No ei kai sitä lääkkenä käytetäkkään, mutta tuttu lääkäri voi sulle reseptin kirjoittaa vaikka desinfiontiin
Printable View
Ahaa. Googletin tullin sivuja ja löytyyhän sieltä näin: "lääkevalmisteella on myyntilupa valtiossa, josta se on hankittu, tai jos lääkevalmisteella ei ole myyntilupaa, sen hankinta on perustunut lääkkeen määräämiseen oikeutetun henkilön asianmukaisesti antamaan lääkemääräykseen".
Jos nyt esim. Viro hyväksyttäisi pikapikaa nikotiininesteen lääkkeeksi apteekkeihin niin tuonti reseptillä pitäisi olla mahdollista ilman kummempia kiemuroita?
Jos tuodaan ei-hyväksymätöntä lääkeainetta (höyrykaupan niksapohjaa) niin tuo lause on kovin ympäripyöreä ja jättää sijaa tulkinnoille.
Lääkkeiden henkilökohtaisen tuonnin edellytyksetYksityishenkilö voi tuoda Suomeen lääkevalmisteita henkilökohtaiseen käyttöönsä, edellyttäen että:1) lääkevalmisteella on myyntilupa valtiossa, josta se on hankittu, tai jos lääkevalmisteella ei ole myyntilupaa, sen hankinta on perustunut lääkkeen määräämiseen oikeutetun henkilön asianmukaisesti antamaan lääkemääräykseen;2) lääkevalmiste on hankittu toimittajalta, jolla on valmisteen ostomaassa oikeus lääkkeiden vähittäisjakeluun; ja3) henkilö pystyy tarvittaessa osoittamaan, että lääkevalmiste on tarkoitettu hänen omaan lääkitykseensä. Reseptilääkkeestä tämä tulee osoittaa lääkkeen määräämiseen oikeutetun henkilön asianmukaisesti antamalla lääkemääräyksellä tai lääkärintodistuksella.
Näin lukee tosiaan tullin sivuilla: http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/laakkeet/henkkoht_tuonti/index.jsp
Eli kohdassa 2 menee metsään...
Sinä Pir...telökauppias :) voit hakea Thaikuista 4 kertaa vuodessa (on silloin vaan 3kk tuontilupa). ETA-alueelta saa tuoda vuoden satsin, ja me köyhä kansa haluamme Viroon nikoapteekin sinne satamalaiturin kupeeseen.
Tautiluokituksen koodit on jo kaiveltu talteen.
Mä menen korkeimpaan oikeuteen asti jos reseptin mukaisesta tilauksesta jotain ongelmia seuraa, kuluttajahan ostaa ne dropit sieltä mistä saatavilla, jos reseptissä määrättyä kamaa ei löydy suomen apteekista pakon edessä minun täytyy tyytyä jopa vapokauppaan.. (tämä siis se mitä itse tulen tekemään, älkää te tehkö niin kuin minä ja jos teette en ota mitään vastuuta & turha syytellä jne.. muuta paskaa.)
Ennakkopäätöksen hankkii kyllä joku.
Isukka taitaa olla siihen mies paikallaan. Itselläkin referenssit kohdallaan, eli eiköhän lappu irtoa kun tohtorille sanoo että 'se on tämä tai haen 3 kartonkia röökiä kaupasta ja vedän ne viikossa, laitappa muuten taas ne verenpainelääkkeet ja sitä kovinta vahvuutta, steroidit haen sit ens viikolla kun happi ei enää kulje'. Ei sitä kiinnosta kuin mun verenpaineen ja vitutuksen kontrollointi, ja paineille ei tee hyvää röökaaminen.
En usko että reseptin saamisen suhteen kohtaan mitään ongelmia, olen duunissa firmassa jossa työterveyshuolto ne ns. "yhtiönlekurit" kun tekee mitä tahansa sen eteen etteivät joudu antamaan sairaslomaa... Isompaan vitutukseen sitä tarvitaankin saikkua min. 6 viikkoa, näin luulen että saan reseptin hoidettua ihan puhelinsoitolla.
Oma yksityinen lääkärini taas tietää että olen polttanut röökiä hermojen kasassa pitämiseen, ja oli todella iloinen vaan kun sain "hermokimpun" pidettyä kurissa ilman tupakan kaikkia muita haittoja jotka tuuppaa päälle jo tosissaan kun "askivuosia" on about 35.
Jos purkaudun tästä niin se kirjottaa reseptin niksaan, ja sellaisen lisäreseptin että sinä isukka saat kärrätä mut lastenvaunussa sinne Viron kauppaan. Minä päristän ja sinä ajat. Deal ?
Toki hyvän asian nimissä mä tuuppaan kyllä niitä vaunuja..
Kuten totesin jo artikkelissa niin nestemäiselle nikotiinille ei ole haettu tai myönnetty lääkeluokitusta missään.
Pirtusta sen verran, että lääkäri voi määrätä sitä vain pro auctore tarkoituksiin eli omaan (klinikan) käyttöön.
Tuota pirtun kirjoitusoikeutta ei tietääkseni ole kaikilla lääkäreillä. Eläinlääkäreillä tuo oikeus taitaa olla kaikilla.
Miten tällainen oletettu tilanne? Henkilö tilaa vähän käheämmän kokoisen satsin laitteita Kiinan maalta ennen etämyyntikiellon voimaantuloa. Singapore- postin soutupoika soutaa lähetyksen Suomen tulliin etämyyntikiellon jo astuttua voimaan Suomessa. Virkaintoinen tullipoika avaa lähetyksen ja kas kas, kieltolakituotteita. Jääkö tilaajalta laitteet saamatta? Minun järkeni mukaan saa tilaamansa tuotteet monestakin syystä, mutta nämä lakijutut näyttävätkin olevan yllätyksiä täynnä.
Eikös.tossa laissa ole nyt siirtymä aika tammikuulle 2017 niin kerkee modia tilaamaan varastoon vaikka kuinka paljon. Nyt kysytääs et onks kellää jäänyt niksoja tulliin??
Aivopieru.com siis tulliin :D
Tervehdys.
Olen tätä foorumia jo melko ahkerastikkin lueskellut.
Tästä nikotiinista..missä menee raja lääkerikkomuksen ja
lääkerikoksen raja? jos ja kun sitä netistä tilaa..
Suurta intoa lähteä vankilaan tupakkilakon tähden.
Hyvää pääsiäistä koko raadille!
Tilailkaa desi tai pari kerrallaan niin ei pitäisi ketään kiinnostaa.
Nyt tilasin 4 pulloa jos alkavat mutisemaan niin sanon että 3kk satsi on tuo itsellä.. Kyllä tää pelleilyksi menee. Toki enää menee neste sekotuksiin vain 1mg niksaa et jossai kohtaa vois jopa luopua niksasta.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mielestä voit tilata laillisesti vain 8,4ml 100mg... Tai vaihtoehtoisesti 100ml 8,4mg.
Lakihan ei ole muuttunut: Eli vantaan käräjäoikeuden päätös v. 2012 että 3kk oma tarpeen voi tilata on voimassa. En ole lakimies mutta sehän ei muutu, ennenkuin laki johon päätös perustuu, muuttuu.
Sori, tätä keskustelua on tässä jo käyty mutta ei tullut ihan selväksi...onko se nikotiinipitoisuus tässä se avain? Kun itse mieluummin ostan 3mg pohjanestettä kun se on valmiiksi sopivan vahvuista, voiko sitä huoletta tilata 3-4-5 desiä per toimitus?
Viikko sitten tuli 0,5L 6mg nikotiinilla valmista pohjanestettä ulkomailta. Kun se saapui niin heti tilasin 1L 4mg nikotiinilla. Se ei ole vielä tullut. Ei vastaa sun viestiin, viisaammat siihen vastaatkoon. Tais olla turha kommentti mutta minkäs teet...
Yhdessä 100ml pullossa 3mg/ml nikotiinipohjaa on yhteensä 0,3 grammaa nikotiinia, joten se on alle tuon Fimean rajan (joka on lähteestä riippuen joko 0,42g tai 0,84g/pakkaus (pullo)). Noita em. pulloja saisi siten tilata useampia, kuitenkin maksimissaan sen 3 kuukauden omaan käyttöön menevän määrän.
Tuo edellä mainittu oikeusjuttu on todellakin sellainen joka laittaa tuon Fimean määrittelemän rajan aikalailla kyseenalaiseksi.
Kiitoksia vastauksista!
no tilataan nyt sitten riskillä noita niksoja enne lakimuutosta! No jos joutuu vapottelun takia linnaan niin senhän voisi ottaa jo hotellilomana sitten avataanhan siellä ovet ja ruokitaan tietysti vaaransa on.. nyt jo tulee 4 purkkia ni isken kyllä heti seuraavat pullot sisään :D itsepähän ovat tämä vapocalypsen aiheuttaneet.
Mihin asti pohjanesteitä saa myydä höyryalan nettikaupoissa? Pitääkö sitä jo toukokuun jälkeen alkaa pyörimään mummojen seurassa apteekissa?
Ei PG/VG nesteille kai ainakaan vielä ole tulossa kieltoa vaikka sitä jossain maassa ollaan ilmeisesti esittämässä kiellettyjen listalle (PG). VG voi olla erityisen hankala kieltää kun sitä käytetään leivonnassa.
No onpa hyvä juttu, saa lubria jatkossakin :)