Sivu 4 / 4 EnsimmäinenEnsimmäinen 1234
Tulokset 61 - 76 / 76

Aihe: Rosannen taistelu syöpäkäärylettä vastaan.

  1. #61
    No niin, pitkästä aikaa on aikaa kirjoitella tännekin.
    Tuossa ketjussa viimeisimpiä pohdintojani aiheesta http://www.e-savuke.com/vb/terveys-l...ettaminen.html
    Marraskuun puolesta välistä suunnilleen olen mennyt 3 mg ja 0 mg nesteiden sekoituksella. Viimeisinä aikoina ollut pitoisuus varmaan jossain alle 1 mg:n.
    Aika sekalaista meno ollut. Välillä ei ole ollut suurta tarvetta höyrytellä (höyryttelin silti). Sitten taas tuli 3 päivän kauhea takapakki tuossa viikkoa ennen joulua, kun tuntui ettei mikään määrä höyryttelyä riitä, vaan tupakkaa olisi saatava. Piti jopa pureskella nikotiinipurkkaakin. No, tupakkaa en onneksi ostanut, vaikka kaupoissa kiertelinkin kun tää alkoi, ja selvisin siitä sitten. Kuitenkin tuli mieleeni silloin, että eipä taida höyryttelynkään lopettaminen onnistua ihan tuosta vain. Sen jälkeen kuitenkin alkoi illat jo mennä joskus 18 tai 19 jälkeen niin ettei tarvinnut höyrytä, vaan selvisin ihan hyvin ilmankin. Lisäksi onnistuin joiltain reissuilta jättämään höyryttelyvälineet kotiin.
    Nyt sitten joulupäivänä aamulla höyrysin muutaman henkosen ja sitten tulikin jotain muuta tekemistä ja höyryily jäi kesken. Sen koommin en ole sitten höyrynnytkään! Ihan kohtuu hyvin olen selvinnyt ilman tämän reilun kaksi vuorokautta, ei mitään älyttömiä mielitekoja ole esiintynyt... Mutta en nyt ajattele että tämä olisi tässä, voihan olla että mielitekoja tulee, enkä ole kieltänyt höyryttelyä itseltäni. Tupakka onkin jo vähän eri asia. Sallin itselleni maistelun silloin kun höyrysin, mutta en tule sallimaan kun en höyryä. Se maistelun tulos kun voikin olla toisenlainen sitten. Nyt viimeksi aattona maistoin henkosen ja se pani yskittämään ja maistui hirveälle.

    Että elämme jännittäviä aikoja, josko vaikka tässä täysin nikotiinittomaksi onnistuisi heittäytymään.

     
     
  2. #62
    Tässä on nyt sitten joulun jälkeen menty tosiaankin vähillä höyryämisillä. Työpäivän aikana ei höyryämisiä ollenkaan. Joskus töihin mennessä/ töistä tullessa autossa muutama henkonen. Vapaapäivänä kotona ollessa sitten jossain välissä jos on siltä tuntunut. Päivät menneet varmaan 50/50 höyryämättä tai max 2 höyryämiskertaa päivässä. Eli ihan hyvälle vaikuttaa ainakin toistaiseksi tää höyrystä vieroittautuminen (koputan kuitenkin puuta). Ei nekään höyryt, mitä olen imaillut, ole tuntuneet mitenkään niin mahtavilta. Pisin putki täysin ilman höyryä taisi olla 5 päivää.
    En ota stressiä tästä, eli vetäisen höyryt jos siltä alkaa tuntumaan.

    PS: Voi Froggy...

     
     
  3. #63
    Banned

    Liittynyt
    11/2011
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    3,227
    Hienoa... oot tullu jo aika hienon matkan ensimmäisistä viesteistä

     
     
  4. #64
    Lueskelin noita alkuajan viestejäni ja täytyy sanoa, että melkoinen sattumahan siinä kävi, joka ehken ratkaisi höyryttelyn eduksi homman. Nimittäin kun tilasin Genesikseltä sen mentholin, niin se ei ollutkaan sitä mentholia, mitä heillä yleensä on. Tilapäisesti heillä oli toisen valmistajan mentholia, joka osoittautui minulle herkuksi. Siitä joka heillä yleensä on myynnissä, en sitten pitänytkään. Eli teinpä tilaukseni oikeaan aikaan!

    Viime viestin jälkeiset vajaat pari viikkoa on menty samalla systeemillä. Pääsääntöisesti kahdella höyryttelyllä (työmatkat) ja välillä yhdellä tai ihan ilman.
    Olo vaan ei ole mikään paras mahdollinen: hengittäminen on ajoittain vaikeaa, uni on pahoin häiriintynyt (osin ainakin tuon hengityksen vaikeuden vuoksi), nenä tukkoinen ja kuiva, silmät kuivat ja kipeät. Talvi ainakaan ennen ei ole koskaan aiheuttanut mitään tämän kaltaista... Painoakin on tullut valtavasti lisää; heinäkuusta ainakin 7 kg! Yhtenä päivänä jouduin ottamaan muutamaan kertaan peräkkäin spurttia ja meinasin kuolla siihen hengenahdistukseen. Se hengen vetäminen taisi kuulua kilometrien päähän...
    Eli ei tässä mitenkään erityisesti nautita tupakanpolton lopetuksen positiivisista vaikutuksista. Mutta enpä silti ala polttamaankaan uudestaan.

     
     
  5. #65
    HöyryGuru smami's Avatar

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Lapua
    Viestit
    4,286
    Paino ja lenkillä hengästyminen ainakin selviää suoraan polttamisen lopettamisesta aiheutuvasta napostelun tarpeesta. 7 kg painon nousu tällä napostelulla taas selittää sen että hengästyy helpommin kun sitä painoa on enemmän, oletan kumminkin että tuo 7kg on prosentuaalisesti aika paljon lähtöpainostasi itse tiputin 25kg ennen kuin aloin höyryttelemään ja 3-4x viikossa kävin hölkkäämässä 3x2,2km lenkkipolun. Sitten loppui polttelu, tuli syötyä enemmän ja lenkkeily melkein loppui kun lenkkikaveri muutti toiselle paikkakunnalle niin n.10 tuli takasin. Nyt on taas tullut otettua itseä niskasta kiinni ja kohta ollaan tuossa samassa pisteessä mistä lehdettiin ennen lopetusta

     
     
  6. #66
    Nojoo, onhan tuota painoa reilusti liikaa ja sekin varmasti aiheuttaa omat oireensa. Mun normaalipaino (ihanne) on 54 kg. Painoin jo höyryttelyyn siirtymisen jälkeen heinäkuussa 62 kg ja nyt jo 69 kg! Eli ylipainoa on kaikkiaan 15 kg.
    Normaalivauhtia kävellessä minä en hengästy. Tuo kauhea hinkuminen tuli kun oli pakko juosta muutama spurtti. Juoksemaanhan minä kyllä en ole oikeastaan koskaan eläissäni pystynyt kunnolla, mutta tuo oli jo aika rajua oirehtimista.
    Muuten nuo hengitysoireet tulee yleensä ihan levossa ollessa, usein iltaisin ja öisin, mutta toki myös päivälläkin. Eikä se ole hengästymistä, vaan sitä, että on vaikea hengittää tai saada happea.

     
     
  7. #67
    Pakko oli alkaa laihdutuskuuri. Sen verran raskas olo oli, eikä mahdu enää mihinkään vaatteisiin.
    Huomasin, että laihduttamisen aloitus on vaan ihanhyvä juttu. Tulee mietittyä sitä ja keskityttyä enemmän siihen kuin tupakan polttamattomuuteen.
    Yksi päivä aamulla töihin ajellessa ajattelin höyrytä, mutta akku loppuikin, enkä ollut muistanut ladata muitakaan akkuja. Ei syntynyt minkäänlaista paniikkia, kun tajusin, että voisin höyrytä vasta työpäivän jälkeen kotona kun olisin ladannut akut. Jäi sitten lopulta siltä päivältä kokonaan höyryämättä. Nauratti kyllä kun ajattelin, millainen hysteria olisi tullut tupakointiaikana jos ei olisi saanut tupakkaan tulta aamulla.
    Pikkuhiljaa alkaa oppimaan uudet rutiinit tupakka-/ höyryämistaukojen tilalle. Voi kun tuntuisi fyysisessä olossa edes jotenkin selvästi paremmalta, niin tulisi siitäkin motivaatiota ja hyvää fiilistä. Mutta kun on alkanut myös närästämään ja on noita hengitysoireita sun muuta pientä, niin tympii tosissaan. Mutta silti en ala polttamaan.

     
     
  8. #68
    Laihdutus etenee hitaasti mutta varmasti, 4 kg voitettuna. Tavoitteet jossain kaukana: välitavoitteena toukokuun loppuun -9 kg ja elokuun loppuun -15 kg. Olen aloittanut myös kävelylenkit vähintään 3 kertaa viikossa. Siinä tulokset varmaan alkavat näkyä joskus kuukauden päästä. Ihan hyvin jaksaa kuitenkin kävellä ja pieniä pätkiä (alle 100 m) aina koetan juosta, jotta keuhkot joutuisivat lujemmalle. Tarkoitus olisi olla kesän koittaessa "priimakunnossa" kaikin puolin.

    Nyt olo on ollut ihan ok, ei hengenahdistuksia, unettomuutta tai närästystä. Silmätkin ovat jo paremmat... Varmaan osa noista on ollut psyykkistä ja osa tuon ylipainon aikaansaamaa ja osa kuivan talvi-ilman. Se on edelleen säilynyt, että nenä jotenkin kuivuu ja tukkeutuu, jonka vuoksi on vähän vaikea hengittääkin.

    Pahinta on kuitenkin ollut se, että tupakan himo on iskenyt aika usein viime aikoina. Jotenkin sitä miettii, että loppuuko se oikeasti koskaan... Sen verran kovana iskenyt, että jos käsillä ois ollut tupakkaa, polttanut olisin. Höyrytellyt olen nyt viime aikoina joka päivä, yleensä sen pari kertaa (työmatkoilla). Mutta tsemppaan, en aio repsahtaa... Olen sentään aloittanut tämän projektin jo vuosi sitten vähentämällä tupakointiani puoleen ja sitten jatkanut höyryämällä. Tuntuisi tosi kurjalta heittää kaikki tämä työ ja positiivinen kehitys romukoppaan... Ennemmin sitten alan höyryämään enemmän kuin että polttaisin. Onneksi kuitenkaan tuo tupakanhimo ei ole jatkuvaa, niin jospa tää tästä.

     
     
  9. #69
    Höyrykone AnttiE's Avatar

    Liittynyt
    10/2013
    Sijainti
    Jyväskylä, aika-ajoin Tampere
    Viestit
    3,768
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Rosanne Näytä viesti
    Laihdutus etenee hitaasti mutta varmasti, 4 kg voitettuna. Tavoitteet jossain kaukana: välitavoitteena toukokuun loppuun -9 kg ja elokuun loppuun -15 kg. Olen aloittanut myös kävelylenkit vähintään 3 kertaa viikossa. Siinä tulokset varmaan alkavat näkyä joskus kuukauden päästä. Ihan hyvin jaksaa kuitenkin kävellä ja pieniä pätkiä (alle 100 m) aina koetan juosta, jotta keuhkot joutuisivat lujemmalle. Tarkoitus olisi olla kesän koittaessa "priimakunnossa" kaikin puolin.

    Nyt olo on ollut ihan ok, ei hengenahdistuksia, unettomuutta tai närästystä. Silmätkin ovat jo paremmat... Varmaan osa noista on ollut psyykkistä ja osa tuon ylipainon aikaansaamaa ja osa kuivan talvi-ilman. Se on edelleen säilynyt, että nenä jotenkin kuivuu ja tukkeutuu, jonka vuoksi on vähän vaikea hengittääkin.

    Pahinta on kuitenkin ollut se, että tupakan himo on iskenyt aika usein viime aikoina. Jotenkin sitä miettii, että loppuuko se oikeasti koskaan... Sen verran kovana iskenyt, että jos käsillä ois ollut tupakkaa, polttanut olisin. Höyrytellyt olen nyt viime aikoina joka päivä, yleensä sen pari kertaa (työmatkoilla). Mutta tsemppaan, en aio repsahtaa... Olen sentään aloittanut tämän projektin jo vuosi sitten vähentämällä tupakointiani puoleen ja sitten jatkanut höyryämällä. Tuntuisi tosi kurjalta heittää kaikki tämä työ ja positiivinen kehitys romukoppaan... Ennemmin sitten alan höyryämään enemmän kuin että polttaisin. Onneksi kuitenkaan tuo tupakanhimo ei ole jatkuvaa, niin jospa tää tästä.
    Tupakan himoon hommaat jotain tujua nestettä! Parit hatsit siitä ja alkaa se heikotus iskee nii ei tee tupakkia mieli!

     
     
  10. #70
    Testasin tuohon tupakanhimoon 14 mg:n mentholia, jota vedin alkuun monta kuukautta. Se maistui tunkkaiselle ja voimakkaalle... ei oikein hyvälle. Muutama henkonen siitä ja sitten lähes nollaniksan hedelmämakua ja jotenkin siitä pikkuhiljaa siitä tupakanhimosta taas selvisi. Tuntuu, että tuo tupakanhimo iskee pahiten lauantaipäivinä, siinä kotitöiden lomassa. Esim. viime viikonloppuna sitten taas sunnuntai oli tosi helppo, kertaalleen höyryttelin tuota mietoa nestettä.
    Nyt ei ole kyllä pitkiin aikoihin mennyt päivääkään täysin ilman höyryttelyä. Pari kertaa olen myös tupakasta henkosia ottanut kun himo on iskenyt ja tupakkaa on ollut käsillä, että olen todennut ettei se maistukaan enää niin pahalle kuin aktiivihöyryttelyaikana... paha paha, outo juttu...
    No, olen kuitenkin päättänyt, että näillä mennään, eli höyryä jos siltä tuntuu. Pakkohan joskus on tuntua paremmaltakin ja helpommalta... välillä näin tuntuukin, toivottavasti joskus on helppoa koko ajan.

    Kunto tuntuu jo vähän kohonneen aktiivisen lenkkeilyn myötä. Huomasin jo pysyväni miehen mukana helposti kävelylenkillä eilen. Alkaakin olla jo lähes jokapäiväistä tuo liikkuminen. Kyllä mä tavoittelen joskus kesäksi sellaista kuntoa, että voisi vähän hölkätäkin. Painokin putoaa pikkuhiljaa, joten edistystä tapahtuu juuri siten kuin tarkoitus on että olisin kesällä timmissä kunnossa ja toivottavasti jo pääsääntöisesti tupakanhimosta vapaa ja jopa höyryistä vapaa?

     
     
  11. #71
    Sinä olet kyllä aika nopeasti päässyt eroon tupakasta ja vielä pudottanut nikotiinit höyryttelyssä minimiin. Jos tuossa pientä notkumista tapahtuu, ei ole ihmekään. Pitäähän sitä päänkin tottua uuteen elämään. Hyvää jatkoa ja toivottavasti joskus perästä tullaan!

     
     
  12. #72
    Niin, on tää mennyt tosi helposti, hyvin ja uskomattoman nopsasti. Vielä joskus heinäkuussa tuo 14 mg mentholi oli vielä käytössä. Nyt tuntui kokeiltuani sitä, että miten ihmeessä olen voinut vetää jotain noin älyttömän vahvaa nestettä.

    Tänä aamuna töihin ajellessa ja höyrytessä ajattelin, että mikäs tässä, jatkan tuota pari kertaa päivässä höyryä (ja tarvittaessa enemmän) niin kauan kuin tarvitaan. Pakkohan se joskus on helpottaa kunnolla tuon tupakanhimonkin ja nuokin höyryt voi jättää kokonaan pois.
    Taktiikkanakin tavallaan on vielä tämä kuntokuuri, että kynnys alkaa polttamaan olisi vielä korkeampi. Toki ensisijaisesti tuo on ihan itseisarvoinen elämänmuutos.

    Ai joo, tuo mentholi, jota alkuaikana höyrysin, muka ei silloin maistunut muuta kuin raikkaalle mentholille. Kyllä se nyt minusta ainakin maistui myös tunkkaiselle tupakalle.

     
     
  13. #73
    Höyrypää

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Gihttel
    Viestit
    870
    Mukava blogi. Itellä on analogisesta jo aikaa, mutta ko nautinnoista tykkään, hyvästä ruuasta jne, niin höyryän niksan kans edelleen, vaikkei sitä ole paljo mitään. Mutta joskus pittää vähä rentoutua... Enempi mulla mennee herkkuihin rahaa ko höyryyn, ilmakuivattua poroa, kinkkua jne, mutta sallin sen jos tili sallii. Paino on puonnu reilusti ko alkoholia on vähentäny, sitä meni joskus reippaasti.
    Mutta ei mulla muuta, tsemppiä <3

     
     
  14. #74
    Viimeisimmät kuulumiset...
    Pari viikkoa sitten lomareissulla tuli vedettyä yksi tarjottu tupakka kun mieli teki. Maistui karsealta, mutta poltin loppuun kuitenkin. Loppureissun pärjäsin ihan helposti ilman mielitekoja, eikä tarvinnut höyrytäkään edes autoa ajaessa, vaan sitten jossain sopivassa välissä about pari kertaa päivässä.

    Kunto kohoaa pikkuhiljaa ja paino tippuu vähintään yhtä pikkuhiljaa, vasta 5 kg voitettuna, mutta tavoitteessa ollaan tai oikeastaan edellä tavoitetta.
    Edelleen höyryän sen aamulla töihin mennessä ja iltapäivällä töistä tullessa. Mutta työpäivät ja illat sujuu jo kohtuuhyvin ilman eikä ole mielessä tupakka jatkuvasti ainakaan.

    Pitää varmaan tehdä vielä atopäätilausta, kun ei ole uusia jemmassa yhtään. Saaneekohan noita Aspiren bdc atoja enää vai onko kaikki jo bvc -mallisia. Niistä kun ei saa mitään irti noilla perusegoakuilla. Nesteitähän mulla ei juuri kulu, joten ne jopa ehtii vanhenemaankin...

     
     
  15. #75
    Pitkästä aikaa raportoin tilannetta.
    Plussat:
    - Paino on tippunut 9 kg, eli tavoitteessa ollaan aikataulussa. Vielä pitäisi 6 kg saada pois.
    - Analogisiin en ole palannut
    - Kunto on kohonnut sen verran, että olen pystynyt jopa hölkkäämään (tooosi hitaasti) 2 km yhteen menoon. Käyn lenkillä (pääsääntöisesti kävelyä) 3 - 6 kertaa viikossa.
    - Hengenahdistusta tai närästystä ei ole ollut.

    Miinukset:
    - Poltin pari kk sitten reissussa 3 analogista 2 päivän aikana ja ne maistuivat ihan kohtalaisen hyvälle.
    - Höyryäminen on lisääntynyt kotioloissa ja niksapitoisuutta on pitänyt hieman nostaa (0 mg ja 6 mg sekoitus suhteessa 5/1). Työpäivinä riittää edelleen työmatkoilla höyryämiset ja työpäivän aikana höyryämättömyys tuntuu jo ihan helpolta.

    Vuosi tulee muutaman viikon päästä täyteen siitä kun vaihdoin analogiset höyryämiseen. Sen jälkeen olen polttanut kaikkiaan 5 kokonaista analogista ja muutaman henkosen. Selvästi jo on jotenkin vieraantunut siitä tupakoitsevasta minästä. Kuitenkaan en voi sanoa olevani kuivilla, sillä mielitekoja tulee aina silloin tällöin. Lisäksi on näitä tilanteita, joissa on tottunut polttamaan, eikä vielä ole päässyt eroon siitä, että silloin pitää höyrytä. Mutta periksi en ole antamassa. Sen olen kuitenkin huomannut, että tuo enemmän höyryäminen vaikuttaa silmiin ja hengityselimiin negatiivisesti. Taitaa olla pg joka vaikuttaa minulla pieninäkin määrinä... Pitäisi löytää 0 mg ja 3 mg 100 % vg nesteitä ja tietenkin vielä hyviä sellaisia. Niitä vaan ei tahdo oikein olla myynnissä missään...

     
     
  16. #76
    Vuosi on mennyt siitä kun tupakoinnin hylkäsin.

    Höyryttelystä en ole vielä eroon päässyt, mutta vähentynythän se on huomattavasti.
    Tosin viime aikoina taas valitettavasti lisääntymään päin. Työpäivät menee edelleen yleensä kahdella höyryttelykerralla (töihin mennessä ja töistä tullessa) mutta vapaa-aikana tahtoo mennä höyryä enemmän. Jotenkin ei vaan ole oppinut vapaa-aikaan kotona uusia rutiineja...
    Kroppa ei vaan kestä höyryämistä, silmät kuivuvat ja kipeytyvät, verta tulee nenästä heti jos enemmän höyryää ja nenä tukkeentuu muutenkin niin että on vaikea hengittää. Muutoinkin hengitykseen vaikuttaa negatiivisesti. Myös vatsan toiminta on muuttunut normaalista poikkeavaksi. Siksi pyrin kyllä eroon höyrystäkin. Mitään nautintoa höyry ei enää varsinaisesti tarjoa, vaan on vain keino selvitä ilman tupakkaa.

    Laihdutusprojekti etenee hitaahkosti, mutta varmasti. Painoa on lähtenyt nyt 10 kg. Vielä pitäisi saada ainakin 5 kg pois...
    Kunto on kohentunut, mutta ei vieläkään ole mikään erityisen hyvä. Tosi hitaasti hölkkäämään pystyy satunnaisesti 1 - 2 km, mutta vähänkään kovempivauhtista ei pysty kuin max puoli kilsaa. Reipasta kävelyä sentään kestää ihan hyvin...

     
     
Sivu 4 / 4 EnsimmäinenEnsimmäinen 1234
Keskustelu Blogit ja päiväkirjat

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •