia tupakkaa, mutta pidin pintani ja imeskelin e-kessua vähän ja halu meni ohi. Luojan kiitos tästä hienosta keksinnöstä!
    PIDÄ PINTASI, ÄPÄRÄ!
    Normi röökiä tekee alussa tottakai mieli, varsinkin aamuisin. Mutta kyllä ne halut (no pun intended) siitä vähenee. Itellä meni noin kk että sätkän himot katosi.
    Toki yksilöllistä tuo sätkän himon katoaminen...toivotaan bloggaajalle onnea ja menestystä
    eGo | Touchwood Mini | DonKick | BoltKick | 2 x Mini Lava | SD
    30.10.2011

     
     
  5. #5

    Vs: Äpärän blogitopic

    Päivitelläänpä tämäkin ennen nukkumaan menoa.

    Normaalin tupakan halut ovat olleet todella vähäisiä, mutta myös tuo höyry on alkanut tökkiä paikoittain. Tuntuu, että olis parempi olla ilman sitäkin, mutta katsoo nyt miltä näyttää, kun saa vähän lisämakuja tilattua. Kaljaa tuli kitattua hieman överisti eilen ja krapula alkaa vasta nyt hellittää. En tiedä mainitsinko aikaisemmin, että krapulat ovat vähentyneet huomattavasti. Niiden armottomuus on lähtenyt pois. Olen myös huomannut energian lisääntymistä ja mielen vireyttä, jonka seurauksena moni moni asia tuntuu suttaantuvan paremmin. Ostin eilen uimahousut ja kävin tänään uimahallissa wtf! En ole armeijan jälkeen urhoiluun kajonnut ja sen kyllä huomaa, mutta hyvältä tuntui. En voi kun kiitellä kiinalaisia. Tämä tuote todellakin on auttanut vaivattomasti lopettamaan tupakoinnin, vaikka onhan tässäkin omat haittansa, mutta ne ovat niin pieniä tupakkaan verrattuna, että ei haittaa.

    Täytynee jatkaa samaa rataa vielä toistaiseksi, ehkä alkaa keventämään milligrammoja asteittain kohti nollaa. Olen kuitenkin huikean tyytyväinen siitä, ettei minun enään tarvitse tupakoida vasten tahtoani (ja salaa myös siitä etten enää rahoita mitään yhtiöitä tai valtioita oman terveyteni kustannuksella). On se kuoppa niin syvä, ettei siitä ilman apua olisi kovin helposti ylös tultu. Nyt kello alkaa olla nukku. Hipsinpä tästä sänkyyn lueskelemaan erästä mielenkiintoista teosta..

    Öitä.

    Edit. Onko muuten joku kenties huomannut höyryn TH:n voimistuneen paljon näin about viikon käytön jälkeen? Tuntuu, että aikaisemmin imuttelin surutta kunnon hittejä, mutta nyt on alkanut tuntua jopa ikävältä tuo henkeen vetäminen. Joutuu ottaan puoliposkareita.

     
     
  6. #6
    Banned

    Liittynyt
    10/2011
    Viestit
    63

    Vs: Äpärän blogitopic

    n. viikon jälkeen, varsinkin aamuisin on melkoista tuskaa 18-24mg nesteillä ja silti piti niksat jostain repiä ennen kuin oli kalsarit jalassa. Toisaalta itse aloin olemaan toiveikas tuossa vaiheessa, alkoi kessusta liukenevat suoja-aineet olemaan nollassa ja kurkku oikeasti ilmoittaa elon merkkejä

     
     
  7. #7

    Vs: Äpärän blogitopic

    Huomasin vian olevan siinä kun imen carton liian kuivaks ja käytän muutenkin liian stydiä nestettä. Tulee ihan kauheen makusta näillä eväillä

    Höyryllä kuitenkin mennään edelleen. Torstaina olin kaupungilla baarissa ja otin kaverilta yhden analogisen. Mentiin tupakkakoppiin ja laitettiin palamaan, enkä paria imua enempää ottanut, kun totesin jo maistuvan paskalta ja lahjoitin savukkeen jollekin hipille. Olen tässä vaiheessa varma, etten enää koskaan palaa normaaleihin savukkeisiin

    Nyt on alkanut nämä ensimmäiset nesteet olla hupenemaan päin, joten uusi tilaus on kehitteillä. Olis mukava tietää mistä liikkeestä saa suht nopean toimituksen, kun peleonilta kesti toista viikkoa ja nää nesteet varmaan loppuu ennen sitä. eCigWizardi?

     
     
  8. #8
    Höyrykone

    Liittynyt
    10/2011
    Viestit
    1,150

    Vs: Äpärän blogitopic

    libertyflights, sitten wcigwizard
    "Siis mitä saavutetaan 4,4 Voltin jälkeen? Ei yhtään mitään." - hulluhöyrypää

     
     
  9. #9
    Höyrykonkari Polgara's Avatar

    Liittynyt
    01/2012
    Sijainti
    Varkaus
    Viestit
    366

    Vs: Äpärän blogitopic

    Lainaus Alkuperäinen postaaja kalma
    libertyflights
    +1
    Mutta tilaa nyt, kohta on suosikkimaut taas loppu.
    Eilen olivat täyttäneet "hyllyt", äsken tilasin ja jäin taas ilman jo kuukauden päivät kyttäämääni makua.

    Savutta #0059

    Let's Twist.


     
     
  10. #10

    Vs: Äpärän blogitopic

    Tilasin eCigiltä, tuli nopeasti. Seuraava tilaus vois mennä libertylle. Jouduin tuossa olemaan yhden päivän nesteet lopussa ja sorruin tupakoimaan pari kertaa, mutta mielestäni tupakka ei korvaa höyryjä. Höyry vaan on parempaa. En nyt tuota laskuriakaan ala nollaamaan tämän takia. Höyryttely jatkuu!

    Tän blogin pitäminen on jotenkin jäänyt vähälle. Ei ole mukamas ollut aikaa, vaikka oikeasti ei vain ole mitään kirjotettavaa. Höyry maistuu ja hyvä niin. Mitä muuta? Päivittelen kun on jotain päiviteltävää... ehkä tänään illalla, koska uuden tilauksen kunniaksi täytyy ottaa olutta, sehän on juhlittava tapahtuma joka kerta

     
     
  11. #11

    Vs: Äpärän blogitopic

    Nääh.. ei mitään erikoista...

     
     
  12. #12
    Höyrypää

    Liittynyt
    07/2011
    Sijainti
    Tampere
    Viestit
    431

    Vs: Äpärän blogitopic

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Ae Pae Rae Näytä viesti
    Huomasin vian olevan siinä kun imen carton liian kuivaks ja käytän muutenkin liian stydiä nestettä.
    Nyrkkisääntönä cartoa kannattaa muutenkin täyttää aina kun lopettaa höyryämisen, ei sillon kun alottaa.
    Cartot kestää näin (kosteana) huomattavasti pidempään Ihan vaan jossei oo tullu vastaan!

    Vape vape! O0
    [19:45:51] <@Mikaheli Mua oikeesti ihan sylettää ihmiset jotka polttaa tupakkaa
    [19:45:59] <@Mikaheli Itsehän olen ollut viikon polttamatta

     
     
Keskustelu Blogit ja päiväkirjat

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •