Tänään on aihetta humutukseen! Aloitetaan siitä että aurinko paistaa ja viikonloppu alkaa! :) Pomo jäi lomille ja seuraavan kerran näen sitä elokuun jälkimmäisellä puoliskolla kun palaan omalta lomalta. Kolmanneksi: tää pomo on loistava tyyppi mutta nyt saa kaikessa hiljaisuudessa tehdä duuneja pari viikkoa ennen omaa kesälomaa. Lisäksi tajusin että tällä viikolla tuli puoli vuotta täyteen tossa hommassa ja yhtenäkään aamuna ei ole vituttanut lähteä duuniin, luulin että tällainen olotila on täysi utopia vaan ei näytä olevan! :)
Lisäksi eteisessä odotteli eilen tilaamani Vapetalon litkupaketti kun tulin kotiin. Pääsen ottamaan siis ensi puraisun Kuhanzzin HP:sta ja Defunctan RY4:stä. Yllärinä paketissa oli pikkuruisku jonka itseasiassa tarvitsinkin mutta unohdin tilata. Vapetalo lukee ajatuksia etänä, oletan? :D Noh, sen lisäksi alkuviikosta tilattu Bargainin postilappukin oli saapunut ja kävin senkin pikapikaa lähipostista kotiuttamassa. Sieltä pahojen päivien hätänesteeksi desi VG RY4 12mg, vaikkei erikoista olekaan mutta sillekin on varmasti hetkensä. Lisäksi oli pussukassa desi PG 70mg pohjaa niin pääsee kokkailemaan! :)
Jääkaapissa on vähän evästä ja valkkaripulloja pari kylmässä. Tänään tiedossa rauhallinen koti-ilta höyryn, musan, viinin ja leffojen säestyksellä!
Eli hyvää viikonloppua kaikille höyrypäille, toivottavasti teilläkin on asiat mallillaan! :cheer: