Kaikki byrokraatit tykkäävät säätää pykäliä jotka lisäävät niiden "työtaakkaa" -> Työpaikka turvattu.
Printable View
Kaikki byrokraatit tykkäävät säätää pykäliä jotka lisäävät niiden "työtaakkaa" -> Työpaikka turvattu.
Samantapaista tuumi naapurin setä joskus, kun aiheesta juteltiin. Ihminen jolle tupakointi tarkoittaa lähinnä muiden aiheuttamaa hajuhaittaa arveli "tuon nyt olevan parempi kaikkien kannalta". Muuttivat tuohon viereen juuri samoihin aikoihin, kun aloin höyryttelemään niin tuskin edes tajuavat miten paljon ois muuten tullut partsilta savua sinne puolelle. Aiemmalla naapurilla paukahti partsin ovi kiinni välittömästi, kun pistin röökiksi. Meinas hävettää.
Eli käytetään toki aikaa ja energiaa vaikka parveketupakoinnin kieltämiseen vaikka vapotin olisi täydellinen ratkaisu siihenkin ongelmaan.
Niinhän se olis, jos hallitus sen tunnistaisi ratkaisuksi. Sen sijaan, kaikki tupakointikiellot pätevät suoraan höyryttelyyn myös.
Totta on kyllä että tämän lakiehdotuksen elinkaaren aikana on käytetty aivan tuhoton määrä aikaa ja energiaa parveketupakoinnin puimiseen. Lähes kaikki lausunnotkin on suurimmaksi osaksi sitä.
Periaatteessa joo. Siis kyse on siitä, että rajoitteet koskee Suomen markkinoille tuotavia ja siellä olevia tuotteita. Joo, ehkä vähän huono termi, se on direktiivistä.
Se miten tuo höyrystettäväksi tarkoitettava nikotiiniton neste tarkalleen määritellään on hieman auki, mutta valviralta sain sellaisen arvion että esimerkiksi elintarvikemakuaine ei lähtökohtaisesti ole sitä, mutta jos sitä myydään sähkösavukeliikkeessä niin se saattaa vaikuttaa arviointiin.
Tuli mieleen et jos tiivarit lasketaan elintarvikkeiksi ja niitä myydään sähkösavukeliikkeessä, niin pitääkö olla erikseen lupa myydä elintarvikkeita ja sit kaikki muukin byrokratia sen mukaan ???
Jaahas näköjään vuokranantaja reagoinut höyryttelyyn sisällä =D Tuli nimittäin lappu että höyryttely sisätiloissa kieletty 15.8 alkaen.. No onneksi muutan pois tästä piakkoin ni voivat imeä paskaa.. perustelevat että höyryttely pilaa maaliipintoja jne.. Pahottelen lappua en voi julkaista.
Mitenkäs laki nyt määrittää tämän kun ennen voimaantuloa tilattu fastechiltä 9 modia eri tilauksilla varastoon.. meinasin vaan et pitäshän ne saada perille ku ei sillo vielä tienny koko paskasta.
Kynä miltä kuullosta sellanen lafka ku vvo? =D Toki ei varmaa yhtää parannu ku muutan saton kämppään kirkkonummelle mutta aika häröä että kirjallisesti anto luvan et saa höyrytä sisällä ja oli rento se huoneiston välittäjäkin :D ja vuokrakin on halpa. mut joo tämän vvo isännöitsijä ollu mun kimpussa sen takia kun valittanut hälle ku tietyt naapurit vetää röökiä partsilla ja tossa aivan makkarin ikkunan alla ja täällä nimenomaan kieletty rööki koko talossa ja alueella.
Voi olla eri juttu jos on ollu jo taloyhtiössä kielto kun oot sinne muuttanut. Ja nyt sitte sen saapi rinnastaa tupakointiin.
VVO on paskinpia vuokranantajia saton kanssa.
Yrittivät joskus maksattaa mulla remontin auringon kypsyttämistä tapeteista ja kuluneesta parketista.
Piti hoitaa tosissaan lakimiehen kautta. Ne on täysiä apinoita. Ja remonttiin ja isännöintiin palkataan aina joku tuttu tai sukulainen.
Laki ei anna edellytyksiä kieltää höyryttelyä sisätiloissa, vaan se itseasiassa rajataan ulkopuolelle. Ja silloinkin kun sen voi tehdä tupakoinnille, niin se tapahtuu vain ja ainoastaan kunnan päätöksellä jos voidaan osoittaa, että savu kulkeutuu rakenteita pitkin muihin asuntoihin eikä sitä voida korjauksilla ehkäistä.
Myös se, että tuota asuinhuoneistojuttua sovelletaan vasta 1.1.2017 alkaen.. :D
Tässä tuo lainkohta, 79 §:
"Tupakointikielto saadaan määrätä asuinhuoneiston asuintilaan vain, jos savun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellon määräämistä varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Asuinhuoneiston asuintilaa koskeva tupakointikielto ei koske sähkösavukkeen käyttämistä."
ja 120 §
"Lain 70 ja 79 §:ää sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2017"
Huoletta siis höyrytkää sisällä jatkossakin. Parvekkeella tosin se voidaan kieltää.
Voi vaikka pistää yhteystietoja siitä lapusta YVllä tänne suuntaan niin voin ottaa yhteyttä.
Kuulostaa ihan siltä että Pave olis itekki vuokranantaja.
Naamapeikko jo tuossa totesikin, että mahdotontahan tuota on valvoa. Toisin kuin tupakoinnista, vapottelusta ei jää tervaa tapetteihin ja hajukin lähtee pikku tuuletuksella.