Vaimo, äitee ja anoppi kaikki 3 jankuttaa että kesäksi pitäis mennä töihin, niinkuin en sitä itte tietääs ja yrittäis. Ei se oo perkule mun vika jos hakemuksia on lähetetty vaikka ja minne ja ainoa vastaus on ollut 1 kieltävä vastaus.
Printable View
Vaimo, äitee ja anoppi kaikki 3 jankuttaa että kesäksi pitäis mennä töihin, niinkuin en sitä itte tietääs ja yrittäis. Ei se oo perkule mun vika jos hakemuksia on lähetetty vaikka ja minne ja ainoa vastaus on ollut 1 kieltävä vastaus.
Vähän sitä alkaa masennusta pukkaamaan vissiin, tai no aika paljonkin. Huomenna terkalle jos sais lähetteen lekuriin. Empä oo uskaltanu kellekkään sanoa vielä, edes naiselle. Pelottaa miten ne suhtautuu.. :/ Ollut pitkään tosi perse olo ja näyttäis nuo testitkin heittävän täysiä tuloksia...
Kiitos. Oon venyttäny tätäkin niin pitkään sen takia ettei kehtaa sanoa kenellekkään tai hakea apua.. Huomenna on vaan pakko, alkaa olemaan niin tukala olo että ei tiedä mitenpäin olis.
Tsemppiä sulle sipsipussi! Itse jouduin aikanaan käymään sairaalahoidossa moisesta. SE KANNATTAA HOITAA HYVISSÄ AJOIN, sanon minä. Elämä voittaa aina lopulta :thumbsup:
Tiedän tunteen, nimimerkillä 7 vuotta lääkkeitä syönyt (ja syön vieläkin). Siinä ei ole mitään hävettävää ja suosittelen erittäin vahvasti kertomaan olostasi läheisille. Paikkakunnasta riippuen saattaa olla kuukausien ellei jopa vuosien jonot psykiatrian polille, mutta ihan terveyskeskuslääkärikin osaa perusasiat (ts. lääkkeet). Terapian aloittamisessa saattaa toki kestää ellet kaiva kuvetta ja mene yksityiselle.
Sama homma täällä, marraskuusta asti ollaan oltu sairaslomalla ja nyt alustavasti kirjoitettu elokuun loppuun. Itse olen usein päivitellyt että "voi kunpa tähän oltaisiin puututtu aikaisemmin niin en olis saanu niin paljon vahinkoa aikaan". Mutta se siitä avautumisesta, hyvä että haet apua. Voimia :)
Ladattavana tässä on oltu itsekin. Jos lääkkeitä joutuu ottamaan niin niiden kanssa voi mennä aikaa hakea sitten oikeat, kun kaikki ollaan erilaisia. Ja jos ei ole oikeat niin lääkärille pitää se sanoa kanssa.
Riippuu lääkkeestä. Osa lihottaa, osasta lähtee libido, saattaa mennä unet tai sitten nukuttaa jatkuvasti, yms yms yms. Kokeilemalla se paras löytyy.
Jos lääkäri tarjoaa sen nimistä kuin Efexor, niin kieltäydy. Vierotusoireet on pahimmasta päästä.
Puhuminen kannattaa, vaikka itselläkin oli äärimmäisen vaikea, lähes mahdoton saada kakistettua ulos huonoa oloa kenellekkään. Mutta kun saat kerättyä ne itsetunnon rippeet ja kerrottua tilanteestasi esimerkiksi juuri naisellesi, huomaat että ei sinua hylätä sen vuoksi, päinvastoin. Apua irtoaa enemmän kuin lopulta tahtoisikaan, ja se oli ainakin omalla kohdalla tärkeintä että muut osaa suhtautua kaikkeen sinun näkökulmasta katsottuna eritoten. Kaikkein paras lääke on se mitä olet itse valmis itsesi hyväksi tekemään :) Toivottavasti saat olosi paranemaan mahdollisimman pian :) p.s. forumin kautta on hyvä aloittaa avautuminen, ei tarvitse kohdata kasvokkain niitä "pelottavia" ensireaktioita muilta. ;)
Huomenna taas mentävä psykologin juttusille. Masennusta ollut niin kauan kuin muistan ja kokeiltu eri lääkkeitä, ei vaan oo ainakaan vielä tullut vastaan sopivaa. Psyka oli sitä mieltä, ettei suosittele alottamaan opiskelua. Tiedän kyllä, että pää on vähän heikossa hapessa ja helposti poltan itteni loppuun, mutta alkaa epäilyttää onko mun pää ikinä siinä kunnossa, että pystyisin normaaliin elämään. :crying:
Kiitos temoselle heti tuntuu vähän toivekkaammalta :) Päivitän tänne mikäli uskallan huomenna myöntää tyttöystävälle ongelman että miten kävi..
.
Täällähän on paljon kanssa kärsijöitä.. Valitettavasti.. Tsemiä sinne! :) Jotenkin läheisille myöntäminen on niin noloa, oon aina ollut se kova tyyppi ketä mikään ei hetkauta. Kavereille en luultavasti tule sanomaan aikoihin mitään, kaikki ajallaan.. Naiselle ja perheelle ajattelin kertoa.
Itse asiassa sopii aiheeseen ja muutenkin ärsytysketjuun, juuri kävin pitkästä aikaa psykiatrille juttelemassa, pyysin aikaa kun edellisestä kerrasta vierähtänyt jo tovi ja halusin lähetteen että voin muutonkin jälkeen käydä juttelemassa jossain. Oon hankkiutunut jo aikaa sitten eroon mielialalääkkeistä koska uskon enemmän terapian voimaan, mutta eihän sitä terapiaa meinaa saada vaikka pyytäisi! Varttin siellä ehdin olla ja täyttää sen masennustestin ja sitten seisoinkin ovesta ulkona Cymbaltan e-reseptin ohjelappunen kädessä ja ajatus "ei sen näin pitänyt mennä :confused:". Lappu on nyt siellä missä sen paikka on, eli roskiksessa.
.
Ainut asia, mistä oon tyytyväinen paikkakunnan vaihdoksessa on se, että pääsin terapiaan ja vielä ihan terveyskeskuspsykologille. Sen luona käyn kerran parissa viikossa jauhamassa. Nyt vaan alkaa tuntua, että kun paskin vaihe kaikessa muussa alkaa olla ohi, niin pää prakaa niin pahasti, että joudun ehkä pyytämään reseptiä. Tuntuu, että se pelkkä juttelu ja asioiden avaaminen ei vaan riitä, vaan jotain on saatava tähän rinnalle.
http://www.e-savuke.com/vb/yleinen-k...iteita-12.html - tuolla voisi jatkaa keskustelua niin ei tule rage-ketjusta depressio-ketju :D
Totta kai se on halvempaa ja helpompaa tunkea vaan pilleripurkkia käteen. Lasteni kanssa oon tässä joutunu viimesen vuoden tappelemaan, että ipanat sais jotain muutakin apua kuin vaan sitä pilleripurkkia. Ottaa aivoon, että jo kymmenvuotiaalle tarjotaan mieluummin vaan lääkitystä, ku otetaan oikeesti selvää mistä johtuu, ettei pärjää koulussa. Tappelu kannatti kuitenkin, ainoostaan se oikeesti lääkkeitä tarvitseva sai lääkityksen ja toinen siirrettiin erityisluokalle, jossa koulunkäynti sujuu.
Se on tää oravanpyörä jota elämä on, joka saa terveillä aivoilla varustetut miettimään että mitä v... tää oikeen on.
Ne jotka ei alistu lobotomiaan nimeltä arki, ja kokee riittämättömyyttä siitä vittuilusta että "miksi et juokse, ei pyöri rulla" on sitten näitä masentuneita tai ajoittain ladattavia.
Puhun siitä valtaosasta, osalla on oikeasti pahoja mielenterveysongelmia, kuten skitsofreniaa ja näin...
Anopista vois tehdä ankkurin. Ihan muuten mukava, mutta joskus vaan mietin, että se on parhaimmillaan kun sen päällä on pari metriä maata.
Meni RMA:na juu. Ei vaan tullut takas. Brickattu Bios ja Jimmin huollon vastaus "Mekaaninen vika, ei korvata."
Haistatin aika pitkät paskat ja muistan varmasti joka käänteessä kehua miten hyvä putiikki on kyseessä. Saksasta sai osat melkein 200 eegee halvemmalla.
Näytön ostan suomesta, koska pikselitakuu helpompi hoitaa täällä.
Vituttaa nyt ihan kympillä kun emäntä ei saa sanotuksi haluaako jatkaa vai ei. Sanois perkele jotain niin pääsis käsitteleen asiaa ja jatkaan eteenpäin..X-(
Aaah, ymmärrän. :(
Ei ois pitäny koskaan kasvaa aikuiseksi :) Ennen kaikki oli helpompaa, pysty menetteleen aiemmin kuvatulla tavalla. Joskus toimittukin, oli vain niin että hain metelivedet hakeen kämpiltä ja tuumasin ovelta että sää varmaan oot lähteny ku tuun takasin. Nyt tulee ihan helvetillinen paperisota jos pitää ruveta avioeroo vielä tekeen. Vituttaa sekin jo valmiiksi vaikkei mitään varmaa ole edes tiedossa. Eniten nyt kuitenkin pännii tää "löysässä" hirressä roikkuminen kun ei tiijä mistään mitään.
Jos se lohduttaa,niin voin kertoa,että toisen osapuolen kohdalla päätös on jo tehty. Omalla kohdalla kävin noin ja sen jälkeen tavannut deiteillä useita naisia jotka ovat lähteneet parisuhteistaan ihan vaan kun ei nappaa. Naisten ajatusmaailma poikkeaa niin paljon miesten vähään tyytyvästä mallista,että keissi on taputeltu.
Omahan on tappionsa. Aidan takana pukki kaalimaan vartijana ei ole sen viriilimpi.
Sähkösavuinnostus ei tartu kavereihin.
Ne jatkaa joko savukkeilla tai "korvaushoitotuotteilla" ja suhtautuu muutenkin typerän skeptisesti.