Niin siis tämä http://www.e-savuke.com/forum/index.php?topic=2125
Printable View
Niin siis tämä http://www.e-savuke.com/forum/index.php?topic=2125
Minullekin tuli yksi tällainen Velholta. Tähän asti olen ollut ihan tyytyväinen. Täyttö on todella helppoa, nesteen määrän näkee vaivattomasti, eikä ole ainakaan vielä vuotanut yhtään. Putsauskin onnistuu.
Maku on ihan hyvä, höyry tosin on kylmää ja kurkkutuntumaan ei tunnu paljon löytyvän. Itseäni miellyttää hieman enemmän kartovanu-härpäkkeiden tuntuma.
Ei huono silti. Sopii ainakin hyvin siihen kun lähtee kupittamaan, kun kartoja ei aina muista täytellä. O0 Tästä voi hyvin seurata nesteen kulumista.
CE 4:en kuolema!
Clearomaiseri oli teho käyrössä noin 3 viikkoa ja hyvin toimikin mutta sen jälkeen alkoi kiukaasta selvästikin teho hiipua ja maku muuttui tunkkaiseksi. No huvikseen sitten pesin clearon hyväksi pelkällä vedellä ja annoin vuorokauden kuivua. Paskan maku väheni mutta tehot eivät olleet samanlaiset kuin ennen. CE 4.sen imu putki lähtee kätevästi irti pienillä pihdeillä vetämällä ja sen alta paljastuu kiuas. Imuputken alapäässä on putkessa leveämpi osa ja kolot millä sen saa kätevästi asemoitua ja laitettua takaisin kiukaan päälle. Poistin imuputken ja kokeilin varovasti kuivapolttoa. Kamala karstan haju pöllähti clearomaiserista mutta härpäke ei kestäny kuivapolttoa vaan kärähti lopullisesti :(..sen pituinen se..ei muuta kuin uusi käyttöön :)
Näitä tuli Welholta Vision merkkisinä. Oikein hyvä ja puhdas maku, eikä höyry ole liian kuumaa. Maun suhteen tarkkaa vertailukohtaa ei ole, koska tankkasin tuon Bvsbiotech banaanilla jota en ole millään muulla käyttänyt. Sen tuon kanssa huomaa, että se on rakenteelleen tyypillisesti herkkä kuivumaan, mutta tuosta selviää kun säilyttää höyrytintä vähintään vaaka-asennossa, ja mielellään jopa imupään suuntaan viettäen. Tuolla tavalla dry-hittejä ei ole tullut, eikä ole ollut myöskään mitään vuotoja mistään suunnasta.
Toisen clearon purin saman tien, ja tuosta kyllä täytyy todeta että erittäin tiukassa ovat osat. Youtubessa lähes vastaava clearo oli purettu, ja melkoista nitkutusta sekin oli. Videossa oli käytetty eGo akkua vastakappaleena, ja minun tapauksessani voimien määrien perusteella olisi kyllä selvää, että akku ei tuollaista menoa kestä. Minulla oli eGo liitin ruuvipenkissä, nappulahanskat kädessä ja silti aikaa kului ja hiki tuli :P. Ehkä tuohon vaikuttaa se, että clearo oli käyttämätön, eli kuiva, mutta auki se nyt sitten lopulta on...
http://www.nettikioski.com/~overflow...e/vision-1.jpg
Tyyli on sopiva EVO akulle, vaikka tuossa on noita ulkonemia ja kierteitä vähän liiankin kanssa. Hieman tulee mieleen vanhan ajan ruiskut, joissa on kromaus ja asteikko. Tuo asteikko tosin näyttää hieman oudolta, kun 0.2ml taso on juuri tiivisterenkaan kohdalla. Lisäksi asteikko on lineaarinen, mutta putken sisätavarat eivät sitä ole. Hieno asteikko kuitenkin, vaikka sillä ei nestemäärän tarkkailun kannalta juuri mitään tee... :P
Youtube videoon verrattuna tässä Vision mallissa on erilainen yläpää, tavallaan ohjuri joka varmistaa että suukappale keskittyy oikein ja on mahdollisimman tiivis. Uuden vastuksen tekemistä en vielä kokeillut, kun ei vielä ollut tarvetta muuhun kuin clearon purkamiseen... Kuvassa mukana myös teräslangasta väännelty keskikappaleen silikonirenkaan irroitustyökalu, joka on ehdottomasti tarpeellinen.
http://www.nettikioski.com/~overflow...e/vision-2.jpg
Moniin vastaavan tyyppisiin härpäkkeisiin verrattuna tämän käyttökokemus on ollut hyvinkin positiivinen, joskin vasta alle 5ml on tuolla yhdellä mennyt nestettä läpi. Lisää näitä on jo tilattu, joskin Timeeastilta nimikkeellä "Turbo clearomizer for eGo-T (4 pack)---Hot Selling". Jää sitten nähtäväksi onko noissa rakenteellisia eroja.
Ittelle tuli pari näitä tänään postissa ja testiksi heitin ekaan wizardin sakmiakit mikä oli ilmeisesti virhe... carto mureni ittekseen palasiks muutamassa minuutissa :P
Tämän ketjun innoittamana pitähän tälläinen tilaukseen laittaa, jotta saisi jotain käyttöä tuolle 510-eGo adapterille. Katotaan mitä lava tästä tykkää, vai tykkääkö. Lähinnä kiinnosti tuo, että saa vaihdettua wickiä ja coilia, niin jos oikein hyvin käy niin eihän tässä kohta muuta tarvitse kuin tuon, mutta nyt mitä tuosta kommentoitu, niin eipäs enää lähdekkään tuo tankki niin helposti irti, mutta kassellaan ennenkuin harmistutaan..
No nyt on vehje huuhdeltu, täytetty ja testihöyryjä imetty. Ei voi muuta sanoo ku Mahtava! :esmoke:
Egon omalla 900:lla akulla pelaa komeesti. Höyryä tulee oikein kiitettävästi ja maku on kohillaan!
Aikasemmin kokeillut 510 lr atoa, egon omaa tankkiatoa (lr ja normaali) sekä xxl dual coil cartoa ja tämä vision kyllä päihittää nämä edelliset ihan mennen tullen =)
Vielä testailen Smokin mega dual coilin ku tuli samassa tilauksessa, ja jopa toivon että se olisi huonompi kuin tämä Vision :D
Itselle tipahti näitä 2 kpl tänään postissa. Mahtava aparaatti! Ainakin verrattuna aikaisempiin Echon (eGo-joku? Olisiko tästä tarkempaa tietoa mikä tämä Genesiksen "echo" on?) vakiocartoihin.
Taidankin pistää valmiiksi useamman tilaukseen... miten muuten tämäntyylisissä aparaateissa säilyvät nuo litkut? Voiko esim. täyttää valmiiksi jollain harvemmin käytössäolevalla maulla, ja vaihtaa sitten muutaman viikon päästä poltteluun kun siltä tuntuu? Entä miten maun vaihto onnistuu? Esim. jos tankkiin on lorauttanut pari milliä jotain kamalaa lientä ja sitten pitäisikin saada uusi maku testiin.
Tippi vaan pois ja kaataa vanhan nesteen tankista? ;)
Tulee muuten paljon dry hittejä jos on joku 1/4 tai vähempi tankissa nestettä. Ei tosin maistu ollenka pahalle. Ei varmaan mee vastukselle asti kunnolla neste jos on vähissä, mut ku vähän ravistaa niin tulee taas muutamat henkoset. Täytenä tätä ongelmaa siis ei oo. Nesteen oma paine jaksaa sillon ilmeisesti kuljettaa paremmin nesteen vastukselle. Tämä minun näkemykseni :esmoke:
Tulihan se vihdoin se 5. päivä tilattu testikappale ja hyvältä tuntuu. Itse pidän viileimmistä höyryistä ja kaikin puolin muutaman imun jälkeen vaikuttaa ihan pätevältä peliltä. Se alkoi askaruttamaan, että mistä tuo laite imee nesteet vastuksille? Imeekö se noiden lankojen kautta? Mitein vain, että miten tämä toimii sitten, kun nestettä on tankissa alle puolen välin tai vähemmän?
Niiden lankojen kautta se imee nesteet. Vähillä nesteillä joutuu hiukan kikkailemaan, jotta saa pysymään märkänä.
Itse en ole näiden laitteiden anatomiaan koskaan sen enempää perehtynyt, mutta mistä syystä nämä langat on sitten sijoitettu tuonne tankin yläpäähän? Tämä on ensimmäinen tankkini, joten ei ole aikaisempaa kokeumusta/tietoutta siitä miten nämä on muissa malleissa toteutettu.
Itse tilasin omani juurikin tuolta Timeeastilta ja niistä näyttää puuttuvan tuo ohjuri, sielä on kyllä sellainen metallinen prikka sen kumihupun alla.
[/quote]
Minulle timeeastilta tulleissa taas tuo ohjuri on. :esmoke:
Annetaan nyt hieman käyttökokemuksia laitteesta. Ollut siis nyt käytössö jo ehkä 5 tuntia.
- Höyryn tuotto hyvää.
- Kurkkutuntuma pysynyt mielestäni samana kuin vrt. single coil cartoihin, mitä olen aiemmin käyttänyt.
- Ehdottomasti plussaa vähempi häslinki vrt. noihin kartoihin, jotka ovat 510 mallisia, normikokoisia ja vähän väliä sai olla työntämässä uutta settiä nestettä sisuksiin.
- Vuotoja ei havaittavissa.
Kaiken kaikkiaan hyvän oloinen vehje. Olen joutunut tämän kanssa kiinnittämään enemmän huomiota imujen rytmitykseen tosin. Höyry ja maku on erittäin bueno, mutta jos liian tiuhaan yritän höyrytä, niin höyryn tuotto vähenee ja sain kerran kesken imujen sen iskemään cut-offinkin päälle eGo:n 650 mAh -akusta.
En ole täysin myyty vielä tämän kanssa vaan pitää seuraavaksi kokeilla dual-coil cartoja, mutta tähän mennessä ehkä kokonaisuudessaan paras kokemus oman höyryttelyni ajalta, mikä ei nyt vielä hirveän pitkä aika ole.
Halkeilua havaittavissa alapäässä jo 2 viikon käytön jälkeen. Ilmeisesti liian tiukaksi sovitettu tankkiosa ei kestä lämpötilavaihteluita.
Viikon verran ollut käytössä, tässä muutama mielipide:
- Maku ja kurkkutuntuma korkeintaan keskinkertainen
- Vajaana helposti dryhittejä
+ Normi eGo akulla höyryn määrä ok
+ Ei vuoda
+ Helppo täyttää
Ainiin, liian tiukka Joyetechin eGo-C akkuun, ei kulje ilma millään, joutui laittamaan sovittimen väliin että sai ilman kulkemaan.
Jep. Sama täällä. Alle viikon ollut käytössä. En nyt äkkiseltään osaa sanoa, onko tuo pieni naarmu/halkeama tankin alalaidassa, akun liitoskohdan yläpuolella ollut jo alusta asti, mut ei tämä tietenkään hyvää enteile. Juuri kun olin alkanut ihastua tämän tuottamaan mukavaan makuun nimenomaan Gold & Silver mehun kanssa.
Tänään tuli itsellekin, lievä pettymys oli kyllä. Lavalla tykkää 4,4V asti, mutta siitäeteenpäin kerkee kuivahtamaan, ja maistuu aikalailla palaneelle. Mutta tuohon maagiseen lukuun asti antaa kyllä aika röyhkeät ja hyvänmakuiset höyryt. Hitusen turhan viileät omaan makuun, mutta pitäähän 1 tuonlainen clearo oltava varastossa. Ei hukkaostos :)
Jaahas, pitänee siis pistää hankintaan VV-akku. Pidän viileämmistä höyryistä, mutta tuntuu, että vähän enemmän saisi antaa löylyä. Minulla käytössä siis perus eGo 650 mAh -akku. Ärsyttää kyllä tuo vajaan tankin höyryttäminen, kun pitää koko ajan olla pyörittämässä nestettä tankissa imulangoille.
Nyt sain ekan dry hitin aikaiseksi tuolla eGo visionilla. Hyi sitä palaneen makua. :smoke:
Olin säilyttänyt sitä pystyasennossa ja hiisasin kuin röökiä aikanaan. Kolmas imu ei sitten enää ollut niin herkkua.
Oon nyt vetäissyt kunnon palokäryt Jamaican Crazy Me - litkulla budista, eGo atosta ja eGo visionista. Kohta alkaa koko maku assosioitua palaneeseen sukkaan niin voimakkaasti ettei pysty enää höyryttämään. :laugh:
vaikuttaa pätevältä laitteelta niin tämähän pitää ottaa testiin.
Nesteen maku ja myöskin väri " tummuvat ". Palaneen makua varsin nopeasti, jopa 4,2 V eGo tuntuu olevan liikaa. Pyörittely rupeaa ajan kanssa syömään. Nestettä kuluu reippaasti, kun jo puolenvälin jälkeen jämät maistuvat pahalle ja pitää kaataa pois. Muuten ideana ihan loistava, olisi vaan pitänyt miettiä pitemmälle. Luulin tästä saavani jokapäiväisen käyttöpelin, muttei ihan siltä näytä. Inhoamissani susibogeissa maistuu neste paremmalle ja nyt voin sanoa, että onneksi niitä vielä on. Näitä tuli tilatuksi muutama, käyttäähän ne pitää, mutta tulipa palattua lähtökohtaan, eli tilasin muutaman tankkiaton kavereiksi.
Tilasin kyseisen kiukaan welholta ja samalla testasin myös Decadentin Absinthe-liemen.
Hyvin tuntuu pelittävän normi ego-akulla ja makea viinainen maku tuossa absintissa. Kiva kombo....kohta voin kai luopua dokaamisestakin....
KP
Mä ihmettelen tota laitosta. Hemmetin hyvä peli muuten, mutta miksi ne imulangat on niin tyngät? Ovat kuin pikkutytön saparot. Miksei ne voi olla sinne tankin alas asti, imemään sitä nestettä? Nyt pitää vajaalla tankilla keikutella ja kallistella, ettei tule dryhittiä. Ei nyt luulis kovin vaikeeta teknisesti olla niitä tuonne alas asti sijoittaa.....ehkä. Mutta mähän en olekaan insinööri.
Vajaan viikon ollut käytössä,Timeeastilta tilasin, nyt tämän kanssa tullut sinuiksi lavalla koitin ensin mutta tuntui että palaneen maku tuli helposti, siispä Egoon kiinni tämän kanssa tuntuu pelaavan suht koht hyvin höyry on hyvä makua saisi olla enemmän. Vermilonin vanilijalla+ 5tippaa Vermilon cappucinoa makua antamaan. No ei varmaan turha ostos, helppo täyttää ja egon kanssa ottaa mukaan reissuun.
Ollut nyt muutaman viikon visioni käytössä ja edelleen olen ollut hyvin tyytyväinen. Kurkkutuntuma on ainut miinus mikä tuossa aparaatissa häiritsee lähes aina. Oon vähentäny nesteiden nikotiinimäärää 18 -- 11mg ja tuollanen 11mg -neste ei riipaise kurkkua ollenkaan tällä vehkeellä. Mega dual coili onneks hätävarana kun alkaa tympiä kurkkutuntumattomuus.
Tuo imulankojen sijoitus aton yläpäähän on aiheuttanut keskustelua, mutta minua ei ole ollenkaan tuo haitannut ainakaan. Muutamat henkoset kun ottaa ja laskee käden alas (kuten analogistakin savuttaessa) niin pikkasen pyöräyttää aina aparaattia. Ei ole häirinnyt.
Ainoa mikä ihmetyttää tällä hetkellä tuossa, on tuo nesteen tummuminen ??? ??? Mistähän se mahtaa johtua? Voiko tuo neste tummua atomisaattorin kovan kuumenemisen seurauksena? Maussa en tosin ole huomannut eroa nesteen tummuttua, joten eipä tuo sinänsä juurikaan haittaa minua.
Täytyy laittaa varmaan toinen - jos kolmaskin visioni tulemaan. Siirryn vallan näihin! Hyvän näkösiä ja muuten kaikin puolen aika jeppis vekotin :esmoke:
Joo' Kyllähän nämä hmm? Paikkansa Egon päässä ansaitsee. Vähän häiritsee toi mauttomuus mikä kartrojen kanssa löytyy helposti, kurkkutuntumaa ei kanssa oikein löydy 10-12 mg millä yleensä höyryttelen. Lavan nokassa joutusin ilman saantia dremelillä vähän parantamaan. Mutta Egon nokassa nämä ovat kätevät ja hyvän näköiset, ja kulkee rintataskussa matkassa mukana. Lava housujen taskussa kiinitti vähän liikaa huomiota kaupan lihatiskillä' ;-)
Muutama näitä itsellekkin tuli ja pari ensimmäistä pesin ensin ja ihmettelin kun ei tuu höyryä juuri yhtään ja imuvastus melkoinen.. just otin viimeisen käyttöön ja kaadoin nesteet sisälle ilman pesuja ja sehän toimii kuin unelma :o Tuskin johtunee pesusta tai pesemättä jättämisestä vai onko nyt sattunut toimivampi yksilö?
Kahta kierrättänyt duunissa. Toisessa PinkSpottia ja toisessa Haloa. Halolla täytelty meni tukkoon neljännen täytön jälkeen, Pinkspottisella menossa neljäs täyttö ja ainakin vielä toimii. Halon Midnight Apple tummuu CE4:ssa häiritsevästi, PinkSpot Jane's Wild Juices taas ei vaihda väriä juuri ollenkaan.
Millä tämmöstä kannattas pestä kun rupee menemään tukkoon? Ihan tärpätissäkään ei kehtaisi liottaa. fairya??
Mä olen kuuman vesiraanan alla "paineessa" päästänyt kierrepäästä ja toisesta huuhdellu myös, ja puhaltelu ja kuivaus.
ainakin tuntuisi puhdistuvan et ilmakin paremmin kulkee.
pitkästä aikaa tilailin jotai rompetta ja otin pari tollasta libertyltä, päivän perustella kelpo pelejä lavan kanssa ja hommaan varmasti uusiks.
kuivapoltto eli kuivaksi polttaminen..........,,,