-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Napin akseli on väljä. Kun nappia painaa tavanomaisesti, sähköistä yhteyttä ei välttämättä synny akselin ja kuoren välille siinä kohdassa jossa akseli tulee kuoresta ulos. Tästä johtuen virta kulkee jousen kautta. Jousen resistanssi on verrattain korkea, josta johtuen siinä syntyy jännitehäviö, ja seurauksena on tehohäviö eli lämpöä.
Kun nappia painaa voimakkaasti, ja etenkin vinosti, sähköinen yhteys syntyy jousen ohi, useimmiten. Tällöin ongelmaa ei ole. Tiukempi sovitus saattaisi myös auttaa, mutta siinä voi tulla ongelmaksi liiallinen tiukkuus, jolloin voimaa tarvitaan taas enemmän, ja myös palautusjousen pitäisi olla vahvempi.
Tuollaisen rävellyksen piirsin eräänlaisena "ajatuksena":
http://www.nettikioski.com/~overflow...e/easwitch.jpg
Kuva ja osat ei ole missään mittasuhteissa ja akselin päädyn kulma ja vastakappaleen kulma on piirretty siihen asentoon missä kynä sattui olemaan :P. Ideana on se, että tuolla tavalla syntyisi ensinnäkin itse puhdistuva kontaktipinta, napin akselin ja akun tornin välille, ja sama vinossa oleva pinta aiheuttaisi napin akseliin pienen sivuttaisen liikkeen. Tämä liike voisi edesauttaa sitä, että sähköinen kontakti syntyy akselin ja kuoren välille paremmin.
Toinen vaihtoehto voisi olla sovittaa tuonne fetti, jolloin höyryvirta ei menisi ollenkaan kytkimen läpi. Samalla fetti toimisi "turvasulakkeena", se posahtaisi oikosulkutilanteessa. Tuollaista taidan joskus kokeillakin, mutta en sitä tosissani tähän ehdota koska kyseessä ei sitten enää olisi täysin mekaaninen modi :).
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
SiB77
Jos haluaa "lukita" plusnavan niin kiristele osat sopiviin kohtiin, ota yläcäppi pois, mittaa rako tapin ja cäpin välistä, katkaise joku sopiva muoviputkenpätkä (kuulakärkikynästä rautasahalla vaikka), vedä tappi pois, laita o-rengas takaisin cäpin eristykseen, laita putkenpätkä tapin ympärille ja tappi paikalleen. Tällainen MacGyver viritys tällä kertaa :laugh:
Tuollainen pillistä pätkästy 6.5mm pitkä näytti stoppaavan ihan ok tuon:
http://koti.mbnet.fi/sib77/jpg/easo.jpg
Tuo on hyvä ja nopea ratkaisu. Ajattelin samantapaista siten, että materiaalina olisi sopivan pehmeä/kova pyyhekumi, josta leikataan "prikka". Sopiva paksuus tuottaisi sen, että ulkopuolelta katsottuna keskinapa olisi aina tavanomaisella korkeudella. Kumi joustaisi siten, että keskitappi liikkuu puoli milliä, tai ehkä vajaan millin korkeintaan. Ja lähtökohtanahan tässä on sama, akun liitoksiin kohdistuva voima otettaisiin kumiprikasta, eikä aton liittimestä. Jotain cartoa joskus mittasin, eikä sen keskinapa kestänyt sellaista voimaa joka oli tavanomaisen modin jousivoima. En nyt kyllä muista minkä modin jousivoimaa mittasin, mutta suunta kuitenkin on selvä. Ja heikko voima akun kontakteissa taasen voi tuottaa häviötä, jolloin tuollainen kumiprikka oikeastaan voisi olla tällaisen laitteen vakio-osa, imho.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Mietityttääsemmonen että kiuas ja lumi,sama karto. kiukaalla saa tehdä hommia et toimii kunnolla,lumi toimii täysin,niinku muutki pelit...ö.ei ymmärä????? ihan ku pikku oikareita vähänväliä ja näin...
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
^ Sama carto, vai samanlainen? Jos samanlainen mutta kuitenkin eri yksilö, niin ehkä toisessa on keskinapa painunut kovin syvälle?
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Niin onhan se alatappi mullakin irti, pitäiskö siinä ees olla liimaa kun tässä ei ole?
Mutta ei se haittaa, se kestää siinä tapin reijässä muovisessa osassa hyvin kyllä itsekseenkin paikoillaan, sen verran syvä on sen tapin "reikä". Ja se muovi kyllä on kiinni alacäpissä tukevasti joten ei tarttee limailla täällä.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
overflow
Tuo on hyvä ja nopea ratkaisu. Ajattelin samantapaista siten, että materiaalina olisi sopivan pehmeä/kova pyyhekumi, josta leikataan "prikka". Sopiva paksuus tuottaisi sen, että ulkopuolelta katsottuna keskinapa olisi aina tavanomaisella korkeudella. Kumi joustaisi siten, että keskitappi liikkuu puoli milliä, tai ehkä vajaan millin korkeintaan. Ja lähtökohtanahan tässä on sama, akun liitoksiin kohdistuva voima otettaisiin kumiprikasta, eikä aton liittimestä. Jotain cartoa joskus mittasin, eikä sen keskinapa kestänyt sellaista voimaa joka oli tavanomaisen modin jousivoima. En nyt kyllä muista minkä modin jousivoimaa mittasin, mutta suunta kuitenkin on selvä. Ja heikko voima akun kontakteissa taasen voi tuottaa häviötä, jolloin tuollainen kumiprikka oikeastaan voisi olla tällaisen laitteen vakio-osa, imho.
Käviskö vaikka 2 karton korkkia tohon? Ja vähän poranterää näyttäs. Joku vois testaa valmiiks, sillä mun putki on tänkin päivän posteljounilla.. vissiin niin hyvä yksilö tulossa. Tosin tähänastinen tuuri väittäs et todellinen susiputki tulee ehkä jo huomen..? Vituttaa kyl lukeä näistä säätämisistä, kun laatua piti tulla mut koitetaan pysyä vielä positiivarina. Asiakashan kaiken loppuun tänäpäivänä testaa, pätee ihan mihin tahansa.
Todellakin toivon et tällä ei tartte olla jatkuvasti tiukkaamassa lisää ja lopputulos on satsi akkuja jotka ei enää toimi papsissa.. ehkä omaan kappaleeseen teen jonkun muutoksen pohjaan, jolla toi vältettäs. Eipä tuota ajatellut tilatessa yhtään, kun ei teleskooppeja omista. No ittepä kyl halusinkin sellasen missä ei jousia ole.. paitti kytkimessä viel ois.. aargh :D
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Kun modissa ei ole joustoa, joutuu muut komponentit joustamaan?
Pahasti pelkään akkujeni puolesta. Värkkäsin ylivuodon esittelemän kaltaisen kumin sopivasta pätkästä kumia, mutta en pääse sitä vielä testaamaan, kun alacappi on huomiseen asti kuivumassa puristuksessa.
Outo ratkaisu, että "ulkoistetaan" joustot.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
kirjaimellisesti sama yksilö. ei samanlainen...????
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
JARIF. Tarkotin että kun löysään,irrotan tankin samalla ja kun kiristän laitan ensimmäiseksi tankin hollille ja sit kiristelen.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
No ei kartotankki mitenkään ole roolissa sähkön toimituksen kanssa. Miten se voisi vaikuttaa mitenkään, kun se kartohan kaiken tekee?
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Sanopa se???????????????????
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Oletko kokeillut uudestaan sillä toimivalla combolla? Ettei se karto vain mennyt ekalla tankilla pilalle, napa joustanut niin paljon ettei enää seuraava ruuvaus toimi?
Pelkään jotain tämmöistä tapahtuvan, kuten tossa viimeistä edellisessä postissa kirjoitin.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
kovasti on erikoisia ongelmia ollut monella,mulla on toiminut hienosti kaikki,on ollut tankkia kiinni ja kaikkea mahdollista mitä nyt löytyykin eikä mitään ongelmia ole ilmennyt..
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Sanokaa mitä sanotte, mut ei tästä ainakaan mulle jää sellaista fiilistä, että sain mitä tilasin. Laatuahan nimenomaan oli etukäteen hypetetty. Ja nyt sitten alkaa ilmetä kaikenlaista "pientä". Ei laatulaitteeseen kuulu tunkea kuminpalasia sisään. Eikä käyttäjän pidä olla päivän käytön jälkeen liimailemassa laitetta kasaan. Kuten aiemmin sanoinkin, ainakin mulla on pidemmässä sisäputkessä selvästi näkyvä rengasmainen jälki. Nappi rutisee, ja johan mainittiinkin että nappi aiheuttaa jännitehävikkiä tässä "milten häviöttömässä" modissa. Kiinalaatua Suomihinnalla? Tossa olen nyt ajellut Odyä, alkaa vaan epäilyttämää että mitä tuo joustamaton kiristysmekanismi aiheuttaa pidemmässä käytössä.
EDIT: Toki pitää ne kehutkin laittaa. Eli omaa silmää miellyttää pelkistetty olemus, ei turhia kimalteita. Putken ulkonäkö lukuunottamatta aiemmin mainittua jälkeä on kerrassaan upea, en todellakaan kaipaa kiiltoa. Napin sijoittelu sattuu omaan kätöseen ihan viimosen päälle. Napin lukituksessa sopivasti kierrettä, ei lukkiudu vahingossa, kuitenkin helppo lukita ja avata yhtä kättä käyttäen.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Tällaisenaan ei kyllä kannata maailmalle lähteä, kaikki ymmärtää pienet viivästykset, mutta kukaan ei ymmärrä keskeneräisyyttä. Tämä on nyt tavallaa beta vaiheessa ja "testaajien" palautteen perusteella saa homman hoidettua nippuun :)
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Tätä todellakin harkitsin ja halusin, mutta jää ostamatta palautteiden takia. Harmi, suomalaista modia olisin halunnut tukea.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
KepuliK
Käviskö vaikka 2 karton korkkia tohon? Ja vähän poranterää näyttäs. Joku vois testaa valmiiks, sillä mun putki on tänkin päivän posteljounilla.. vissiin niin hyvä yksilö tulossa. Tosin tähänastinen tuuri väittäs et todellinen susiputki tulee ehkä jo huomen..? Vituttaa kyl lukeä näistä säätämisistä, kun laatua piti tulla mut koitetaan pysyä vielä positiivarina. Asiakashan kaiken loppuun tänäpäivänä testaa, pätee ihan mihin tahansa.
Todellakin toivon et tällä ei tartte olla jatkuvasti tiukkaamassa lisää ja lopputulos on satsi akkuja jotka ei enää toimi papsissa.. ehkä omaan kappaleeseen teen jonkun muutoksen pohjaan, jolla toi vältettäs. Eipä tuota ajatellut tilatessa yhtään, kun ei teleskooppeja omista. No ittepä kyl halusinkin sellasen missä ei jousia ole.. paitti kytkimessä viel ois.. aargh :D
2 karton korkkia on liikaa 1½ korkkia riittää:
https://dl.dropbox.com/u/94679156/EA...paviritys2.jpg
[tt]Vähän keskireikää askarteluveitsellä suurensin ja toisen korkin pistin ko. terällä puoliksi, pirun pientä näpertelyä[/tt]
Modilla on paha tapa naittaa itseensä kaikki siinä käytetyt kartot liikuttamalla niiden plussanapaa, esim. kokeilin Arctic tankkia ja sepä ei sitten enää toiminutkaan Boltissa ilman plussanavan räpeltämmistä, saattaa tu puolitoista karton korkkia olla jopa liikaa kun tuntuu ettei tankki enää toimi modissakaan, Somnium kyllä pelittää :)
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Mulle se vasta "maanantaikappale" onkin sattunu,
EI HEILU PUTKET JA NAPPI TOIMII KUIN UNELMA :D
Ei siis mitään negativista sanottavaa, huippu laite :)
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
kickillä tai ilman kickiä, millä putkella tahansa, millä höyryttimellä tahansa ja millä akulla tahansa toiminut loistavasti
nyt vuorokauden. :D
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Mulla toiminut ongelmitta perjantaista asti ykköslaitteena EAmod SN 000090
Käytössä kick ja 18500 akku, boge & Lumi tankki, lemon litkulla massiiviset pilvet :D
Pikkasen tietty epäilyttää tuon teleskoopin 'kiristys' ja omissa 18500 akuissa onkin jo miinuspäässä selkeät kuopat, enkä sitten tiedä miten ne vaikuttavat kestävyyteen.. ehkäpä modaus tuonne modin pohjassa sojottavaan tappiin kuten Overflow ehdotti voisi olla tarvetta.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
GGTS:ssä ihan sama "ongelma" akkujen kanssa, kun kiristelee liikaa. Ajan kanssa vähän painuu, minkäs sille mahtaa. Kaikissa pohjakytkimellä varustetuissa modeissa ei välttämättä toimi sitten kun on painunut liikaa.
No pain no gain? :D Välillä pitää uhrautua.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Carton korkki on kyllä loistoidea! Se on siisti, tottunut jo olemaan höyryhommissa, ja pyyhekumikin säilyy ehjänä ;). Onneksi olen säästänyt noita ison läjän, ja joissain clearoissa on ollut sellaisiakin joissa paksuus on puolikas valmiiksi.
Seuraavaksi sitten miinuskontaktin laajennus, jotta akkuun kohdistuva voima osuu isommalle alueelle.
On tämä kyllä säätämistä, mutta toisaalta säätämistähän tämä on :D.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Huomenna pitäisi oman EA MOD:n olla hyppysissä (iso kiitos eSauhuille hyvästä FB arvonnasta!) ja toivotaan todella, ettei itselläni ole samoja ongelmia kuin osalla ollut...
Kick kyllä pitää tämän kaveriksi sitten ostaa vaikka niin vannoin itselleni, että näistä mekaanisista "kickatuista" vehkeistä pysyn erossa :D
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
94 toiminut vuorokauden ilman mitään hankaluuksia.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
128 toimi vuorokauden ilman mitään ongelmia. Naureskelin kun täällä porukalla miinusnavat tippuu ja putket helisee eikä itsellä ole mitään ongelmaa. WRONG! Tulipa äsken todettua, että EAMOD ei ole hyvä reissumodi. Reissu oli niinkin kova kuin viereiseen kauppaan kävely. Näppäinlukon pyöritin ekaa kertaa päälle, modi taskuun, modia taskusta ottaessa huomasin että nappi on muuten jossakin muualla kuin modissa. Löyty se nappi jousineen hupparin taskusta onneksi ja tuo pieni prikka joka napin pitää paikollaan oli tietenkin modin sisällä. Aloin turaamaan prikkaa takaisin nappiin ja siinä rytäkässä se lensi paikkaan x, josta en sitä vielä ole löytänyt. Tästä voi varmaan jokainen päätellä, että näillä spekseillä EAMOD ei ole 149e arvoinen. Odotan toki saavani toimivan version tilalle valmistajalta, näkyy tuo valmistajan osoite olevan tuossa kilometrin päässä omilta kämpiltä.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
driimis

Napissa on aivan liian matala ura prikalle jotta se pysyisi kunnolla paikoillaan :-\
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Mulla siis ei mitään ongelmia;jäin ihmttelemään sen kiukaan kiukuttelua,muuta häslinkiä ei siis ole ollut. Putki 112. Sen karton kans on "kaikki"tehty ja käytössä siis perjantaista laite. Loistava PISTE. Täytyy vielä sanoa et en ala tehdä mitään omia säätöjä jos jotain ilmenee... NE TEKEE VALMISTAJA JA NIISTÄ EN KYL HALUIS MAKSAA PENNIÄKÄÄN!!!! Mut toistaiseksi(5 päivää käyttöä)LOISTAVA!!!!!!! Niin,eihän ne akut muutenkaan montaa kuukautta iskussa pysy;vai onko jollain sellanem akku joka on terässä vuoden? Jos on niin kertokaa ihmeessä mikä:D Helvetin hyvä tää on!
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Tässä alkaa jo sokaistumaan, että mitä vikoja on valitettavasti eka satsiin päässyt ja kuinka monelle todellisuudessa. Siksi toivomme, että laittaisitte kotisivujen kautta viestiä meille noista moitteista ja laittakaa samaan viestiin myös laitteen sarjanumero. Seuraamme vähän, että onko nuo viat mahdollisesti niissä aika hurjalla aikataululla väsätyissä värivirheellisten korvaavissa laitteissa. Luonnollisesti otamme vastuun jokaikisestä maanantaikappaleesta ja joko korjataan vika tai vaihdetaan kokonaan uusi laite. Olemme pahoillamme ja kovasti toivomme, että kärsivällisyys monday-modin saajilla ei lopu kesken...
Keräämme nuo viestit ja tutkimme mahdolliset syyt ja ilmoitamme sitten mitä niistä pystyi tulkitsemaan. Sorvin äärelläkin on käyty mietiskelemässä ja toivottavasti pian löytyy syy siihen, miksi jotkut laitteista eivät toimi täydellisesti, niinkuin tähänastiset laitteet ovat toimineet. Liittäkää viestiin käyttämienne akkujen ja tankkien tarkat tiedot, niin vertailemme, voisiko syy olla jonkin näistä toimimattomuus modin kanssa!
Tuo liima nyt ainakin on yksi selkeä “syyllinen” tai sitten meille on annettu sitä myyneestä liikkeestä virheellinen kuivumisaika. Tehostamme nyt muutamaan testikappaleeseen tuota liimaamiseen käytettyä aikaa, ja toivotaan, että ratkaisu olisi noinkin yksinkertainen. Te joilla tuo tappi irtoaa, voitte tosiaan joko liimata sen itse tai vaihdetaan uusi hattu. Pieni sävyero täytyy vain hyväksyä putkien välillä, koska johtuu kuulemma materiaalista – tokikaan emme niele ihan mitä vaan, vaan aina yritämme katsoa, ettei ala- ja yläputki riitele liikaa. Tulevaisuudessa mietimme olisiko modin pinnoittaminen ratkaisu, emme halunneet tuohon vielä lähteä, koska se nostaa valitettavasti modin hintaa. Myöskin itse olemme saaneet kovasti kehua tuosta mist-värityksestä ja täytyy myöntää, että on se oma suosikkikin...
Nyt vain uskotaan täällä meillä, että tästä kaikesta opitaan jotain lisää! Tokikaan tarkoituksenamme ei TODELLAKAAN ollut käyttää teitä koekenttänä. Tuotetta on testattu tosiaan useampi kuukausi tehokäytössä lähes kymmenellä henkilöllä ja nämä asiat on nyt tulleet täydellisinä yllätyksinä. Toivotaan, että olisivat kuitenkin nyt huomattava vähemmistö ja pääsääntöisesti modit toimisivat kuten ovat tähänkin asti toimineet!
Terv. Mika
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Ensimmäisten ihasteluiden jälkeen ollut käytössä nyt pari päivää ja toimii täydellisesti. Putket ei heilu oli käytössä kikki tai ei, nappi laukoo joka kerta ja höyryt on erinomaiset. Missään kovemmassa käytössä kuin kotihöyryttelyssä ei laite vielä ole ollut, mutta baarireissuihin onkin sitten toi boltti ;). Iso kiitos EA:lle modista, olen erittäin tyytyväinen! :D
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Laite itsessään toimii mainiosti mutta kuten aikaisemmin mainitsin sen pahasta tavasta naittaa itselleen kaikki siinä kokeillut kartot, yhtä kartoa vaihtelin EAMod <= Bolt ja joka kerta piti värkätä sen plussanapaa ja lopuksi karto sanoi itsensä irti, yleismittarillakaan en siitä saa enää mitään ulos.
Tämä oli siis ennenkuin laitoin kartokorkkia plussanapaan mutta sekään ei tietenkään estä napaa liikkumasta jos kovin kiristää, eli täytyy varata eri akuille omat tankkikartot :/
joissakin kartoissa plussanapa on tiukempi joten ne eivät liiku niin herkästi ja toimivat paremmin kuin väljemmät serkkunsa :)
Somnuim toimii kyllä loistavasti mutta siinähän on myös "irrallinen" plussanapa ja siihen ei ole tarvinnut koskea (?)
Parin päivän käytön jälkeen muutamissa akuissa on havaittavissa pientä painumaa (akun miinus napa)
mitenkähän olis toiminu halkaisijaltaan isompi pulikka ja lyhyempi tulitusnäppäin?
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
eLehis
Laite itsessään toimii mainiosti mutta kuten aikaisemmin mainitsin sen pahasta tavasta naittaa itselleen kaikki siinä kokeillut kartot, yhtä kartoa vaihtelin EAMod <= Bolt ja joka kerta piti värkätä sen plussanapaa ja lopuksi karto sanoi itsensä irti, yleismittarillakaan en siitä saa enää mitään ulos.
Pommilla sama ominaisuus.. Ja on niitä pari muutakin modia.
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
eLehis
Parin päivän käytön jälkeen muutamissa akuissa on havaittavissa pientä painumaa (akun miinus napa)
mitenkähän olis toiminu halkaisijaltaan isompi pulikka ja lyhyempi tulitusnäppäin?
Teleskooppi ominaisuus.. Ainakin GG omistajille tuttu tapaus - elä ruuvaa niin tiukalle (mahdottomuus) :P
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
Yakousei
Teleskooppi ominaisuus.. Ainakin GG omistajille tuttu tapaus - elä ruuvaa niin tiukalle (mahdottomuus) :P
Vain jos on kyljessä nappi niinkuin näissä on. Tuo mun vented telescope toimii ilman ongelmia, pohjassa vertikaalisti liikkuva nappi: ei tarvetta prässätä kuin mitä jousi prässää.
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Tulkaa pitään se meille...
-
Re: Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja Electric Angel
Tässä alkaa jo sokaistumaan, että mitä vikoja on valitettavasti eka satsiin päässyt ja kuinka monelle todellisuudessa. Siksi toivomme, että laittaisitte kotisivujen kautta viestiä meille noista moitteista ja laittakaa samaan viestiin myös laitteen sarjanumero.
Jos viellä linkki.
-
Vs: Re: Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
tobi
Jos viellä linkki.
http://www.electricangel.fi/
-
Re: Vs: Re: Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja rnt
Taitaa olla ruuhkaa kun on sivut nurin :D
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Moi
Teimme sivuille eillen muutoksia jotta saamme oikean rekisteröitymisen toimimaan.
Sivu oli hetken poissa käytöstä.
terv. Mika
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
Electric Angel
Moi
Teimme sivuille eillen muutoksia jotta saamme oikean rekisteröitymisen toimimaan.
Sivu oli hetken poissa käytöstä.
terv. Mika
Ei ole vissiin vielä tuo sarjanumeron rekisteröinti käytössä? En löytänyt sivuilta sitä
PS. #97 toimii ja kukkuu kaikinpuolin ok :)
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Täytyneepä tätä ketjua seurailla hieman tarkemmin. Mietin, että tuhlaisin veronpalautuksia tähän modiin ja samalla siirtyisin meshihärpäkkeiden ihmeellisen maailman ja jotta tästä kirjoutuksesta ei niin negatiivinen kuva jää niin miusta on hemmetin hienoa, että Suomessa tämmösiä vehkeitä valmistetaan. Jotenkin tätä lankaa selatessa vaan tuntuu tää lavatuubi + kartotankki yhdistelmä hirveen toimivalta :)
-
Vs: EAMOD suomiteleskooppi
Näin viiden päivän käytön jälkeen oletan että mulla ei ole"maanantaimalli". kun tää skulaa niin tää on loistava ja mulla on skulannut. Odota vaikka vähän aikaa ja sitte toimi. Täysin puolueettomat suosittelut.