complete retardness, ai vittu et jengi osaa olla tyhmiä.
Printable View
Lakipykälien ulkoaosaajat, joilla ei ole hajuakaan todellisuudesta.
Koeajalla oleva tuttu sairastellut paljon ja saanut ukaasin, että sopparia ei uusita, jos kipeä vielä viikon.
No tokihan joku kaivaa lakipykälät esiin ja kertoo miksi ei näin.
Arvatkaapa kerran, että onko työnantaja niin tyhmä, että perustelee mitään muuta, kuin että et sovellu alalle ja piste.
Voihan tuohon saamaansa ukaasiin yrittää vedota, mutta vaikutus aika pyöreä nolla ilman todistajia jos sittenkään.
Oon vähän takakautta kuullu että työnantaja ihan mielellään haluais musta kokonaan eroon(yllätyspyllätys). Olen lomautettuna toistaiseksi ja hänen tietonsa mukaan pitkällä saikkarilla samaan aikaan olkaleikkauksen takia. Sitä tietoa en meinaa korjata kun se ei sille kuulu, katkaisin sairasloman kun aloitin puualan koulutuksen nyt maanantaina. Jos töihin kehtaa käskeä niin sanon että veikkaappa. Siellähän huutaa silmät metrin ulkona päästä hiljasessa hallissa pian kun en ole ainoa joka nostaa kytkintä ihan justkohta. Ennemmin poraan tapinreikiä lastulevyyn 8 eurolla kuin oon sylkykuppina kuudellatoista.
Tänään tein kirvesvarren. Hyvä hernekeppi siitä tuli.
Koeaika on hieman vaikea aihe, koska osaltaan toimii, mutta osaltaan sitä käytetään väärin. On parempi huomata aikaisessa vaiheessa se, että henkilö ei sovellu alalle. Toisaalta koeajalla kiristäminen on moukkamaista ja huonoa mainosta firmalle. Meillä on ollut muutaman vuoden saikut seurannassa eli seurataan tuleeko saikku aina tiettynä ajankohtana. Muutamia tapauksia on tullut vastaan, jossa järjestelmää on käytetty hyväksi, mutta fakta on, että ihmisten pitää sairastaa kotona. Kukaan ei hyödy siitä, että tulet huonossa hapessa töihin ja levität tautia eteenpäin (jos siis kysymyksessä virus). Myönnän, että aikaisemmin omasin liian korkean työmoraalin, joka tuli terveen järjen tielle. Olin kipeenä töissä ja vedin vain lääkkeitä nassuun, että pärjäisin edes työvuoron loppuun. Nuhan takia en jää saikulle, mutta kuumeessa kyllä.
Wattu tuota windows kasia.. Lataa ja lataa ja ei koskaan valmista. Onneks on ipad millä saa hoitaa suurimman osan surffailuista. Lumiallakin selaili sujuvammin ku win8 läppärillä. Tiä sitte kaun ku MS alkaa nekin säätämään.
GUGGUUUUU!!!! GUGGENHEIM TÄÄLLÄ MOROOO!!!! Joko rakennetaan???
Vittu sehän on pahempi kuin Jehovat. Ei pitäis katsoa uutisia. Ikinä.
Vituttaa ostaa 200e suomalainen "HE" modi jota pitäisi rukkaa ja säätää ennenku saa toimimaan kunnolla.
Jos sitä misteriä meinaat niin olet kyllä osa pientä ryhmää joka tätä mieltä on..
On yhtä kaikki, eikä sitä pidä vähätellä sen enempää ku sitä osaa joka on tyytyväinen. (: Ainakaan tietämättä sen tarkemmin. (:
Muutto...selkä vieläkin kipeä viikonlopulta...
GTA Online... eiku Offline... X-(
"Wanhoina hyvinä aikoina" seiskanepalla mökötettiin vaunussa 24h kesät talvet, se oli synkkää, kirkkopykälästä puhumattakaan. Duckin risteys Christinaan mennessä oli kans miehitetty 24h, yhtä synkkää... Glocovac ei silloin tainnu Finconille kuulua, toka reissulla tuli sielläkin pyörittyä, posesta ei hajua ellei se ole se LMT talo? Mali Alas ja Gracko oli kans Bravon miehittämät, varsinkin Gracko oli helvetin nasta paikka olla ryhmän kanssa. Pahoittelut muille OT:sta... Nä on näitä juttuja mitä pitäis mukin ääressä muistella.
Ei ollut LMT:n talo vaan Glocon poliisilaitoksen pihalla pieni rakennus, jossa n. 8 hengelle sängyt. Onneks noista 24h pykälistä oli luovuttu...paitsi tietenkin omasta pykälästä. Enemmän tehtiin etsintöjä, VCP:tä, liikkuvaa VCP:tä, alue-etsintöjä jne. QRF pyöri koko ajan joukkueittain. Ei ollut muuta operatiivista porukkaa kuin Alfa, jossa toimi recce omalla porukalla ja tiedustelu. Totta kai, pommien näplääjät olivat oma sakkinsa :) Mukaan mahtui normaalia hiude-toimintaa upseereilta kun etsittiin kuuluisaa ITKK:ta uuden vuoden vaihteessa...se on niin legendaarinen, ettei sellaista mistään löydy. Näitä pitäisi jauhaa kyllä höyryn ja oluen parissa. Tossa on Ahe222:n kanssa näistä jotain jo jauhettu miitissä.