Se vastuslanka josta se höyrystimen käämi tehdään.
Printable View
Laitanpa tähän omat kommervenkit kuinka ainakin omassa käytössä Lemo2 on ongelmaton ato.
- Purkaessa laitosta pidä huoli että täyttöreikä jää auki asentoon
- O-renkaat oikeisiin paikkoihin (isompi pohjalle ja pienempi ylös)
- Joko pienet pätkät kanthalia kammion alle tai dremelillä pienet urat kammion pohjan alareunaan nesteurien kohdalle
- Kasattaessa pidä top-capistä kiinni ainoastaan siitä täyttöreiän renkaasta, tankki on sopivalla kireydellä, kun täyttöreikä kiertyy kiinni.
- Tankkaus vaakatasossa.
- Tankkauksen jälkeen ato ylösalaisin ja ilmaröörit auki
Itse teen vastuksen (perinteinen käämi, 0.6 muumia) 3mm tapin ympärille. Pumpulina KGD, jonka leikkaan 15mm leveäksi suikaleeksi. Poistan ne pintakerrokset ja kieritän hellästi rullalle. Joutuu hieman väkisin survomaan vastuksen läpi, mutta menee kuitenkin ilman väkivaltaa. Pumpulin päät katkaistaan siten että juuri ja juuri ylettävät dekin pohjalle (vastus on siis nesteurien suuntaisesti, poikittain dekillä). Ja sitten ruuvarin päällä tökkii ne leikkauskohdat semmoisiksi pörröisiksi. Kostutus ja asettelu siten että neste kanavat jäävät täysin vapaiksi. Kammion pohjan kiinnittämisen jälkeen varmistan vielä että kanavat näkyvät selvästi ylhäältäpäin katsottaessa.
Setupin teon jälkeen 15W:sta varovasti tehoja ylöspäin hilaten sweet-spottiin saakka. Omat nesteet 70/30 VG/PG ja ei kurlaa, ei kuse, ei dry-hittejä.
Jos se langan pätkä pääsee kosketuksiin aton plussan kanssa niin sitten voi tulla oikkari mutta ei se kyllä käytön aikana oikein ole mahdollista.
Kammion pitäisi käytännössä kiertyä irti asti.
Kiitos hannu. :)
Tulipa kaiveltua Lemo Droppi laatikon pohjalta, kun iski mielenkiinto väsätä nikkelicoili :D aika korkeat ohmit tuli(0,2), mutta kyllä toimii hienosti ja ei ees näytä pahalta lämpötikun nokassa, kun se silikonisuoja on paikallaan. Nyt vaan pitäis laimentaa taas nesteitä tai höyrytellä misterillä pois :laugh:
Lemo V2:lla ja KSD S500:llä tässä jytkinyt menemään jo tovin. Tänään tämä suhde kuitenkin päättyi kun paketti tipahti käsistä lattialle. Nyt S500 ei enää syystä tai toisesta tunnista Lemoa ollenkaan. Muut atot kyllä tulittaa ja Lemokin toimii purkalla ja teipillä kassassa olevassa Kboxissa. Mikähän hitto tuossa voi olla vikana? Olen 510-liittimen kanssa kikkaillut, nostellut ja laskenut pinniä, mutta ei mitään elon merkkejä.
Se lemon pohja on voinut mennä "vinoon", sillon ei saa enää kosketusta... Tsekkaa se ja jos on vinossa niin painele kasaan, sitten taas pelittää. Itellä kävi noin kun tippu setti lattialle :)
Juurikin se afc:n pohja.. No sitten ei varmaankaan ole siitä kiinni. Omassa näkyi sillon putoamisen jälkeen selvästi että oli tullut alaspäin se pohja siitä afc:stä.
Aikamoisesti raavituttaa kyllä päätä tämä onkelma. Pinnistä sen ei tosiaan ainakaan pitäisi olla kiinni kun sama onkelma on työnteli tuota sitten ihan ulos tai sisään. Voisko olla että kierteet ei jostain syystä ota kontaktia, tai jotain sen tapaista? Ihan nätisti tuo paikoilleen tuohon menee kyllä.
Onkos siinä ksd:ssä voinu se kontakti painua alaspäin?
Muutaman kerran kun on tippunut niin ei ole enää ottanut kontaktia. Pinnin ja ruuvin kansaa voi hioa ettei ainakaan ole mitään teräviä piikkejä.
Ja jos haluaa plussan pidemmäksi niin kannattaa laittaa sopivan kokoinen o-rengas Plussa-ruuviin valkoisen eristeen ja plussa-ruuvissa olevan olakkeen väliin. Näin plussa tulee vähän alemmas ja kontakti varmasti parempi.
Hähää! Sainpas toimimaan. Build deckin pohjassa olevaa airflow/plussaruuvia kun vääntelin auki ja kiinni ja asetin uudestaan AFC-osioon niin johan lähti tulittamaan. Modi tosin pitää ihmeellistä vinkuvaa/nakuttavaa ääntä satunnaisesti nyt Lemon kanssa tulitettaessa mikä pelottaa enemmän kuin vähän.
Mulla tippu kans eikä enää tunnistunut oikein, pitää ilmeisesti ropailla itsekkin.
Lemo 2 parani huomattavasti kun piipun alareunaan dremelillä kolot nesteurien kohdalle, onnistuu varmaan viilallakin, jo loppui wikkaus ongelmat kaikilla nesteillä. Lisäksi tein tuohon pysty coilin ja siihen sama miten kietoo pumpulit ympärille niin aina toimii, suosittelen kokeilemaan :thumbup:
Ei oo kyllä noita wickausongelmia itselle ilmennyt tämän kanssa vaikka käytänkin 80/20 VG/PG -nesteitä. Kuhan tamppaa wickin vaan sinne nesteurien yläpään hollille niin johan toimii.
Wickaus ongelmia ei ole ollut kuin satunnaisesti mutta nyt ei niitäkään. Tuolla pysty coililla jotenkin tuntuu että ilmakin kulkee paremmin kun saa suoraa reittiä kulkea :laugh:
Pystyykö joku tekemään "for dummies" kuva sarjan avarretuista kanavista ja pystykoili combinaatiosta? Toi v***n palikka lentää kohta roskiin jos en saa sitä toimimaan kunnolla.
Paukahteleeko kellään muulla tuo lemo 2 rta? Mulla joka kerta kun vanut imassu ihtensä täyteen tavaraa. Onkohan siihen olemassa joku kikka mikä vähentäisi poksahtelua?
Ketjua selaamalla löytyy kuvia kammion alareunan modaamisesta viilalla. Useimmiten se auttaa asiaa. Itse nestekanavien avartaminen taitanee vaatia kunnon jyrsintä, tai ainakaan itse en moiseen lähtisi pelkällä käsivaralla Dremelillä.....
Ja älä roskiin heitä laitosta, jos päädyt luopumaan siitä niin voin ystävällisesti avittaa "kierrätyksessä" :)
Lemo 2 on keskipinnin kumieriste revennyt, mistähän kannattaa siihen uusi taikoa?
Harkinnassa joku threadin Lemoista. Referenssinä toimii Nautilus, joten millä näistä päästään parhaaseen makuun ja mtl imutteluun? Nautiluksessa alkaa tökkiä noiden atopäiden suht tiivis vaihtelu, eikä tuolla tavalla hirveästi säästöä kyllä saa aikaiseksi. Imuvastuksen vähimmäisvaatimuksena on Nautiluksen isoin reikä tai Subtankin pienimmät reiät. Eli ei hirveästi löysempi, tiukempi saa olla. Tiukkuudessa ei tietenkään ole järkeä, mikäli coilille menevän ilman määrä ei ole riittävä (=iso coilin/coilien ilmareikä tyyliin UD Goblin vs tiukaksi säädettävä imuvastus = ajattele mehupilliä joka on kytketty vaikka imuriputkeen ja yrität mehupillillä imaista putken kautta jotain mehupillin paksuiista... ilma liikkuu, mutta hitaasti = pienempi jäähdytysteho = turhan kuuma höyry)
Niin ja tietenkin toimintavarmuus on tärkeä asia, eli mitään ehkä floodaan ehkä en, so not kunhan nesteet ei ole jossain muualla kuin tankinssa.
Toi Lemo2 RTA opettelutti ainakin mulla tarkkaan täyttöön. Nyt kun osaa täyttää, niin ei ole kussu käsille. Mun mielestä ihan hyvä kampe.
Ilmareikien säätö on portaaton. Mulla on ollut kokonaan auki siitä lähin kun tuli taloon. Ei se silti niin paljoa huilaa kuin esim derringer tai vastaava RDA.
Wickaus on tuntunut ongelmalliselta monelle. Myös itse jyrsin nesteurat isommaksi. Toimii kyl mainiosti 50-50 litkuilla ilman modausta. Varmaan vähän paksummallakin.
On kuitenkin jatkuvassa käytössä mulla nautiluksen rinnalla.
Onkos muilla tämä Lemo 2 RTA pistäny palaneen makua suuhun +30w jälkeen , itestä tuntuu ettei millään pysty menemään yli sen 30w.
Se nyt riippuu vähä ohmeista, mutta itellä ainaki 0.6 ohmia ja 40W futaa hyvin :esmoke:
Nyt on Lemo 2 pistetty tilaukseen... saa nähdä kuinka yhteistyö sen kanssa alkaa sujumaan. Toivottavasti helpommin lähestyttävä kuin Kayfun V4 klooni joka kävi jo kerran roskiksessa, mutta kävin sen sitten muutaman tunnin jälkeen onkimassa roskien seasta pois.
Joku kysyi poksumisesta jotain. Se, miten mä olen saanut kaikki poksumiset ja räksymiset loppumaan Subtankista ja UD Goblin ministä, on ollut vähentää pumpulin määrää oleellisesti. Käytännössä pumpuli ottaa coiliin kiinni niin hennosti, että voimakas ravistelu irroittaa sen coilin sisältä (jos siis ei ole jo kasteltu ja päät survottu nesteurien päälle).
Lemo2 on vähemmän irtoavia osia (ilman työkaluja) kuin KF4:ssa. ja työkalujenkin kanssa ainoastaan plussaruuvi, holkkieriste, plussablokin eriste ja plussablokki. Se kammion piipun o-rengas lähtee sitten erittäin helposti pois paikaltaan. Pariin otteeseen meinannut livetä viemäriin laitosta putsatessa. Nykyään otan sen irti ja pesen sen ihan erikseen jottei tapahdu vahinkoja.
Tankin tiivisteitä on kaksi, isompi alas ja pienempi ylös.
Ja sitten se pumpulimäärä... Itsellä alkanut toimimaan kunnolla vasta sitten kun sinne coilin sisään on tunkenut niin paljon pumpulia että meinaa mennä koilikin solmuun pumpulia pujotellessa.
Ja jos menee hermo, niin voin hoitaa puolestasi laitoksen asianmukaisen kierrätyksen....
Foorumi on kyllä täynnä varsin avuliaita ihmisiä tältä osin :D
Ton kaiffarikloonin kanssa opin purkamaan hökötyksen ison vadin päällä, joten Lemo saa saman kohtelun kun ei aluksi tiedä mitä sieltä tipahtelee ja minne :rolleyes:. Toistaiseksi olen kaikista tankeista onnistunut pudottamaan viemäriin vain Smokin RSST:n plussaruuvin (puun koputus tähän).
Mulla on ohmeja sen 0,33 ohmia ja pitää vedellä siinä 20W että ei tule käryn makua ollenkaan suuhun esim. 10 sekunnin vedon jälkeen. Vikana ei voi ainakaan olla liika määrä pumpulia :laugh:
Mistä lähetään tutkimaan kun modit ei enää tunnista Lemo kakkosta? Ohmi mittari tunnistaa mutta 100w+ ja sx mini m-class ei tajua tuon päälle mitään. Purettu ja pesty mutta ei löydä..
Tsekkaappa tuo rba:n pohja, itellä oli jossain vaiheessa tippunu sieltä yks tiiviste pois niin kierty noin 0,5mm liian syvälle eikä ottanu kosketusta. Ohmimittarissa näytti lukemat mutta ei tulittanu, tökkäsin sinne kumirinkulan niin alko pelittämään :)
Juurikin se! Ite tunkasin sen valkosen lisäks sinne vielä extraa, sitten vasta alko toimimaan... Toisessa lemossa oli jo valmiiks sellanen lisätiiviste siellä.
Emmä tiiä oliks se multakaan sieltä tippunu, vai puuttuko jo tehtaalta lähtiessä... Molemmat lemot mitkä itellä on, ovat uutena ostettuja. Ja silti toisesta puuttu :) mutta tsekkaa, toivotaan että lähtee pelittämään.
Kävin boksin läpi ja siellä on kaksi ruuvia, kaksi mustaa tiivisterinkulaa ja yksi läpinäkyvä. Läpinäkyvä ilmeisemmin menee rba basen pohjaan ja nuo kaksi mustaa menee piipun päähän ainakin.. Eipä näy siis lisätiivisteitä tai sopivia pulikoita.. Ellei mustaa tiivistettä änge tuonne väliin?
edit. en kyllä tollasta mustaa kumitiivistettä tuonne laittaisi, sulaa vielä..
tossa mitä mukana tuli http://cdn.heavengifts.com/public/im...29beafe9_g.jpg
Ite nappasin jostain vanhasta evodin atosta sen tiiviste rinkulan ja laitoin sinne väliin... Muistaakseni siinä pussukassa ei ollu sopivia.