lyhennetään suoraan: Sister
Printable View
Huh, ajattelin että johan noita laitteita on tarpeeksi ja ei niin paljon paremmaksi voi edes päästä lähiaikoina että ei näillä pärjäisi. Ajattelin myös että kun rahaa säästyy voisin ostaa uuden puhelimen.
Olen myös ajatellut, ja toistaiseksi pitänyt kiinni, etten lähde mihinkään ennakko-osto listoille tai osta ensimmäisiä eriä.
Muttakun lukemani perusteella veljon tekee maailman parasta judanssia :(
Olen myös useimmiten kumonnut vain yhden päätöksen kerralla.
Eipä mitään, en kyllä malttaisi odottaa, mutta finistele kerralla kuntoon niin ties vaikka pystyisi palata pitämään noista kiinni. Voi hetken ylimääräistä odottaakkin jos on noin täydellinen laite tulossa :)
Pohjakytkin? Saako sen kokoon muuten kuin ruuvaamalla, olen käytössäni olevalla modilla leväyttänyt pohjanapin osat auki jo 2 tai 3 kertaa :(
Olisiko ideaa tehdä siitä tapista vain kiinni painettava jonka päässä olisi rako/halkio joka joustaisi kiinnitettäessä/poistettaessa ja vähän reunaa jona nappaisi siihen pohjalevyyn, hm mites se tarkemmin kuvais...
jos tarvetta irroittaa tappi sitä joutuisi puristamaan halkion kohdalta...
Perhana kun pikkurilli alkaa oleen arka :)
^Laita pikku tippa kierrelukitetta sinne napin akselin kierteisiin, niin eipä aukeile itekseen. ;)
Proton kytkin oli vaan kytkin... seuraavassa versiossa "vähän" monimutkasempi konstruktio. Sisään tulee todennäköisesti jousi JA magneetit. Jousella eliminoidaan akkujen toleranssierot pituudessa, eli kierteet menee aina kiinni, kontakti on hyvä ja akut ei hölsky. Jos tähdet on kohdillaan niin itse tulitusnapin vastuksen hoitaa ihanan herkät magneetit. Lukitus tietysti löytyy ja kytkin ei purkaudu osiin ilman ruuvaria, vaikka kuinka kiertäis ja pyörittäis.. :DLainaus:
Alkuperäinen postaaja eLehis
Tavoitteet on ainakin kovat? ;)
Jokohan tätä vekotinta kohta sais? Ihan vaan sillä kysyn, että vienkö jo pullot kauppaan vai vasta ensivuonna... :D
Kannattaa viedä ne pullot varmaan vasta uuden vuoden jälkeen, niin sitten niitä on riittävästi kertynyt tätä hankintaa varten.
Seuraavan version protot tehdään varmaan lähiviikkoina - huolellinen testaus - muutoksia? - tuotantosarjan ajo.
Toi lihavoitu kohta ::) on varmaan se suurin kysymysmerkki ja se että onko ne muutokset niin pieniä (tai ei mitään), että uskaltaa tehdä suoraan tuotantomalliin ilman välitestausta.
Tämä vaikuttaa kiinnostavalta, täytyypä seurailla tätäkin..
Mielenkiintoista. Jotain tämmöstä mieki suunnittelin, jäi vain laittamatta ne piirrustukset ko
tuli vähän taukoa foorumilla istumisesta. Mutta tämähän on hyvällä mallilla! Seuraillaan.
Mikäs tämän tilanne?
Vuodenvaihteessa pyritään saamaan uudet protot ulos mutta näyttää aika hurjalta, koneet aivan tukossa koko ens kuunkin :(
Jos ei muuten ala etenemään niin teetetään jossain vaikka maksaakin mansikoita. Harmi vaan kun tosta alkuperäisestä protosta ei voi hyödyntää mitään, ihan jokainen osa meni uusiksi Jalipon julmuuden takia :D
Kyllä! Oli tossa omiakin muutoksia 50% mutta loput muutokset olisi jäänyt täysin tajuamatta ilman ammattimiehen neuvoa. On kyllä hienoa kun täältä löytyy näinkin hyvää ja osaavaa porukkaa, muuten jäisi tekemättä nämäkin :)
On, kaikki pitäisi olla suurinpiirtein kunnossa nyt. Proto kun pullahtaa pihalle niin sittenhän sen toiminnan vasta näkee. Jos se sattuisi olemaan jo huipputuote niin vehje lähtee pankkireissun kautta sarjatuotantoon asap! Ei oikeastaan ole kuin kaksi kohtaa missä toi homma voi enää kusahtaa, silican urat ja pohjanapin toiminta. Eli lähellä ollaan!!
Nyt ollaan ytimessä. Tuossa ne onkin kaksi isointa kompastuskiveä. Wickaus ja virransaanti.
Sähän sen sanoit.. :)Lainaus:
Alkuperäinen postaaja Kiiltokuva
Tässä kun olen ollut etuoikeutettu ja päässyt hyvin läheltä tätä projektia seuraamaan, niin täytyy sanoa että nuokin kaksi asiaa näyttää paperilla nyt aika täydellisiltä. Positiivisuutta ilmassa?
Ne on silti testattava ensin käytännössä ja hieroa ihan loppuun asti (tarvittaessa) ennen kuin painetaan sitä isoa nappia.
Nuohan on kuitenkin minusta myös kummatkin järkevällä vaivalla hallittavia.
Silica ei wickaa määräänsä enempää, se kyllästyy nesteellä, ja tekee sen jokaisella hyvin toimivalla laitteella.
Virransaannista ei taas itse osaa sanoa muuta kuin, että itse ne luota pelkkään nappi ja runko kontaktiin, vaan kupari sukka siirtää virran napille ja jousen tehtäväksi jää katkaista virta. Pohjanapin tapauksessa siis.
Pääsi tuota alkuperäistä protoa testimään miitissä ja olisin miltei ollut valmis ostamaan jo siinä kunnossa, oli meinaan hyvvee höyrrryy!
Jos tämä vielä paranee, niin onhan tykki. Oma vaatimaton mielipide, että pieksee Odyn, KFn ja gennyt kokonaisuutena.
Tätä odotellaan kuola valuen enemmän kuin joulupukkia:D
No en mä nyt mitään vanhaa gubbea muutenkaan kuolaisi :P jokainen toki tyylillään:D.
Mutta joo, tohdin jo tältä pohjalta sanoa, että parasta on tulossa, unohtakaa se Ithaka ja KF jos hybridi kelpaa.
:D
Oishan se hienoa jos suomestakin saataisiin jotain uutta silica-markkinoille jossa ei taida olla kuin 2 täysin toimivaa atoa tankki-versiona. Kaiken hyvän päälle ensimmäinen (?) hybridi:)
Onhan tietysti gg+sm osittain ainakin hybridejä::)
Jooei, virallisia silicahybridejä ei taida yhtään olla, GGTS & Odyä ei lasketa, koska vaatii sen basen väliin.
Kuis swoemesto+kayfun? Eiks ne oo naitettavissa ilman basea???
Hienolta vaikuttava projekti! Pari asiaa tuli näin yleisesti mieleen, johon kannattaa kiinnittää huomiota, nyt kun tekninen rakennekin alkaa olla jo kunnossa.
Laadun varmistaminen: Jokainen laite tulisi testata ja tarkastaa. Tämä vaatii myös alihankkijoiden laadun varmistamista ja tietoa siitä, että nippeleitä saa myös tulevaisuudessa, josta päästäänkin jo seuraavaan:
Käyttö- ja toimintavarmuus: Kun kyseessä on laadukas ja arvokas laite, tulisi laitteen tilauksen yhteydessä olla mahdollisuus tilata varaosia ja taata osien saatavuus myös tulevaisuudessa. Laitteen myyntipakkauksessa olisi hyvä olla kaikki mahdollinen (akkua ja laturia lukuunottamatta), jotta sen saisi heti käyttöön. Eihän autojakaan myydä ilman renkaita ja aina niissä vähän bensaakin on :D
Ilmoittaudun tilaajaksi :esmoke:
Kaikki festeillä laitetta käpälöineet on varmaan samaa mieltä ettei ainakaan valmiita setuppeja tehdä, on nimittäin melkosia harakanpesiä :D Mutta mietitään jos laitetaan ne 'bensat ja renkaat vaan auton kyytiin'.
Tämä projekti on kärsinyt luvattoman paljon työtilanteiden ja muiden takaiskujen takia mutta nyt näyttää paremmalta. Parin päivän sisällä pannaan protot tilaukseen ( :( ) , toivottavasti löytyy paja mikä pystyy / suostuu nopeasti ottamaan tuon työn alle.
Tässähän just on kysymys eräänlaisesta laadunvarmistuksesta eli voisit kytkeä mukaan ne "bensat ja renkaat", joita valmistajana suosittelet tuotteen käytössä. Ne, joille setuppien teko ei ole niin tuttua (allekirjoitan itsekin), saisivat ainakin hyvät välineet siihen. Eikä kai tuo lisämyyntinäkään paha olisi.
Odotan tippa pilin päässä protojen valmistumista, toivott kaikki menee hyvin eikä vastoinkäymisiä satu. Tippa lentää kun saa vehkeen käteen, heh!
Kiinnostus heräs heti ku lueskeli tuotosta :) jos ja kun myyntiin asti tulloo ni vois ostaa
Tää on just sitä mitä mää olen markkinoille odotellut. Ainoa mitä tuohon kaipaa on virran säätö...kikkihiirellä hoituu. Luottamus on kova, laita mut vaikka heti listalle.
Joo ei ole pitkään aikaan kiinnostanu uuet modit mutta tämä kyllä menee hankintaan jos
jos siinä ei kovin velkaannu.
Kicki pitäis putkeen sopia ja veljon11 taisi jossain vaiheessa mainita, ettei ole ongelma tehdä eri mittaisia putkia tarjolle.
Kuola valuen odotetaan joko seuraava proto pääsee pian työn alle.
Ps. Bongaa proto 1.0 kuvasta:
http://img.tapatalk.com/d/12/12/28/5ehebame.jpg
Logosta, sarjanumerosta, kirkkaasta tankista ja kiiltävästä viimeistelystä (àla munatankki) on ollut puhetta.
Edit: pyöllyksiä voi myös tulla, jos on gripin tarvetta joissain osissa.
Ja oliko nyt vikaan osaan tulossa pohjanappi vai ei?
Pohjanappi lukituksella. Jousi työntää akkua ylöspäin ettei hölsky ja magneetit antaa tuntuman itse nappiin.