No vuosi sitten tuossa olisi lukenut ettei tutkimustietoa ole. Hiljalleen taipuu median ja "asiantuntijoiden" mielipide massiivisen näytön alla.
Printable View
hitto kun ei kukaan asiasta kiinnostunut lääketieteen opiskelija ottaisi vaikka väitöskirjansa aiheeksi sähkötupakan terveysvaikutuksia...! Täältä e-savuke-foorumilta löytyisi kyllä varmasti suuri ryhmä vapaaehtoisia empiiriseen tutkimukseen. Muutaman vuoden mittainen seurantatutkimus antaisi varmasti tarkempaa tietoa sähkötupakoinnin vaikutuksesta esimerkiksi analogisesta eroonpääsyssä ja vaikutuksista hengityselimiin ja verenkiertoon. - Jaa ettei löydy sponsoria laajalle kansanterveyden kannalta merkittävälle tutkimustyölle? ...niin, eipä ;-)
Eräs suomen kovanluokan artisti kertoi siirtyneensä höyryyn. Henkilökohtainen lääkärinsä kehotti lopettamaan tupakoinnin, koska lauluääni alkoi kärsiä.
Mies lopetti ja siirtyi höyryyn. Hapenottokyky nousi 30% Lääkärinsä sanoi olleen lopettamisen ja höyryynsiirtymisen vaikutus.
Olen kysynyt ko. herraa kertomaan seuraavassa haastattelussa asiasta, mutta vaatimaton kun on, kieltäytyi kohteliaasti.
Pitääpä ottaa asia taas esiin, kun herraan törmää. Olisi loistava mannekiini ja höyryn puolestapuhuja Suomessa ja maailmalla.
Näkyy joissain livevideoilla höyryttelevän. Harmittaa kun eivät puhu hyvän asian puolesta, vaikka voisivat:banghead:
Kerros kuka artisti, vaikka privaan. Oman työn puolesta saatan törmätä ja voisi myös johdatella höyrykeskusteluun tms...
Miten kävi tälle johtajalle kun esitti muun kuin lääketeollisuuden mielipiteen...
.
Oliko Aku Kopakkalan lausunto masennuslääkkeistä liikaa Mehiläiselle? ? ?Minut irtisanottiin tänään? | Uusi Suomi
.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ar...696386736.html
.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/2...ilainen-vastaa
Nuokin potkut johtuivat kuulema siitä että Mehiläisen johto sai puhelun jonka seurauksena lääkäri sai potkut. Eli ihan kuin tuo käsky olisi tullut ylemmältä taholta kuin ko firman johto.
Kuis muutenkaan.
Old news.
Ei, kun tuo linkkaamani linkki.
Se viestien poistomahdollisuus ois kiva.
Sähkötupakka voi ajaa nuoren tupakoimaan
Tämän moista soopaa osui äskön silmiin...
Kyllä ne jaksaa näitä porttiteorioita viljellä. Hohhoh. Nuoren ajaa tupakoimaan jokin ihan muu. Kotoa opittu malli tai porukassa "opittu" malli. Ympäristö ja yksilö sen määrittää. MÄ olen tätä mieltä.
Tässä viimein tilannepäivitys tuohon jo reilun puolen vuoden takaiseen Kaleva-pääkirjoituksesta tekemääni kanteluun Julkisen sanan neuvostolle ("Sähkötupakan mentävä reikä"; aiempaa keskustelua aiheesta tällä foorumilla löytyy tästä: http://www.e-savuke.com/vb/terveys-l...eeksi-111.html).
Lyhyesti sanottuna: kantelu ei mennyt läpi, koska en suostunut kirjoittamaan itse Kalevan virheitä oikaisevaa juttua, vaikka päätoimittaja Mantila olisi sellaisen mahdollisesti suostunut julkaisemaan. Ts. JSN:n puheenjohtaja Risto Uimosen - entinen Kalevan päätoimittaja muuten - mukaan lehti voi kiertää oman, lakisääteisen oikaisuvastuunsa sysäämällä korjausvelvoitteen lukijalle.
Syyt, miksi en kirjoittanut Kalevaan vastinetta aiheesta, ovat seuraavat:
1) En alunperin ymmärtänyt Mantilan umpimähkäisiä vastinepuheita ("jos haluatte jatkaa keskustelua aiheesta, vastine on mahdollinen") itselleni henk.koht. siirretyksi kirjoitusvelvoitteeksi: eiväthän lukijat korjaile lehdissä julkaistua virhetietoa vaan lehdet itse. Näin ollen tulkitsin Mantilan epämääräisen heiton tarkoittavan, että mikäli perusteita löytyy, lehti olisi mahdollisesti itse valmis tekemään aiheesta uuden, omia virheitään oikaisevan tai ainakin jollakin tapaa tasapuolistavan jutun, eräänlaisen hienovaraisen "vastineen" asiavirheitä vilisevälle pääkirjoitukselleen (varsin tyypillinen toimintatapa medioissa; pahimmat uutisankat ja muut möläytykset korjataan uudessa, samaa aihepiiriä koskevassa jutussa).
2) Lain mukaan virheellisen tiedon oikaiseminen ei kuulu vastineoikeuden piiriin (koskee lukijaa henk.koht. loukkaavia juttuja) vaan oikaisuoikeuden piiriin (koskee minkä tahansa virheellisen tiedon julkaisemista).
3) Lukijaa ei voida velvoittaa tekemään töitä toimituksen puolesta, ts. korjaamaan omakätisesti lehden tekemiä virheitä.
4) Päätoimittaja Mantila esitti mahdollisen vastineen julkaisemiselle täysin omavaltaisia, vastinelainsäädäntöön kuulumattomia ehtoja. Kirjoituksesta ei mm. olisi saanut ilmetä, että kyse on Kalevan virheiden korjaamisesta. Ts. vastineesta ei olisi saanut käydä ilmi, mille se on vastine.
Tein asiasta uudelleenkäsittelypyynnön, jossa toin esiin laissa säädetyt vastine- ja oikaisumääritteet ja tiedotusvälineille niiden mukaisesti määrätyt velvoitteet. Koska Kalevan juttu ei käsitellyt henk.koht. omaa persoonaani, kantelu oli alunalkaenkin koskenut ainoastaan lehden omaa oikaisuvelvollisuutta, ei omaa vastineoikeuttani. JSN:n vastaus tähän oli tyly: "Kantelijalle huomautetaan, että JSN ei tulkitse lakia vaan Journalistin ohjeita". Olin ilmeisesti erehtynyt pahemman kerran, kun olin kuvitellut Journalistin ohjeiden mukailevan edes jossain määrin Suomen lakia.
Tosin ei JSN:ää näyttäisi kiinnostavan myöskään Journalistin ohjeiden tulkitseminen. Nimittäin sitä, noudattiko Kalevan pääkirjoitus hyvää lehtimiestapaa vai ei, ei käsitelty kertaakaan koko kanteluprosessin aikana. Kaikki huomio oli vain ja ainoastaan kantelijan toiminnassa, ts. siinä, ettei kantelija suostunut omakätisesti korjaamaan Kalevassa esiintyneitä virheellisyyksiä Kalevan itsensä puolesta. JSN ei pitänyt millään tapaa huomionarvoisena myöskään sitä seikkaa, että päätoimittaja Mantila oli jo kieltäytynyt vastineen julkaisemisesta, mikäli hänen asettamiinsa, lainvastaisiin ehtoihin ei suostuta (= vastineesta ei olisi saanut käydä ilmi, että se on vastine Kalevan pääkirjoituksessa esiintyneisiin virheellisiin ja harhaanjohtaviin väittämiin).
Summa summarum: julkisuudessa levitetyn virhetiedon oikaiseminen näyttäisi olevan tärkeysjärjestyksessä viimeisenä niin Kalevan kuin Julkisen sanan neuvostonkin asialistalla. Anteeksi, lipsahdus. Eihän sitä ollut asialistalla ollenkaan.
@VGaani: eli tuo tulkinnan mukaan Suomessa saa julkaista mitä tahansa roskaa ja virheellistä tietoa vailla seuraamuksia. No, tietyt tahot ovat tästä erittäin otettuja :sarcasm:
Täsmälleen. Virhetiedon korjaaminen näyttäisi tänä päivänä tipahtavan sekä oikaisu- että vastineoikeuden ulkopuolelle. Ts. lehti voi siirtää oman oikaisuvastuunsa lukijan vastinevelvollisuudeksi. Vastinetta puolestaan ei tarvitse julkaista, jos jutusta ei ole aiheutunut selvää kielteistä julkisuutta nimenomaisesti ko. lukijalle itselleen. Kalevahan onkin aiemmin välttynyt myös vastineen julkaisemiselta juuri tällä perusteella. JSN:n täydellä tuella, tottakai. Ks. Kissa pöydällä: Kaleva ei julkaissut vastinettani
Koko kanteluprosessin tarkoituksena oli saattaa tiedotusvälineet vihdoin vastuuseen jo vuosien ajan jatkuneesta holtittomasta sähkötupakkakirjoittelustaan. Näin ei olisi tapahtunut, jos olisin itse tehnyt työn toimituksen puolesta, ja vieläpä siten, että jutusta ei olisi saanut käydä ilmi, että kyse on Kalevan virheiden oikaisemisesta. Kaiken lisäksi kaikki vaivannäkö olisi mitä todennäköisimmin valunut hukkaan: koska kyse ei virallisesti ottaen ollut vastineesta, päätoimittaja Mantilalla oli täysin vapaat kädet määrätä tekstin sisällöstä ja jättää se kokonaan julkaisematta, mikäli se ei olisi sattunut häntä kaikilta osiltaan miellyttämään. Sanottakoon, että yhteinen sävel asiassa tuntui olevan varsin kaukana;)
Vielä pari vuotta sitten Kaleva itse kirjoitti vastine- ja oikaisukäytännöstä mm. seuraavaa: "Päinvastoin kuin vastineissa erityistä asianomistajuutta virheiden oikaisemisessa ei tunneta. Virheellinen tieto on oikaistava kenen tahansa vaatimuksesta ja samassa julkaisussa tai ohjelmassa, jossa se alun perinkin julkaistiin tai lähetettiin." Virheiltä vaikea välttyä | Mediatohtori | Kaleva.fi
Eivät näyttäisi periaatteet ja käytäntö Kalevassa oikein kohtaavan toisiaan...
Tulikin väärään ketjuun, siirretään oikeaan. >