Alkuperäinen postaaja
James Henkselit
Joo, onhan tuota valmisatoissakin, mutta mielummin silti vältän ja käytän kanthalia kun rakentelen itse. Kanthalin alumiinikaan ei tietenkään kuulosta ihan haitattomalta, mutta se ainakin muodostaa jo ekoilla hehkutuksilla oksidikerroksen pintaan, mikä vähentänee metallia höyryissä.
VG:n terveyshaitoista huolehtiminen ja laitteiden materiaalien haitoista huolehtiminen eivät ole mitenkään toisensa poissulkevia asioita. Logiikka on siis ontuvaa. Ja toki pidän akroleiinijuttuja huolestuttavina, saas nähdä mitä selviää. Turvallisinta on tietysti välttää kovin korkeilla tehoilla höyryttelyä ennen lisätietoja.
Edit, hieman laajentaen:
Noin yleisesti, metallien saantia tulisi muutenkin välttää. Ravinnosta saatavat riittävät, ja ovat usein jopa liikaa, poislukien naisilla rauta ja seleeni _jos_ sitä on paaperässä vähän, kuten Suomessa, ja _jos_ sitä ei ole lisätty viljaan, mutta suomalaiseenkin viljaan sitä nykyään lisätään (ja yhä suurempi osa on muutenkin tuontitavaraa). Lisäravinteena napatusta seleenistäkin on haittaa, kertovat uusimmat tutkimukset.
Nimittäin ihminen ei evoluutionsa aikana yleensä elänyt lähimainkaan niin vanhaksi kuin nykyään, ja silloin kun ruoansulatusjärjestelmämme tämmöiseksi kehittyi, ehdittiin yleensä kupsahtaa muista syistä kuin liiallisten metallien saannin takia, joten tuosta liiallisesta saannista, joka siis koskee eniten keski-ikäisiä ja vanhempia (poislukien naiset ja rauta kuukautisten takia, ja seleeni varauksella) ihan normaaliravinnostakin, ei ollut yleensä haittaa. Siksi jos jotain vitamiinilisiä jne. nappailee, kannattaa valita kupariton, miesten myös raudaton, ja nykytiedon valossa siis myös seleenitön. Jollain parikymppisillä ei taida olla niin väliä.