Tai nanocoileja!
Tai nanocoileja!
En nyt ihan noviisi enää ole mut kyselen tässä ketjussa silti :) Kun esim. odyn/nautiluksen keramiikka tummuu, vaikuttaako se makuun? Tai milloin se ylipäätään pitää vaihtaa? Saako tummentumia millään pois?
Tiedä nyt sitten, kirjoitanko oikeaan osoitteeseen ensimmäisen (viimeisen) kerran. Olen puolitoista vuotta vapotellut takapuoli edellä puuhun, eli aloitin huijausfirmasta ja pikkuhiljaa erehdysten kautta oppinut, mitä osaan. Tätä vapotteluslangia en ymmärrä vieläkään. Analogiset loppuivat silti kertalaakista 50 vuoden käryttelyn jälkeen. No asiaani. Olen kokeillut vähän kaikkia vimpaimia siinä määrin kuin varat ovat sallineet. Kun opin tekemään setuppini silicasta ja pumpulista, toteutin suuren haaveeni ja ostin genesiksen ja tietty kotimaisen Somniumin. Ensimmäinen setuppi meni täysin susille. Tein kaikki virheet. Sitten näin De Functan (olikohan oikein) opetusvideon, ja onnistuin kerralla tohottamalla, kiitos vaan. Tein kokeeksi toisen ilman tohoa pikkuhiljaa hapettamalla lanka kiinni meshiin, ja sekin tapa onnistui. Mietin että miksei voisi yhdistää varovaisesti molempia tapoja. Yksinäisellä äijällä kun ei ole arvostelijoita. Mahtoiko johtua tän Somniumin hyvyydestä, mutta sitä höyryttelen tyytyväisenä nytkin. Litkut ovat puolalaisia 50/50, jotka maustelen mieleni mukaisiksi. Ainoa maku, jota en nykyään siedä, on tupakka. - Mutta, ilmeisesti olen tehnyt kaiken väärin. Mulla on 0,20 silicaa ja #200 meshiä. Semmoista ei kai sopisi käyttää, vaan hienosti imee (wickaa?). Löysin vanhan Boltini, jolla olen hapettanut. Sillä ja Vamolla höyryttelen. Maksimi on 15 w Vamossa. Olen ymmärtänyt, että watteja pitäisi olla hurjasti lisää. Mistään en ole oikein löytänyt hakemalla selkeää opetusta, millainen modi genesiksessä pitää olla. Mikä jännite ja teho eri ohmeille kuuluu? Tässä on nyt 1,2o. Mikä on se oikea modi hapettamiseen ja polttamiseen? Mitkä ovat oikeaat luvut? Ainakin nykyinen kokeiltu juttu miellyttää minua, eikö se ole pääasia.:blink:
Slangi on hiukka hankalaa, kyllä. Wickaaminen meni ainakin ihan oikein :)
Jätän kamakommentoinnin minua fiksummille (niitä on oikeesti foorumi pullollaan!), mutta hatunnosto sinulle ja tervetuloa joukkoon! Juu, ja oikeesti, kaikki mikä toimii on hyvä. Noita videoitahan löytyy tosiaan suomeksikin jo mukava määrä, tuolta video-osastolta löytyy vaikka mitä.
:hatsoff: Tervetuloa. Täältähän tekstiä ja ohjeita löytyy, hyvin sulla on alkuun lähtenyt, toivottavasti jatkuu
Jos se miellyttää, se riittää. Osa porukasta käyttää mekaanisia modeja, joilla johdetaan suora akkuvirta atolle, hieman Boltin tapaan. Näiden kanssa sitten käytetään 1 ohmin tai alle vastuksia niin saadaan paremmin tehoa. Tehot sitten käyttäjän mukaan, jos 15 watin maksimi riittää niin ei sitä tarvi kasvattaa. Yksi vaihtoehto on DNA20-piirin omaava modi jolla päästään 20 wattiin.
Jos se #200 mesh wickaa, imee nestettä, niin tottakai sitä voi käyttää. Itsekin käytän. Ja oletan nyt että 0,2mm silicalla tarkoitit tässä yhteydessä kanthalia, onhan se vähän ohutta ja vaatii huolellisuutta ettei katkea, mutta tottakai sitäkin voi käyttää. (:
Tere tulemasta tänne meidän sekaan, kyllä se jargoni alkaa aueta jossain vaiheessa! Ja muista että paras laite sulle on se, johon oot tyytyväinen! (:
Mikähän ois semmonen salettivarma pumpuli-ato vamon nokkaan aloittelijalle?
Tilailin kiinanmaalta roketin ja se on ihan perseestä. Vuotaa välillä nestettä ilmarööristä ja setupin tekoon menee varmaan puol tuntia kun ne miniruuvit johon kierukka tulee kiinni on niin perseestä. Saishan sitä tuunattua pikkuprikoilla mutta en tiiä jaksaako (kanthali karkaa ruuvin välistä kiristäessä). Ja tankintäyttörööri ei ole rööri, ei mene edes ilma läpi. Joka on varmaan ihan hyvä, eipähän vuoda ainakaan.
En tiiä teenkö jotakin väärin vai eikö riitä vamossa teho vai onko raketti vaan perseestä. Kurlaa koko ajan, ei kunnon höyryjäkään lähe. Räkii nestettä suuhun välillä. Pari setuppia nyt tehny, toisesta tuli 2.5Ohm ja nyt on kiinni 1.6Ohm. Ihan nättejä ja semmosia, en oikein keksi voiko tuossa käärimisessä jotenkin kurautella. Hienosti hehkuu ns. kylmiltään mutta kunnon höyrypilviä ei synny.
Nesteet on jotakuinkin 75%vg, loput vettä (atmoksen vg pohjat) ja pg jollakin suhteella. 10-13w oon ajellu. Ei parane 15w:llä ja alaspäin watteja ruuvvatessa höyryt vaan huononee. Ja pumpulilla.
^ Eikös toi ole se Kayfun kopio? Sen pumpulin määrä ja asettelu on helvetin tarkkaa hommaa että saa sen wickaamaan hyvin ilman että kurlaa. Mulla ei tää Kaiffari ole ollut kovin kauaa vielä, niin joka kerta kun on pumpulin vaihdon aika niin oikeen hirvittää kun sen verran vittumaista hommaa välillä.
On kopio kayfunista. Urdun videosta bongasin laitteen ja kun en enemmän jaksanut selailla niin pistin tilaten.
Jaa että se vois olla pumpulista kiinni. Pistän aina niin läskin tupon kun saan survottua kanthalin läpi kivasti ja leikkaan päät n. kotelon ulkoreunan mittaiseksi. pitääpä testailla asetella jotenkin huolella tai eri pituisilla pumputupoilla kuhan saa tankin tyhjäksi. Nyt tuntuu wickaavan liian hyvin (kait?) kun räkii välillä suuhun asti.
Pumpulia niin että pikkusen pitää toisesta päästä pyörittää et menee läpi. Huomioi tämä PIKKUSEN pyörittää. Ei niin että vängällä.
Sitten koko paketti pari milliä ilmareiästä.
Muuten syntyy nestesilta josta virtaa nesteet ilmareikään.
Ja eikö siinä täyttöreiässä ole sellanen kuula mikä sit väistyy sivuun ku työntää sinne neulan tai tarpeeksi pitkän pullon kärjen. (kuten kayfunissa)
Näillä ohjeilla mulla ainaki kayfun lite toimii.
Ite tottunu käyttään tavallista coilia pumpulin kanssa. (toimii pidempään karstoittavien nesteiden kans)
Edit. Esim topsipuikon varsi oivallinen valinta coilin halkaisiaksi, eli siihen pyöräytä ensin kanhal. Josko tästä ois sen verran apua että alkaa pelit soimaan. Vaikka ehkä vähän hankalasti koitanki selittää :)
Ookra. No tein taas uuen setupin. Aikasemmat silmämääräsesti 3mm halkasijalla (ruuvvari mikä sattu ekana käteen), nyt on n. 2mm. Vanhassa oli pumpulitukko niin tiukassa että coili hajos kun yritin irrottaa sitä.Lainaus:
f4kiiri Pumpulia niin että pikkusen pitää toisesta päästä pyörittää et menee läpi. Huomioi tämä PIKKUSEN pyörittää. Ei niin että vängällä.
Nyt koitin vähän vähempi punpulia laittaa. Setuppi jäi päälle millin päähän ilmareiästä.
Koitin kaivella täyttörööriä täyttöpullon piikillä monta kertaa, ei sinne mitään mene. Kunnon metallipiikillä varustetulla pullolla. Ei tunnu kuulaa siellä. En tiiä pitäskö olla sitten. Onko kayfunissa kuitenkin vielä ruuvi sen kuulan lisäksi? Tässähän on ruuvi tuossa täyttöaukossa.
Nojoo, ekassa versiossa oli unohtunu tuo pumpulien asettelu ja leikkaus ja koko kammio oli melkein täynnä pumpulia. Kiire testaamaan.:cool:Lainaus:
Laitatko pumpulin päät siihen kammion pohjalle? Se nyt ainakin luulisi olevan tärkeää.
Siitä eteenpäin on leikattu ja aseteltu. Nyt mennään versio vitosessa.
Jos langat tuuppaa karkaileen ruuvien alta niin koitappa pyöräyttää coili toiseen suuntaan niin että langat lähtee menemään myötäpäivään.
Nesteet on atmoslabin pohjia, (joissa vettä kait 10-15%) 50%, powersmoke 50%(missä 50-50vpg) +makuaineet. Kyllä nesteet on ihan hyviä. Kumma juttu kun nää on niin jäykkiä että protankki ja t3s ei meinaa jaksaa wickata jollei niitä tuunaa (makukarvoja pois, tuttia ylemmäs).
Tuntuu olevan että muodostuu tuota nestesiltaa, pitänee rakennella seuraavaan setuppiin vaikka sillä 2mm raolla ilmareikään setuppi ja koittaa hieroo pumpulia paremmin. Eilen täytin tankin täyteen, niin eikö ollut taas luirunnut nestettä yön aikana pitkin vamoa.
Voishan sitä koittaa ihan silica-langallakin että vuotaako.
Juu, tottakai kantalin langat myötäpäivään. Tässä on vaan todella onnettomat ruuvit. Mutta menee tuo jo varmaan johonkin 10min setuppi kun on tullut reenailtua tässä... :whistle:
HEEEETkinen. Siis ainakin kaiffarissa se ruuvi on imuvastuksen säätö, eikä täyttöaukko. Täyttöaukko on ihan avoin ulkopuolelta.
Mutta on tää joo melkosta hommaa tän setupointi aloittelijalle. Eilen illalla meni hermo kun nesteiden vuoto eivaan loppunut vaikka pumpuleita sörkki ja asetteli ja vaihtoi vaikka kuinka. No, dripperi käyttöön ja kaiffari oottamaan rauhoittumista ennen kuin olisi lentänyt parvekkeelta.
Äsken sitten tutkailin setuppia tuorein silmin ja vastuksethan ne oli turhan lähellä ilmarööriä. Että sellaista taas sitten...
Yleensä tainnu tulla siinä kahden viikon kieppeillä.
Tähän vähän updatea. Tuolloin keskivikkona laitoin viestiä, ettei tilaus ole tullut vieläkään perille. Pyysivät odottamaan vielä jonkun päivän ja ilmoittamaan jos ei ala kuulua. Tänään perjantaina (tai oikeastaan eilisen puolella) laitoin sitten uutta viestiä. Pahoittelivat, että toimituksissa suomeen on ollut ongelmia...? Jostain syystä ei millään muulla siellä ole ollut, ja briteistä on sattuneesta syystä tuölut tilattua _paljon_. Pyysivät tekemään uuden tilauksen träkätyllä (kalliimmalla) toimitustavalla, niin laittavat ensimmäisen tilauksen tavarat siihen mukaan. Olis voinut alkaa ämpyilemään, mutta ei jaksanut. Tilasin siis 0.25 ja 0.32 kanthalia 20 metriä kumpaakin, oli niin halpaa ja vielä joku joulutarjous, -15%. Eiköhän noilla ja ensimmäisen tilauksen kanthaleilla pärjää hetken aikaa, otetaan silicat sitten tarvittaessa vaikka puffilta.
Auttakaas jätkät miestä mäessä. Tulin hankkineeksi ensimmäisen korjattavan, Aga t2:sen lavatube 2.1t:sen kaveriksi. Noh, heti alkuunsa mukana tullut kanthal paloi koko ajan poikki. Tilasin sitten A-1 Kanthalia, 11,36ohm, 0.40mm.
No ne tuli postissa tänään, tohottelin mesh:in, ja testasin 3-4 kierrosta sitä kanthalia ympärille, mutta ohmeja en saa tarpeeksi tulemaan. Ne vain käyvät siinä 2 hujakoilla mutta tippuvat aina sinne 0.7-0.9 välille. Lavatube kun tarvitsee vähintään 1.5 että alkaa ylipäätänsä millekkään.
Eli missä se vika voisi olla ? Miksi ohmit eivät pysy tarpeeksi korkealla vaan tippuvat aina alas. Onko 0.40mm esimerkiksi liian paksua ? Onko jotain neuvoja miten saisin homman toimimaan.
Hitusen nyt olet haastavan rastin itsellesi ostanut, äkkiseltään noilla vehkeillä ei tule mieleen kuin väsätä AGAaan microcoil ja lyödä pumpulit koneeseen, koska kiinanpulssilla ei oikein meshiä ajeta eikä tuo AGA ole se helpoin saada soimaan.
Mikä olisi paras vaihtoehto lavatube:n tilalle mikäli käyttää mesh:iä kun sitä löytyy nyt ? Ja pitänee kokeilla sitten että josko saisi pumpulilla toimimaan. Kiitos nopeasta vastauksesta kuitenkin.
Pyh ja pah mitään pumpulia mesh atoon!
Osta 0.2 kanthalia niin saat ohmit yli yhteen muutamalla kiekalla. Toi 0.4 ei sovi hyvin edes subohmeihin koska on niin matala vastus siinä.
e: Joku mekaaninen modi, esim k100/101. Silla saa toimimaan meshiaton hyvin just noilla alle ohmin setupeilla.
Mikä tahansa mekaaninen, vaikka nappaat Puffilta Magneton. (:
Laita nyt ens hätään lisää kiekkoja jotta saat vastuksen suuremmaksi
Mielipiteitä näköjään löytyy joka suuntaan. 0,2mm Kanthal on meshillä todella haastava, kun jo 0,25mm:nkin napsuu poikki herkästi. Alle 0,28mm:n Kanthalia en suosittele meshille.
0,4mm Kanthalissa on hyvin pieni vastus, eli 3-4 kieppiä jää melko varmasti alle ohmin. Jos Lavan alaraja on tosiaan 1,5 ohmia, sun täytyy laittaa tuplamäärä kieppejä.
Kysymys mesh/vaijeri dual coileista. Tuli hankittua Tobeco Kraken ja fasttechiltä Pulse-G kopio ja pari juttua askarruttaa.
Onko dual coilin tarkoituskin saada todella sub sub ohmit aikaiseksi eli nyt on luokkaa 0.40 ohm? Pienen askartelun jälkeen sain toimimaan sekä umpitukkimeshillä, että 1,5mm vaijerilla ja meshillä. Eristämättömät wickireiät vaativat aika lailla tohotusta ja märkäpolttoa. 0.32 kanthalilla sain lopulta onnistumaan ja hyppyspotit suurin piirtein pysymään kurissa kun on nesteet sisällä. Ribbon kanthalilla ei mitään toivoa ja 0.25 kanthalilla ihan ok, mutta höyry jäi puuttumaan. Kaikkien combojen vastukset jossain 0.25 - 0.45 välillä.
Olisiko tätä tarkoitus ajaa jollain muulla kuin minä nyt raakana mekaanisella? Ei varmasti tarvitse hanskoja ulkona jos tällä höyryttelee, sen verran lämpenee koko paketti. Pitäisikö tätä jarruttaa vähän vaikka kickkillä tai ajaa jollain Provarilla ja säädöillä?
Muutenkin nämä tuntuu kyllä aika villeiltä tapauksilta. Höyry on aivan sairaan kuumaa ja koko höyryttely on taiteilua dryhittien ja yliwickkaavan poksumisen kanssa. Hauskaa tosin.
Sulla on siellä ilmeisesti 2x0.8ohm joka on rinnankytkettynä 1x0.4ohm, mahtaako nesteet kestää :thinking:
Tee vaikka molemmille tukeille 1.2ohm strupötitpmrjdkdk. Niin tulee 0.6ohm pintaa :)
Aa, se menee noin. Kiitti.
Hiukan mä ihmettelin kun eka setup toimi suoraan jotenkuten ja ensihöyryistä tuli suurinpiirtein atomitasolla partikkelit ja kuumat kanthalit suuhun. Mittari näytti 0.21 ohmia :)
Vähän turhan pienet ohmit :D
Varmaan joku 5 kieppiä 0.32 kanthalia per. wick olis hyvä tohon?
Joo olisi kannattanut kysäistä aikasemmin neuvoa kun en kohtuullisella selaamisella löytänyt dual coilin perusteita. Tosiaan lämpeni akut siihen tyyliin kun olis vanhalla leivänpaahtimella höyrytellyt. Maku about yhtä hyvä.
Eka testi oli tosiaan 4/5 kiekkaa 0.32:lla ja silti karmea putkipommi kädessä. Vaihdamme kanthalit ohuempaan ja jatkamme harjoituksia asianmukaisesti suojautuneena.
Kiitos kommenteista.
Kickit tai mitkään muutkaan säädettävät ei kykene tommoisiin ohmeihin, en kyllä suosittele tommoisia ohmeja kenellekkään vaikka kuinka guru olis saati sitten "aloittelija". Jos vaikka pistät ohmit 0,6-0,9 paikkeille niin tehot on silloinkin liian isot mutta pysyy silti edes jossain määrin järkevinä gennyille. Sitten kun parit dry hitit vedät 80W tehoilla niin saat ihmetellä jonku aikaa kurkku kipua.
E. kerroppas mitkä akut sulla on käytössä?
Ihan AW IMR 18490:llä kikkailin Nemesis kloonin nokassa ja vaihdoin isompidroppiseen Naturaliin kun Nemesiksellä paloi langat poikki kun edes katsoi napin suuntaan.
490 aw max purkausjännite on 16A ja tuon sun tekelee imee virtaa n.19A eli ei todellakaan hyvä... Lämpee koko värkki ihan sen takia kun akku ei kestä tommosta rasitusta. En siis vittuillakseni sano vaan ihan sun oman turvallisuuden kannalta ettei kannata. (Nämä akut kestää tommosta rääkkiä mutta en silti suosittele! Sony US18650VTC4F - Akkulasta!)