Tulokset 1 - 20 / 20

Aihe: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

  1. #1
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    10

    Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Perussuomalaisuuden huikea nousu kansan suosimaksi poliittiseksi suuntaukseksi on selvästi vastareaktio viime vuosikymmenten yhteiskunnalliselle kehitykselle. 30 vuotta meille on opetettu koululaitoksen ja median kautta, että isänmaallisuus on vanhanaikaista ja pahaa ajattelua. Suomi kansainvälistyy ja avautuu kohti Eurooppaa ja maailmaa, ja meidän pitää muuttaa ajattelutapaamme, hylätä isänmaallisuus ja vanhat arvot ja opetella elämään maailmankansalaisina joille kaikki on sallittua ja jotka suvaitsevat kaiken. Klassisen teesi-antiteesi-synteesi-kaavion mukaan kansainvälistyminen on teesi ja perussuomalaisuus antiteesi. Synteesi odottaa vielä tulemistaan. Samanlaista isänmaallisuutta halveksivaa kehityskulkua on tapahtunut myös muissa maissa.

    Tupakoinnin suhteen on tapahtunut viime vuosikymmeninä vastaavaa kehitystä. 1970-luvun alussa tupakointi oli vielä aivan yleistä ja hyväksyttyä, kunnes vuosikymmenen lopussa astuivat voimaan ensimmäiset tupakkalait, jotka kielsivät tupakan mainonnan. Siitä alkaen on tupakoinnista pyritty tekemään kiellettyä ja tupakoitsijoista halveksuttavia rikollisia. Tupakointiin liittyvää lainsäädäntöä on kiristetty vähän kerrassaan; viimeiset 30 vuotta on koko ajan pyritty muuttamaan kansan asennetta tupakkakielteiseksi. Kansaa on pakotettu luopumaan tupakasta.

    Jossain määrin kansaa onkin onnistuttu "raitistamaan" pakkokeinoilla, sillä tupakoivien määrä on vähentynyt tasaisesti. Sen kääntöpuolena jäljelle jääneet tupakoitsijat ovat joutuneet lainsuojattoman asemaan ja heitä on alettu sortaa ja pitää halveksittavina B-luokan kansalaisina. Kehitys on siis ollut samanlaista kuin isänmaallisten ihmisten kohdalla. Persuista tuli vastarintaliike väkisin suoritettavalle kansainvälistämiselle, kun tarpeeksi kauan oli oman maan kansaa alistettu. Samalla tavalla sähkötupakan voittokulku on nostanut tupakoitsijat uudelleen esiin - nyt voi taas ylpeänä tupakoida, joskin sähköisesti, mutta kuitenkin tupakoida.

    Yht´äkkiä sähköinen tupakointi onkin hieno harrastus, ja varsinkin ulkomaisilla sähkötupakkasivustoilla suorastaan ilkamoidaan sillä asialla. Onhan nimittäin niin, että myös muissa maissa kuin Suomessa tupakoitsijoita on pitkään painettu alas. Ulkomaisille sähkötupakkasivuille on laitettu 1950-luvun aikakauslehtien tupakkamainoksia muistuttavia kuvia kauniista naisista pitkä, savuava sähkötupakka kädessään, ja ihmiset keskustelevat häpeilemättä netissä ja työpaikoilla sähkötupakoinnista. Nythän ei enää ole mitään syytä häpeillä tupakointiaan.

    Ymmärrättekö rinnastukseni perussuomalaisuuden nousun ja sähkötupakoinnin nousun välillä? Kyse on siitä, että vanhaa ilmiötä (isänmaallisuus/ tupakointi) on pitkään painettu alas, ja sen kannattajia on sorrettu ja halveksittu. Nyt äkkiä onkin noussut eräänlainen vastarintaliike, joka palauttaa nämä asiat suosioon - historian kellon heiluri on käynyt lakipisteessään ja alkanut siirtyä takaisinpäin. Sähkötupakointi tekee taas tupakoijista sosiaalisesti hyväksyttyjä ihmisiä, jopa varsinaisia huomaavaisia tupakoitsijoita, joiden tupakassa ei pala tuli, ja joiden tupakasta ei vapaudu ilmaan pahaa hajua tai myrkyllistä savua.

     
     
  2. #2
    Höyrypää

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Kristiinankaupunki
    Viestit
    428

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Mielestäni hyvin kirjoitettu, kiitos


    laitteet: EGO+Boget

     
     
  3. #3
    Höyrypää Jimbomonster's Avatar

    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    577

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Mun mielestä tuo vertaus ontuu melkoisesti. Sähkötupakka on uusi hieno vastaus vanhaan paheeseen, persut taas ammentavat perinteistä ja ennen oli paremmin mentaliteetista.

    Eli siinä missä persut tarjoavat konservatiivisia ratkaisuja uusiin ongelmiin, sähkötupakka tarjoaa uuden liberaalin ratkaisun vanhaan ongelmaan.

    Kärjistettyä ja lyhennettyä, ja IMO.

    Mut ihan kiva kirjoitus.

     
     
  4. #4
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    10

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Nimimerkille Jimbomonster. Voisihan ajatella näinkin, että vaikka sähkötupakointi tarjoaa ratkaisun vanhaan ongelmaan, niin se ei kuitenkaan ole liberaali ratkaisu, vaan konservatiivinen. Kaikki sähkötupakat eivät ole paksuja, mustia mötikköjä joiden toiminta käynnistetään nappia painamalla, vaan osa pyrkii muistuttamaan nimenomaan perinteistä tupakkaa. Suck-and-go. Juuri tämä edustaa ennen-oli-paremmin-mentaliteettia.

    Mielleyhtymä menneisyyteen: Muistan ikäni, kun olin teini-ikäisenä mopopoikana käymässä Ruotsissa. Siellä näin kadunvarressa mainoksen, jossa kehuttiin uutta mopomallia: "Niin lähellä moottoripyörää kuin vain voi olla". Kyseinen mopomalli oli tehty kevytmoottoripyörän näköiseksi ja kokoiseksi, kun muut mopot olivat pieniä rimpuloita. Samalla tavalla sähkötupakkakin voi olla "Niin lähellä oikeaa tupakkaa kuin vain voi olla".

     
     
  5. #5
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    10

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Nimimerkille Funnyone. Kiitos kannatuksesta.

     
     
  6. #6
    Höyrypää Jimbomonster's Avatar

    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    577

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Cartomaisteri Näytä viesti
    Nimimerkille Jimbomonster. Voisihan ajatella näinkin, että vaikka sähkötupakointi tarjoaa ratkaisun vanhaan ongelmaan, niin se ei kuitenkaan ole liberaali ratkaisu, vaan konservatiivinen. Kaikki sähkötupakat eivät ole paksuja, mustia mötikköjä joiden toiminta käynnistetään nappia painamalla, vaan osa pyrkii muistuttamaan nimenomaan perinteistä tupakkaa. Suck-and-go. Juuri tämä edustaa ennen-oli-paremmin-mentaliteettia.
    Eikö tuolloin sähkötupakoitsijoiden olettaisi haikailevan vanhan tupakkansa perään? Mun käsittääkseni asia on nimenomaan päinvastoin. Tupakkaa jäljittelevät sähikäiset eivät pyri ratsastamaan analogisen "hohdolla", vaan ainoastaan imitoimaan mahdollisimman hyvin tuttua ja turvallista tupakanpolttoa.

    Vanhan ongelman konservatiivinen ratkaisu on joko lopettaa tupakki laakista, tai sitten purkan tahi lääkekuurin avulla, ei sähkötupakin.

    Jälkimmäinen analogia jo parempi.

     
     
  7. #7
    Höyrykone

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    2,543

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Näinhän se melko lailla on. Ei silti mee maalaiselle jakeluun, että miksi huonon tavan korvaavalle vähemmän huonolle tavalle, joka ei ole ympärillä oleville haitallinen, kriminalisoidaan.

    Ps. Joka itsenäisyyspäivä hehkutellaan linnan boolilla ja otto mainokset pyörii telkkaris, vaikka vähän väliä rattijuoppo teilaa jonkun.

    Anteeksi offtopic, mutta taas vaihteeks vähän risoo

     
     
  8. #8
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    10

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Nimimerkille Jimbomonster. Tupakkaa jäljittelevät sähkötupakat eivät ole "sähikäisiä". Ne ovat sähkötupakkoja, jotka muistuttavat ulkonäöltään normitupakkaa. Onko muuten kukaan koskaan väittänyt, että sähkötupakan tehtävänä ja tarkoituksena on saada ihmiset lopettamaan tupakan polttaminen? Käsittääkseni sähkötupakkojen ensisijainen tehtävä on tuoda rahaa kiinalaisten sähkötupakkafirmojen johtajille. Kun nikotiini keuhkoon vilahtaa, niin raha kirstuun kilahtaa.

     
     
  9. #9
    Höyrypää Jimbomonster's Avatar

    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    577

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Lainaus Alkuperäinen postaaja Cartomaisteri Näytä viesti
    ... Onko muuten kukaan koskaan väittänyt, että sähkötupakan tehtävänä ja tarkoituksena on saada ihmiset lopettamaan tupakan polttaminen? Käsittääkseni sähkötupakkojen ensisijainen tehtävä on tuoda rahaa kiinalaisten sähkötupakkafirmojen johtajille. Kun nikotiini keuhkoon vilahtaa, niin raha kirstuun kilahtaa.
    Eiköhän nuo kaksi asiaa mene melkolailla käsi kädessä. Jos sähkötupakka olisi tehoton eikä auttaisi tupakan lopettamiseen, ei kassavirta olisi yhtä suosiollinen. Taatusti tehokkaampi se on elämän laadun parantamisessa kuin aneiden maksaminen.

     
     
  10. #10
    Höyrypää

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Pohjanmaa nyt ja kesällä taas Norja
    Viestit
    985

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Ja minä ainakin tuen mielummin Kiinan teollisuutta,kuin Jenkkien joiden rahat menee sotimiseen joka paikassa.Tupakkafirmat 90% Jenkkien eli ne myös syyllisiä kaikkiin keuhkosyöpä kuolemisiin ja sieltä koko tupakka lähtöisinkin eli mistäs muualta,kuin Amerikasta isosta mädästä omenasta.

     
     
  11. #11
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    10

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Nimimerkille Jimbomonster. Tämän foorumin QUOTE-tapa viesteihin vastaamiseksi syö minua rotan lailla. Siksi poistat kaikki QUOTEt ja vastaan ilman niitä, mutta näköjään sinä tajuat senkin tavan vastata. En ole tottunut lainauksiin. Sähkötupakka ei ole tehoton. Se on tehokas. Sen avulla moni on päässyt eroon tupakan POLTTAMISESTA, mutta ei eroon TUPAKOINNISTA. Toki yhtäkaikki kiinalaiselle kommunistiselle kapitalistille tärkeintä on, että raha kilahtaa.

     
     
  12. #12
    Höyrypää Jimbomonster's Avatar

    Liittynyt
    08/2011
    Viestit
    577

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Quottaus on näppärä tapa kohdistaa kommentti tiettyyn osaan kirjoitusta.

    Lopusta jopa samaa mieltä.

     
     
  13. #13
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    12/2011
    Viestit
    219

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Itse en kyllä näe sähköhöyryttimissä mitään muodikasta tai hienoa. Pääasia kuitenkin on, että sain lopetettua tappavan, mutta valitettavan rauhoittavan ja nautinnollisen tavan.

    Tätä narkkaria ainakin kauhistuttaa "elää" kiinalaisen paskan varassa. Taskulampuilla sun muilla höyryävillä tiiliskivillä ei huvita leikkiä, enkä saa niistä egobuustia

     
     
  14. #14
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    10

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Nimimerkille Vapoman. Ei sähkötupakka hieno asia olekaan, jos sitä vertaa kaikenlaisen tupakoinnin totaaliseen lopettamiseen kokonaan kuin seinään. Jotkut lopettavat tupakoinnin uskonnollisen heräämisensä yhteydessä, jotkut ihan vain kyllästyttyään tupakointiin. Jotkut lopettavat tupakoinnin vaimon vaatimuksesta. Konstit ovat monet.

    P.S. Sinun ei tarvitse elää "kiinalaisen paskan" varassa. On myös olemassa USA:laisia sähkötupakkafirmoja, samoin kanadalaisia ja brittiläisiä, jotka myyvät moneen kertaan tarkistettua laatukamaa.

     
     
  15. #15
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    265

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Iso osa hankkii sähkötupakan vain siksi, että pääsee taas aikuisenakin leikkimään ja näpertelemään. Hieno harrastus kaiken kaikkiaan.

     
     
  16. #16
    Höyrypää

    Liittynyt
    10/2011
    Viestit
    449

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Kyllä meillä vanhemmilla luopuminen pitkästä tottumuksesta on vaikeaa. Tässä ainakin minä valitsin "pienemmän pahan" tien. Muutama kumma juttu on pannut miettimään sitä kokoluokkaa uudestaan.

     
     
  17. #17
    Höyrypää

    Liittynyt
    10/2011
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    899

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Voipihan sitä Cartomaisterin lailla alkaa pohdiskella oraalivaiheen fiksaation tai deprivaation merkitystä tupakoinnin aloittamisen syynä. Ei siinä mitään, kyllä maailmaan teorioita mahtuu.

    Mutta sähkötupakkaan minä ja moni muu (ainakin luulisin niin) siirtyi, kun löysi vähemmän haitallisen tavan tyydyttää tarpeitaan oli ne sitten mitä tahansa. Elää ehkä hiukan pidempään. Itsellä oli ennen tavoite 80 vuotta, mutta nyt taidankin pyrkiä 83 tai jopa 85:een. Olis mukava nähdä lastenlastenlapsia. :-)


    Savuttajäsen nro 66

     
     
  18. #18
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    01/2012
    Viestit
    18

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Itsepä en ole vertauskuvasta samaa mieltä. Omasta mielestäni juurikin Suomessa on isänmaallisuuden tuputtaminen päähän niin isossa suosiossa, että vähempikin kuvottaa. Näin on aina ollut, näin tulee (valitettavasti) aina olemaan. Heil Suur-Suomi, ja silleen.

    Muuten teksti on täysin asiallinen, mutta vertaus ei toimi.

     
     
  19. #19
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    09/2011
    Viestit
    215

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Minua ei koskaan haitannut paheksunta tai yleinen mielipide tupakan huonoudesta, koska olen itse ollut jo kauan samaa mieltä.
    Kun tupakointi ravintoloissa kiellettiin lailla, olin tyytyväinen, vaikka poltin itse.
    Tämä uusi tupakanpiilotuslaki on mielestäni naurettava, vaikka en enää poltakaan itse.

    Minä vaihdoin sähkötupakkaan, koska halusin päästä eroon epäterveellisestä riippuvuudesta tupakkaan.
    Pyrin lopettamaan sähkötupakoinnin, koska haluan nikotiiniriippuvuudesta eroon. (Ja höyryttömyys on ilmaista, olkoonkin että höyryttely on halpaa.)

     
     
  20. #20
    Höyrypää Ves@'s Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Hausjärvi
    Viestit
    840

    Vs: Sähkötupakoinnin suosion perimmäinen syy.

    Mä hieman epäilen, että isänmaallisuudella ja suursuomella ei ole paljonkaan yhteistä.
    Toisaalta politikointi ja siitä kirjoittaminen saattaa herättää toisissa hieman pahaa verta.

    Silti pidän päälläni Bikers to Veterans nuttua jos siltä tuntuu.
    Jos se toisia ahdistaa, niin ahdistakoon.

    ProVari LED , ProVari LED V2

     
     
Keskustelu Sähkötupakka (e-Savuke) yleisesti

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •