Itse huomannut saman, pumpuli ei ole tällä tekniikalla samanlaisella "mytyllä", kuin tökkimisellä.
Printable View
Itse käytän suht runsaasti pumpulia, mutta rapsutan pumpulien päät terävillä tweezereillä, jonka jälkeen leikkaan haituvat pois. Sitten varovaisesti asettelen samoilla tweezereillä pumpulista vain sen verran, mitä tarvii juuri ja juuri wickirenkaan peittämiseksi sinne rinkulan sisäpuolelle. Eli pumpulia ei tule rinkulan alta näkyviin juurikaan, eikä pumpulia siellä paljoa ole. Kuitenkin pumpulia on aika runsaasti sitten siinä heti rinkulan jälkeen. Näin wickaa masiina kuin unelma, vaikka 100watilla kärsi 70vg nesteitä kiskoa ilman wickausongelmia, tosin ilman yläilmoja oleva griffin jo noilla wateilla ottaa aika kivasti lämpöä.
Tein kahden coilin setupin, ohjeiden mukaan, mielestäni tarpeeksi huolellisesti. Wickaa hyvin, ja maku sekä höyryntuotto on kohdillaan jo 25 watilla.
Täytön jälkeen se kuitenkin kusee, vaikka nesteaukot olisivat olleet suljettuna.
Pikaisena ratkaisuna olen puhaltanut tippiin niin kauan, että saan ilma-aukossa olevan nesteen niistettyä paperiin. Jonkun aikaa sillä pärjää, vaikka onkin mehun tuhlausta.
Kokeilin kesken tankillisen vääntää nesteaukot kiinni ja auki, niinkuin täyttövaiheessa. Pääsevät kai pumpulit kiertymään sen verran, että päästävät alleen.
Jos ne pumpulit ei ole sen rinkulan alla, niin on tosiaan mahdollisuus että ne liikkuu nesteensyöttöä kääntäessä.
Jos haluaa pelata varman päälle niin ennen tankkausta pistää nestesyötön kiinni, ottaa parit vedot vielä vetäen pumpulit kuivaksi ja sitten suorittaa tankkauksen. Kun tankki on täynnä ja kansi kiinni, käännät tankin ylösalaisin ja sihtaat ilmakuplan siihen nesteaukon kohdalle, jolloin aukaiset nestesyötön.
Wanha kansa on vielä laittanut pumpulipussin ja claptonikiepin tyynyn alle, ottanut vaatteet pois ja juossut kolme kertaa vastapäivään talon ympäri alasti hokien: "Älä vuoda neste ulos, tankkauksen on hyvä tulos." Meillä jo naapurit on tottuneet tuohon.
Griffin kanssa aloittelijan ongelmia. Eli tein pumpulit eilen ja jätin seisomaan niin neste on tukkinut imun ja vuotaa. Eli miten ton nesteensyötön kanssa pitää oikein toimia? Jorpakko tuossa neuvoikin jotakin mutta voisko joku vääntää rautalangasta vääntää griffinin toimtaperiaatteen :confused: oletettavasti Crius on samalla periaatteella toimiva... kö?
Tosi usein seisottamisen aikana tullut vuoto johtuu siitä, että pumpulit ovat lähellä deckin ilma-aukkoja. Ne kannattaa aina tökkiä sivuun niistä.
Itse käytän Griffiniä tosi vähillä pumpuleilla ja sama ongelma korjaantui tuolla tavalla.
Tänään tuli Griffin 25. Toimii yhtä hienosti kuin 22mm versio, mutta on hieman helpompi rakentaa. Kuuluukos tässä tuon nesteensyötön sulun stopata, kun tankkia kiertää kiinni päin? 22 millisessä se pyörii ympäri ihan loputtomasti.
Olen havainnut, että Griffin 25 hilluu Cuboidin nokalla, eli ei istu kannen tasalla. Valoa vasten katsottaessa vain toinen puoli on kiinni modin kannessa.
Tiedä sitten onko vika Cuboidissa vai tankissa, mutta verrokkina ainakin Cubis ja Tobecon Origen Genesis menevät kierteissä kannen tasalle, jolloin tulee selkeä stoppi.
Persmomenttiin en ole kehdannut Griffiniä vääntää, ja siitä johtuen tankki tuntuu "elävän" paikallaan. Välillä kun se löystyy, niin kiristettäessä tulee samalla vahingossa suljettua nesteensyöttö, ja kuivathan siitä saa osakseen. Joku alle puolimillinen (0,3 - 0,4mm?) paksuudeltaan, reiällinen prikka olisi omiaan paikkaamaa tuon bugin.
Kaikesta tuosta huolimatta Griffin on silti suosikkini tällä hetkellä.
Wismec ja joyetech käyttää samaa 510 liitintä ainakin relluissa ja cuboidissa. Hyvin yleinen ongelma niis et muiden valmistajien atot ei istu pohjaan asti. Samaten jos väännät muiden valmistajien atot pohjaan tiukalle ja rikot 510 pinnin ni takuu ei korvaa. Tämmönen löyty tosta WISMEC support indicating TFV4 damages RX200's 510 connector. - Imgur. Ja vasta tovi sit djlsbvapes haukku rx 2/3 revikassa ton 510 pinnin. Ei kannata siis vääntää liian tiukalle.
Muiden valmistajien modeissa toi istuu hyvinki nätisti.
Prikka väliin.
Joo, on kyllä ylimielistä touhua. Ei luulis olevan ylitsepääsemätön panostus.
tuli tilattua 22m versioon fasttechiltä uusia ruuveja kun piti sopia ja sopiihan ne mut on liian pitkiä. uskaltaako noita käyttää ku vaikka kuinka kiristää niin jää pieni pätkä yli
Onko 25 Plussasta kenelläkään kokemusta? Tuntuu olevan aika tuore tapaus, kun ei näy vielä olevan saatavilla täällä pohjolassa.
Kiinassakin viel pre-order et tuskin kokemuksii kellää ellei joku oo viel revikoinu youtubes.
25 plussan revikka :)
https://www.youtube.com/watch?v=y3zp6rFYo6E
Tuossa toinen: https://www.youtube.com/watch?v=6qP4Xg9yMBc
Näyttäisi että plussassa saa pumpulin päät laitettua ikäänkuin syvemmälle. Luulisi niiden pysyvän paremmin paikallaan, kun nestesäätöä kiertää, verrattuna std 25:n.
Tällä uudella mallilla varmaan päästään eroo keskustelusta et kuuluuko vanut rinkulan päälle vaiko alle. Huomattavasti parempi toi uusi tapa. Täytyy kyllä laittaa tilaukseen vaik ei mitään kovin mullistavaa tarjookkaa.
On kyl hintava toi plussa. Tulee olee suomessa varmaan 50-60euroa
Eiköhän se kiinasta lähe tuleen. Ei oo mikää hätä ni oottelen et tulee eka varastoihin ja sit mahollisesti flashsaleen :D
Hyvin kopsattu Heraklesin Sense RTA:sta toi pumpulointi. Mikäs siinä, hyvä tyyli jolla hankala saada dryhittejä. Alkaa jo pikkuhiljaa kiinnostamaan toi plussamalli vaikka varavehkeeks. :thumbup:
Itsellänikin heräsi alustava kiinnostus tätä plussamallia kohtaan, sillä oma Griffin mk I on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen pölyttymään ja tämä lähinnä huljujen neste- ja ilmasäätöjen ja ajoittaisen vuotamisen vuoksi. Kun muut RTA:t ovat toimineet luotettavammin, niin en ole sitten jaksanut paneutua Griffinin sielunelämään riittävällä tarmolla... Tämä Griffin Plus näyttäisi petraavan monessa kohtaa orgikseen verrattuna ja saas nähdä lähteekö tilaukseen vai jäänkö kyttäämään ilmestyisikö kirppikselle tyrkylle omaan budjettiin mahtuvia eurooppalaisia laatutankkeja :sarcasm:
Tällä viikolla tuli, Cvaporista tilattu.
Vähän meinaa tässäkin jäädä ilmakuplat jumiin kammion reikiin kuten alkup. 22mm Griffinissä jos ei ole riittävän lämmin tankki vielä. Kallistamalla kyllä liikkuu.
Hyvin höyryää mutta wickien laitto vielä vähän hakusessa, välillä vuotaa ilma-aukoista.
Kyllä tämä perus 25mm Griffin on edelleen kova laitos. Pitkästä aikaa pyöräytin buildin 2,5mm tapin ympärille 6 kieppiä Demon killerin Fused Claptonista, parit rapsut vaan, ihanan tasainen hehku ja wickaus Demon killerin langan mukana tulleella pumpulilla kertalaakista nappiin. Ei juuri räi, ei vuoda ja ihanan paksut + makeat höyryt lähtee. Niin kauan vetäny noilla kahdella TFV8:lla, että oli jo päässyt unohtumaan RTA:n höyryjen ihanuus.
Jalmarin Juissia jäillä tankissa 70vg/30pg ja sen verta tuli kiskottua, että jo 2mg niksat alkoi tuntumaan 60-watilla pikkasen päässä.
Tykkään Demon Killer langan mukana tulevasta pumpulista kyllä paljon. Oon vetäny hyvinki tiukasti coilien sisään pumpulin, niin että just ja just ei liikuta coilia liikuteltaessa, mutta tuntuu tiukalta. Sitten vaan rapsuttelin tweezereillä pumpulin joka kohdasta pöyheäksi ja wickaa 25 griffin vittuilematta vaikka 80-watilla. 100-watillakaan ei antanut kuivaa, mutta alkoi maku häviämään ja räkimistä ilmenemään. 90-wattia räkiminen jatkuu, wickaus jaksaa. 80-watilla räkiminen vähenee sen verta, että sillä voisi jo vedellä. Oon kuitenki tykännyt pitää siinä 65-75wateilla.
Pumpuli maistuu hyvin vähän about puolisen tankkia, kun en tosiaan sitä juuri tulitellut kostutuksen jälkeen, ihan vähän vaan. Jos tosiaan kostuttaa, sitten tulittaa, kostuttaa ja tulittaa niin sillä saa pumpulin maut pois aika hyvin ennen tankin paikoilleen ruuvaamista.
Käytän tuota pumpulia tankeissa. Kendo Vape Cottonia / Team vape lab King of Cottonsia sitten Tsunami 24 Dripperissä.
Suosittelen kokeilemaan pumpulien päiden rapsutusta jollakin terävällä ja sitten haituvien leikkaamista, tuntuu auttavan wickaukseen tosi paljon.
Mulla tämä Griffin 25mm tahtoo pissata alleen ja syitä etsiskelen vielä... Sitä ihmettelen että mihin nämä mustat tiivisteet kuuluvat Griffinissä? Liite 28694
Ne pienet tiivisteet tulee drip tippiin (2 kpl).
Liite 28695
Nestesäätöä kiertäessä pumpulit saattavat päästä liikkumaan. Kun tekee uuden setupin, niin kaikki menee hyvin ekaan täyttöön asti.
Se rinkula, jonka taakse pumpulin päät tulevat, saisi olla 2-3 milliä korkeampi.
Tein vaihteeksi yhden coilin setupin puolittaakseni kuseksimis-ilmiön.
^ Liian pitkät pumpulit jos ne ottaa sinne kammion seinämiin kiinni. Kannattaa oikaista ne suorempaan alas.
Tossa pari kuvaa, jotka lähetin jo aiemmin Benjille. Tuon ilmaputken ja pumpulien väliin kannattaa jättää pieni rako. Se estää nesteen pääsyn pumpuleista ilmareikään ja sitä kautta alakertaan.
Liite 28696Liite 28697
Hyvä kun saadaan hyviä kuvia tänne! :thumbup: :)
No niin. Pumpuloinnista tässä varmaan on vain kyse. Mulla oli siis ongelmana se että pissasi baseen tämä tankki. Nyt tein niin että vaihdoin Bacon pumpulin Mujiin ja laitoin pumpulin tosi tiukkaan. Pöyhytin kunnolla pumpulit kuten kuvassa näkyy ja laitoin nestereikiin pumpulit siten että varmasti nestereiät on pumpulien täyttämät kunnolla. Nyt ei vuoda! Ei vedä kuivaakaan. Nesteen VG pitoisuus toki varmasti määrää että kuinka tiukkaan pumpuli pitää laittaa ja jos käyttää paljon watteja niin pitää huomioida myös tankin lämpeäminen. Nyt mulla toimii tämä vaikka mun neste on 88% VG. Ei vuoda eikä wikkaa kuivaa. Jos alkaa wikkaamaan kuivaa niin lisään PG:tä taikka kevennän pumpulointia. Liite 28699 Liite 28700 P.S. Kuvassa rengas on löysällä, mutta sen kiristin. Myöskin paransin vielä sitä että pumpulit eivät osu imukammioihin kuten täällä jo aiemmin on hyvin neuvottu :) P.S.S. Myöskin Merlinin tankit sain toimimaan siten että laitoin riittävästi pumpulia nestereikiin. Ehkä mun höyryttelytyyli on sellainen että imen kovaa kun tuppaa vuotamaan mulla herkästi tankit :D
Liian pitkät noi on edelleen ja pumpulit tungettu tonne aukkoihin ni ei ihmekkää jos antaa kuivaa. Paras tapa leikata ne oikeesti lyhyiks ja vaan hellästi asetella siihen rinkulan päälle. Mul ei edes näy pumpulit tuolta rinkulan alta ja noin se jaksaa wickata eikä kuseksi jos kattoo ettei pumpulit ole ilmaotossa kiinni
Eikun mulla just lyö märkää baseen. Ei wikkaa kuivaa todellakaan. Näytin siis edellä vaihtoehdon että jos tankki kusee niin mitä silloin voi koittaa tehdä :) Minähän sanoin edellä että nyt ei vuoda eikä tuu kuivaa. Lukekaa ennen kommentteja kiitos :)