Täällä jo eilen ja äsken pari kertaa.
Jos lenkillä joku paukuttaa niin saatta tulla sanomista.
Printable View
Ihan surkeita kaikki raketit nykyään tai no ollut jo pidemmän aikaa. Vanhat kiinarit oli sitä jotain. Räjähti vittupää-naapurin metallinen postilaatikkokin hevon helvettiin:evil: Hehheh 10v ja 80-luvun kiinarit(?):thumbdn:. Onneksi ei sentään sormia lähtenyt irti tai mitään muutakaan. Myös omat 1.5l pullorakennelmat oli kans aika älyttömiä kun sai ihmetellä 5 metriä tai yli halkaisijan rätinäsateenkaarivalopalloa :D Ihan turhaa saastetta noi raketit kyllä.
Sitä pauketta täällä kauhulla odotetaan. Koira-parka järkyttyy joka kerta. Tuntuu että viime aikoina kaikissa kissanristiäisissäkin on täytynyt olla ilotulitus mukana. Siedättyminen ei kuitenkaan tämän yksilön kohdalla toimi.
Mikä Hätäkeskuslaitoksella maksaa kun jo vissiin kolmas kerta pariin viikkoon kun hätänumero ei jollain alueella välttämättä toimi? Ei kai ne ole ottamassa käyttöön T****n uutta järjestelmää?
Itäisessä Suomessa sataa lunta, hienoja nimiä keksitään yhtiöille homman ylläpitämisestä, mutta mikään ei muutu. Paitsi maksut, kas kun eivät ole vielä keksineet hätäpuheluyhtiötä, vain 35€/min.
Ei se tosin silti toimi, vrt caruna.
Täällä on kuulunu pauketta jo pari päivää. Ja tänään kun oltiin kelkkailemassa niin tuolla pimeessä huomasi hyvin kuinka joka puolella pilvet välähteli vähän väliä.
Ajatuksena oli pitää kodalla mukava makkaranpaisto/kaakaotuokio. Ei vaan vissiin meidän ajotavoilla tule tavaran roudaamisesta mitään. Pörrin kelkan uusi tunnelilaukku repes patikossa rytyyttäessä ja liinat ja kaikki oli pitkin reittiä, ja mä ajoin makkarapaketin yli. :lol: Mun kelkan lokerossa taas puolestaan oli turun sinappi päästänyt kylmän pierun, kiva sinappiräjähdys. Vesipulloista hajoo aina korkit/kaulat. Kirsikkana kakun päällä terästermari joka oli kussut kaakaot. Että semmonen eväsretki. :D
Oonkohan tullut vanhaksi kun olut ei maistu :thinking:
Koko päivänä vasta muutama tölkki menny eli kymmenkunta jäljessä normia, jospa sit huomenna ;)
Arska odottaa lainmuutosta, tai kroppa, kun tietää, että vahvempaakin on tarjolla?
paskapuhetta, on vain huonoja työpaikkoja, johon ei ole saatu työntekijöitä! Tai siis työnantajia, jotka ovat olleet vain 2000-luvun alusta ilmiö. Itse olen olen aina saanut töitä ja oikeastaan tässä kuussa sopimani työsuhteen oli kilpailua 4 työnantajan kesken(ilman mitään julkista hakua palveluksistani), joista 2 edelleen nostaa palkkatarjouksiaan, jos vaikka muuttaisin mieleni. Tai siis sanoin itseni irti kilpailutilanteessa ja loin tarjonnan, jolloin tein valinnan ja jos se osoittautuu vääräksi, niin voin valita uudelleen. Toki olet oikeassa huonoista työntekijöistä! En kyllä ymmärrä, miten tämä hallituksen porkkana saa asiat paremmaksi?
Ice taitaa olla 4%? Joten siinä mielessä tuo on oikean suuntaa(laki) breecerit olikohan 4,7? Päästään tuosta pelleilystä eroon ja Tuittukin saa sopivasti lähimarketista "saunajuomat"
koska samanvahvuista kepardiakin saanut kaupoista, puhumattakaan viinasekoituksista, esim lonkerot alle 2,6% ovat tähänkin asti olleet viinablandista.
vodkaa ja limua, joita on saanut ympäri vrk:en, jos ei joku ymmärtänyt
Suomessa taitaa euroopan maista helpoin sanoa irti työntekijä. Siksi nämä yleiseurooppalaiset firmat lakkauttavat suomen toimipisteen ensimmäisenä.Lainaus:
Monet firmat käyttää nykyään näitä vuokrafirmoja, koska Suomen työlainsäädäntö on ajanut siihen. Huonosta työntekijästä on pirun vaikea päästä eroon.
Vuokrafimoja käytetään, koska se on helppoa,eikä kaikissa tapauksissa ole järkevää palkata suhdanne huippuja varten omaa henkilökuntaa. Toisaalta samainen vuokratyöntekijä saattaa työllistyä koko vuotisesti useamman firman hommissa. Firmassa ,jossa olen, on myös vuokrafirman duunareita ollut vuosia. Osa sellaisia,jotka eivät ulosoton vuoksi halua palkkatuloja,vaan nostavat päivärahansa eestiin rekistöröidystä firmasta. Siitä ei ole hajua,mistä eläkkeensä aikovat hankkia.
Meillä kans käytetään kiireaikoina vuokratyövoimaa, ei tarvi sit lomauttaa ketään talvella.
Varmaan kymmenkunta vuokrahenkilöä on saanut meiltä vakituisen paikan vuosien kuluessa eli ovat siis meidän tehtaan palkkalistalla :)