Tuntuuko olevan tukossa jos ei ole akussa kiinni?
Printable View
Tuntuuko olevan tukossa jos ei ole akussa kiinni?
Pakasta otettu carto tarvitsee myös sisäisen kosteutuksen, joten itse täytän tankkiin menevän carton ns kortsumetodilla ennen tankkiin laittoa. Muuten tulee palaneen makua. Eihän sulla vain ole karto liian tiukasti kiinni akussa? Tällöin ilmareiät ovat tukossa, joten koita hieman löysätä liitosta.
Hyvin kulkee ilma läpi kun puhaltaa ja näkyy myös carton läpi eli ei ole tukossa.
Kokeilin löysätä liitosta mutta saahan tuota silti imeä aika tehokkaasti, kostutin karton tiputtamalla yläpuolelta tippoja vanuun n. 20-30kpl.
Silloin tuntuu toimivan ihan ok kun laittaa napin pohjaan ja ottaa n. 2-3sek imut ja heti perään uusiks ja kolmannella kerralla alkaa jo jotenkuten toimimaan. Voihan toki olla että tuo 3ohmin duali tarvii enemmän tehoa kuin 5v ja sen pääsen testaamaan huomenna. Tulossa on myös 2.7ohmin cartoja niin voi testata niilläkin kuhan ne vaan joskus saapuu.
Tokihan moni on sanonut ettei drippaamista voita mikään ja voihan se itselläkin olla niin että odottaa tuolta cartolta samaa kuin suoraan drippaamalla.
Onneks parin viikon sisällä saa toivottavasti tilattua Hannan/Ciscon uuden atotankin niin siinä pitäis yhdistyä molempien hyvät puolet.
Mitkäs kartot muuten käytössä? Boge nimittäin teki susisatsia tuossa ennen kiinalaisten uuttavuotta, joten olisiko sinulle tullut sitä sarjaa? Nuppineulalla tökit vanua hiukan harvemmaksi, niin alkaa taas pöhistä.
Voihan se olla ettei 5V ihan riitä, mutta en ole koskaan kokeillut 3 ohm dualcoilia. 3 ohm Bogelle tuntuis riittävän vähempikin, yli viiden voltin maistuu jo palaneelta.
Näyttävätkö karton ilmareiät olevan auki? Jos tukit sen pohjareiän sormella niin kulkeeko sitten ilmaa? Pitäisi muuttua hieman tiukemmaksi, muttei tukkeutua. Onko sulla mahdollisesti jonkinlainen suojarengas / shorty cone akun ulkokierteissä joka tukkisi ilmankulun?
Hyvin liikkuu ilma. Näin toisena päivänä alkaa antaa vähän paremmin höyryä. Eli kai totakin pitää vähän ajaa sisään. Vaihdoin myös nesteen 50/50 mixiin niin voi olla että silläkin on jotain merkitystä. Tänään pitäis olla provari postissa ni pääsee testaamaan myös eri voltteja.
5 voltin virtalähde sopii hyvin 1.5DCCXL/1.5MDCCille, mutta 3.0DCCitä sillä on aikas turha höyrystää. 3.0DCC vaatii alleen jo vähintään sen 6, mieluusti 7.4 tai 8.4 volttia.
Jahas, tänään tuli 2ohmin bogeja ja 1.5 MDCC, so far, molempiin tyytyväinen :P
-MUUUTTA asiaan, kuinka usein nuita saa yleisesti ottaen täyttää uudestaan? MDCC:stä ainakin lukenut että kärähtää todella helposti jos päästää vähääkään kuivumaan, tosiaan kun mainittiin, että mausta huomaa, mutta MDCC:ssä ilmeisesti ollaan silloin jo hyvin kriittisillä rajoilla.
-Täytättekö siis yleensä lähes joka kerralla kun olette alkamassa höyryttelemään sen pari tippaa, vai kestääkö esim työpäivän? (itsellä 8h, normisti noin 13-20 analookista sinä aikana) Haihtuuko kun ei höyryttele? Maun muuttuessa saa jo lisätä aika rutkasti kai? Valuttavatko nuo idlessä pystyasennossa?
-Lisäilettekö yleensä suoraan drip tipin läpi vai onko se vain drippauksessa mahdollista suosisteltavaa ja järkevää? Joutuuko lisätessä taas odottelemaan pitkänkin ajan?
(Huhuh, taisinpa innoissani ja ajatuksissani molempia samaan aikaan kokeillessani imeä turhankin raivokkaasti, höpö olo :P)
Tosiaan, ihanat höyryt, aiempia kysymyksiä enemmän ihmettelen että miksen suoraan tilannut tankkia :D
e: Hmm, vainoharhaisuuksissani kuvittelin MDCC:n näyttävän kuivalta ja lisäsin pari tippaa, helähtämällä läpi, kai se kosteusprosenttikin vaatii silmän harjaantumisen. Osuin kyllä vanuun :P
Kannattaako cartoja pitää noissa ilmatiiviissä kumisuojissa? en ole varma johtuuko siitä kun osa kartoista on alkanut maistua tunkkaiselta ja pahalta.
Voiko kartoon tehdä liian isot slotit/reijät? Aivan samaa miten slottaan ja viillän kartoa, niin kuivaksi vetää ja palanneelle maistuu. Tuntuu siltä että tulos on sama vaikka mitä litkuja käyttäisin. Alkaa meneen hermot tähän touhuun... :(
Väärä kohta tai todella huono carto... Itellä ole ollut ongelmia edes noitten pre slotted (yhellä reiällä) kanssa, tietty ite imen rauhallisesti, enkä samalla tavalla ku lapsena pillillä limua.
Ei nyt oikein tunnu olevan meikäläisen juttu tää karton ja tankin käyttö...vaikka kuinka slottaan, viillän, leikkaan ja sahaan, niin metallinen ja palanneen maku tulee. Ei vaan jymmärrä.
Millaisilla tehoilla ajelet kartoja, ja mitä kartoja?
Jos vedät pari voimakasta kuivaimua, niin nouseeko slotista ilmakuplia tankkiin?
Ego-c perus 650 mah, Finnvapen 950 mah vv akulla kaikilla tehoilla koklattu, ego twist akuilla 3.2-4.8 v, eipä eroa huomannut. Kartot Liberty flightsin xl 510 lr ja finnvapesin boge xl 510 muistaakseni lr nekin. Anteeksi viestin layout, tää foormin uusi leiska ei ole kovin kännykkäystävällinen. Slotit on tehty kaikkien oppivideoiden mukaan alareunaan, ja kokeiltu 1-3 milliä korkeita ja 3-5 mm leveitä slotteja. Kuplia en ole saanu aikaseksi, vaikka olen imenyt semmoisella voimalla että vanha autokin olisi käynnistynyt jos olisin pakoputkea imassu, ja niin helliä imaisuja että meinaa kuolla happivajeeseen.
No yleensä cartoon riittää pari reikää sinne alapäähän jos e-nesteessä on pg-vg suhde 50/50% .Jos e-nesteenä on pelkkä vg joka on paksua niin silloin voi joutua lisään reikiä tai ohentamaan nestettä esim pg-nesteellä .Kun carton laittaa sinne tankkiin niin se kannattaa kostuttaa myöskin etukäteen ettei heti kärähdä kun vanu ei ehdi imeen siittä reiän kautta nestettä kovin nopeaa vanuun .Kun slottailee niin pitää katsoa että se reikä todellakin on kunnollisesti puhkaissut carton mutta kumminkin niin ettei siinä samalla tee niin isioa reikää että se keskiputkikin cartossa vahingoittuu. cartossa imuvastus on yleensä aikas olematon eli jos saa imeä raivolla niin ongelmana on usein joko tukkeutunut keskiputki tai carton tiiviys olessaan kiinni höyryttimessä ja silloin se ei saa ilmaa niiden imukanavien kautta jotka liittimissä ovat vaan ne on jotenkin tukossa ,eli sitä kannattaa löysätä silloin pikkaisen et ilma alkaa kulkemaan .Valitettavasti bogen cartoissa on ollut yksilöitä joissa on ollut liian tiukat vanut ja silloin ne on maistuneet palaneelle vaikka kuinka on kostutellut muutaman imun jälkeen ,,,,eli sellainen heti roskiin vaan siittä ei hyvää saa jos se kerran on kärähtänyt . Kun höyrytän niin painan aina nappia pikkasen aiemmin kun imaisen höyryt laitteesta että neste ehtii kuumiaan tarpeeksi ja siten antaa paremmat höyryt kuin ns"kylmiltään imaisu":Se carton keskireikä kannattaa aina puhaltaa puhtaaksi akkupäästä niin että päivä sieltä kunnolla paistaa ja kannataa myöskin putsata välillä laitteenkin kierteet välillä varsinkin jos niihinkin on päässyt e-nestettä ym . Jos käyttää pelkkää cartoa niin sen kuivumisen oppii nopeaa tunnistamaan siittä että tulee jossain vaiheessa sellaine heikohko höyrypilvi ja jos siittä jatkaa pitkään niin seuraava vaihe on palaneenmaku sitten eli kannattaa aina kostutelle cartoa silloin tällöin kun että vetää sen ihan tappiin asti jolloin se helposti kärähtää ,tankissa ollessa tälläistä huolta ei juuri ole kun siinä sen nesteen määrän näkee silmämääräisesti helposti . Jos carto maistuu alussa pahalle heti niin syynä on joko viallinen carto , liian kova poweri tai sitten liian kuiva carto .Jos vaihtaa makua niin kannattaa yleensä vaihtaa uuteen cartoon varsinkin silloin jos siinä nesteenä on aluksi ollut joku mentholi , kahi ,salmiakki tai muu voimakas arominen neste . Cartoja joissa on vielä jäljellä nestettä ja haluan säilyttää sen myöhempää käyttöä varten laitan ne vaaleat silikonitutit molempiinpäihin cartoa ja säilytän ne pimeässä kaiken varalta . Cartot kestää noin 3pv - 1-2vvk riippuu tosin paljon käyttääkö millaisia nesteitä ja onko carto tankissa vai ei .Vanha kcarto alkaa antaan lopussa huonosti makua ja tulee muutenkin makuun outo vivahde silloin viimeistään on aika vaihtaa se kun ei kappaleelta paljoakaan maksa . Usein rauhallinen pitkä imu on ollut ihan ok cartojen kanssa mutta on niitä poikkkeuksiakin ollut jollloin kova imu on ollut paikallaan .Bogen cartot toimivat usein parhaiten laitteessa kuin laitteessa kun taas dual coilin cartot on vaativampia laitteitten suhteen eli kannataa ottaa selvää millä cartolla oma höyrystin toimii parhaiten ja antaa hyvät ja maukkaat höyryt . 8)
Kuinka kauan teidän oman kokemuksenne mukaan kartot ovat keskimäärin kestäneet? Mitä itse asiassa tapahtuu/jää tapahtumatta siinä vaiheessa kun karton voidaan sanoa olevan lopussa, ei tuota höyryä enää, keskiputkessa ei kulje ilma?
Riippuu nesteestä, jota käyttää. Joskus carto kestää viikon, joskus kuukauden. Kun carto on elämänsä lopputaipaleella, keskiputkessa ei välttämättä enää kulje ilma, jolloin sitä voi vielä yrittää fiksailla rassaamalla keskiputkea. Carto voi maistua palaneelle, jolloin sen voi yrittää keittää puhtaaksi. Carto ei välttämättä tuota höyryä, jolloin sen saa nakata menemään.
Nesteestä riippuu aika paljon... Salmiakkia ja fruit stripes illusionia kesti vajaan 2 viikkoa (keittämällä viikko lisää fruitissa) ja tosta nopeesti tarkistin, ni on tuolla noita miedompia nesteitä sisältäneissä viellä yli kuukauden höyrynneitä.
Tällä hetkellä höyryää sohvatyynyjen välistä löytynyt jo 2kk sitten ostettu smokin carto (kuukaus varmaan ollu käytössä ja kuukauden hukassa), jonka läpi tiedän varmasti vetäneeni ainakin 10ml VR:n vanilla blendiä ja saman verran jotain laihan kahvin makuista VR:n litkua. Ei näytä edes siltä että olisi kertaakaan keitetty.
Kuinka korkeita voltteja esim. 1,5 ohmin dual coilille uskaltaa antaa? Entä oletteko huomanneet eri kartovalmistajien tuotteissa sisäistä taso-eroa, esim. että samasta paketista löytyisi suttaa ja sekundaa kartoyksilöissä? Itse olen käyttänyt ainoastaan Smokin DCT-kartoja ja noin pääpiirteittän melko tasalaatuiselta ovat vaikuttaneet, välillä laadun kyllä hieman notkahtaen (esim. taannoisessa yksilössä "keskiputki" ei varsinaisesti ollut keskellä vaan aivan sivussa).
Olet tehnyt loistavaa työtä korjaillessasi tuota kirjoitustani tuohon asuun ::) . Siten muut höyryttelijät säästyvät ongelmilta joita itse jouduit kokemaan tekstiäni lukiessasi josta ole pahoillani :-[ . KIITOKSET SINULLE 8)
Videot jotka tännekkin voisi tiputtaa..
1st fill Boge tank
http://www.youtube.com/watch?v=BrM5lQhBlu8
Fast fill Boge tank
http://www.youtube.com/watch?v=Es-HR5RUoeQ
Vielä uupuu kortonkitäyttö ja punchaus.
Itse suosin carton eka täytössä SIBin "kortsu imupäähän kiinni ja kääntö akkupäälleen pystyyn".
Clean and simple.
Just se siisteys hyvää, ei tarvi puhallella eikä putsailla akkupäätä ym ym...
Sellainen päivän mietelause, että kyllä se on sapettavaa kun on ollut jonkin aikaa käytössä karto joka toimii kuin junan vessa, ja sen parin viikon jälkeen sen vaihtaa uuteen ja jokainen uusi tuntuu jollain lailla olevan vähän huonompi kuin edellinen. :( Ei mulla muuta tällä kertaa.
Tämä onkin paras metodi, mutta bogen perkeleet tulee nykyjään noilla lyhyillä ja löysillä kortsuilla. :(Lainaus:
Alkuperäinen postaaja E-Ferret
Nojoo,ilmaisesti kaksi paketti cartoja oli huonoja.Tilasin uuden paketin ja puncherin muualta, ja toimii.Kokeilin reijittää nuita vanhoja cartoja,mutta eivät suostu imemään nestettä. Mutta nyt toimoo,ja kyllä nesteiden pehmeys ja maku muuttuu paljon sivistyneemmäksi cartolla ja tankilla, kuin perus tankki/ato-setti.
Kysyn nyt vielä täälläkin: Miten nuo CE2 ceramic cartot kuuluu täyttää? En saa niistä kuin parit hyvät höyryt ja sitten alkaa maistumaan palaneelle. Olen täyttäny niin että neulalla siitä silikonissa olevasta pienestä reijästä sisään, niin kauan kunnes siitä keskeltä näkyy neste.
Noh, onneksi ei näistä mitään maksaa tarvinnu :D Tosin ne parit löylyt mitä tosta sai niin oli ihan uskomattoman hyvät. Makua en ole saanu yhtä paljon irti mistään vehkeestä.
Maku on toimiessaan kyllä hyvä, yhdestä omasta kyhäsin sisuskalut dct-tankkiin joskus ja siinä toimikin suht hyvin. Jäi vaan prototyyppivaiheeseen ja oli vaikeahko täyttää.
Omista kokemuksista tankki/karto kombosta päätin kirjoittaa kun ilmeisestikin ainakin muutamilla on mietteitä tai ongelmia.
Itse olen käyttänyt 100% vg. Hyvin löysää vg:ksi kuitenkin. Mutta 3 reikäinen valmiiksi rei'tetty dct-karto. On toiminut ihan hyvin egolla, kuukauden lähes aina, vaihtokin useiten johtunut jostain kokeilusta. Muutama kuivaimu silloin tällöin johtuen lähinnä todella kevyestä imutyylistätäni. Mutta jostain syystä heti nostaessani voltit 4,2een palanut maku onn tullut todella helposti, vaikka olen imenyt kovempaa.
E: Ja siis mikä jäi sanomatta, kartot toistaiseksi olleet parempia KAIKILLA osa-alueilla kuin kokeilemani ei-rebuildable atot. Ja suosittelen tosiaan kaikille ei-vielä-rebuildablien maailmaan päässeille.
revit sen silikonitulpan pois. (vaikka palasina, sitä ei enää tarvita)
huuhtelet carton hyvin kuumalla vedellä.
kuivapoltat niin kauan et vastuslanka on reilusti punahehkussa, ja muistat myös ravistella putkesta kaikki vedet pois.
täytät maltillisesti, carton laitoja pitkin valuttaen, täyteen. Varoen nesteen joutumista keskiputkeen.
annat höyrytä, tiputtelet aina välillä muutaman tipan lisää nestettä ja savuat lisää.
tässä systeemissä on tietysti se heikko puoli että tuon irroitetun silikoonitulpan tarkoitus on pitää litkut carton sisällä. Näinollen laittetta tulisi pääosin säilyttää pystysuorassa. Pienemillä eGo-akuilla tämä tietysti on hieman hankalampaa kuin paksumilla modeilla, mutta itse havaitsin tuon Romanian litkukauppiaan boonuksena lähettämän nahkakotelon hyväksi avuksi. Tykkäsin näistä ite enmpi kuin noista pumpulitäytteisistä. Muutama jäi vielä kaverille testattavaksi, annan omat vehkeet eteenpäin koska rööki jäi jo, enkä ajatellut tehdä vapottelusta harrastusta, vaikka se niin kiehtovaa olisikin.
Kangerin sopivuus tankkikäyttöön?
Tässähän vastus on, niin olen ymmärtänyt että pohjassa (poikittain?) kun ilmareiässä ei näy lankaa?
Jos sitä puhkoo niin saattaa mennä reijittimen ruuvi vastukselle?
Akkupää näyttäisi olevan avoimempi kuin bogen kartossa, vähän samanlainen kuin eGo visioneissa
En oo huomannu tuommosta.Lainaus:
Alkuperäinen postaaja eLehis
Eikös se vastus ollu paljon alempana kuin se kohta mihin reiät tulee...?
Enihuu, välillä kangereitakin ollu tankissa ja toimii kyllä...
PBusardo avautuu - BOGEGATE
Eli testiä ja turinaa wut happened...
http://www.youtube.com/watch?v=8tTxOfiJ_OA
Otinpa nyt taas kokeeksi yhden CE2 ceramicin. Löin kylkeen kymmenkunta reikää ja nakkasin tankkiin. Ei tule muuta kuin palanutta makua koko ajan. Ehkä sit kuitenki vaan luovutan näiden kanssa..
Mua ohjeistettiin näin:
-kumitutit pois, sieltä sisältäkin
-pesu kuumalla vedellä. Ihan kunnolla.
-ravista vedet pois ja hehkuta tyhjänä se vastus punahehkuun.
Ainoahan tossa on että ei voi pitää kyljellään ilman sitä sisempää kumijuttua.
Sain noita pari testiin ja kattelin et kiinasta sais 2,5 ekeä paketti. Valmistus on vissiin loppu. Mut kun pitäs taas tehä uuteen puotiin tunnarit, eikä noi nyt niin paljon parempia kartoihin nähden oo.