Printable View
Mut onhan se nestemäinen nikotiini oikeastikin hengenvaarallista.Lainaus:
Alkuperäinen postaaja benji
Tänä vuonna kuulemma kaksi itsariyritystä (ulkomailla) nikotiininestettä juomalla, joista toinen onnistui :(
Liekö se sun henkilö tuon "uutisen" lukenut???
Ärsyttää tietysti, jos tuo yhdistetään normi höyryttelyyn ;)
Ja kyllä se suoneen pistettynä varmaan tekee aika pahaa... Sanoin henkilölle että ota asioista selvää useammasta lähteestä ihan itse ja tee sen jälkeen johtopäätökset. Mainitsin myös että iltapaskat on samaa tasoa kuin seiskalehti jne... Että kannattaa vähän miettiä että mitä uskoo ja kuinka helpolla nykyään tässä maailmassa kun juorulehdetkin saa lehtiinsä päätteen "sanomat".Lainaus:
Alkuperäinen postaaja arskaxx
Kumma kyllä oma kokemus isän jäljiltä ei ole tämä. Kaikki on mennyt lopulta hyvin, tosin hommaa on ollut penteleesti. Samalla hengenvedolla jo pelkään samaa hommaa äidin puolelta, kun siellä on pieni metsäpläntti ja mökki yhteisomistuksessa suvun kanssa. Oikeasti olen pelännyt tätä jo vuosia, niin hullua kuin se onkin.Lainaus:
Alkuperäinen postaaja benji
Jotenkin tuntuu että ahneus on aika vahva piirre ihmisissä. Ahneuksen kaveri on kateus. Siinä se ihmisen todellinen luonne punnitaan loppujen lopuksi usein...Lainaus:
Alkuperäinen postaaja SVK
Se nyt riippuu kuolinpesän suuruudesta. Jos on jaossa mummon virkuu koukut ja papan piiput,niin riitaa tuskin saa aikaiseksi. Toki henkisiäkin arvoja on.
Itse olen vastustanut kuolinpesän jakoa jo vuosikymmeniä tai pikemmin myymistä,sillä niin kauan kun äiteessä henki pihisee,niin status quo;n tulee säilyä.Sitten kun on multaa nokalla,niin aivan sama miten loppupeleissä käy.
En minäkään missään nimessä ajattele jakoa ennenkuin henki on lähtenyt. Siis jokainen saa kuluttaa omat rahansa mihin haluaa viimeiseen hengenvetoon asti minun mielestäni. Mutta on muistoarvoissa minun mielestäni arvoa varsinkin silloin kun on läheinen ihminen kyseessä. Minä en saanut sitä seinäryijyä jonka isoäitini minulle teki ja lupasi esim (en saanut siis mitään). Mutta en tehnyt siitä asiaa... Muistot ovat tärkeämpiä. Jos rahaa on jaossa niin silloin homma on raadollista usein...
Siis äitini mies kuoli täysin yllättäen kuukausi sitten sydänkohtaukseen ja näinä vaikena aikoina mitään en toivo niin paljon kuin että äitini jaksaisi ja että hänen terveytensä ei nyt romahtaisi ja että hän eläisi satavuotiaaksi asti. Vaikka hänellä on mittava omaisuus niin se on hänen omaisuus eikä minun! Hän nauttikoon siitä ja hän eläköön pitkään! Se on toiveeni :)
En tykänny tuosta ihan alusta, vaan siitä loppuosasta, tsemppiä :angel:Lainaus:
Alkuperäinen postaaja benji
Voisin vielä lisätä et oman äitini mies lähti oman käden(liipasinsormi) kautta 29vuotta sitten :(
Alkuun oli vaikeaa, mutta kyllä se siitä lähtee :)
Mulla oli vuosi sitte monttupeijaiset, serkkupojalla oli kanssa liipasinsormi herkällä. Paska homma, mutkassa kun ei ole peruutusnappulaa.Lainaus:
Alkuperäinen postaaja arskaxx
Isä ja veli kannettu monttuun :(
Isän vei ikä ja veljen syöpä.
Monttuun on tullut kannettua jo niin monta hyvää ystävää että toivoisin ettei ketään enää koskaan tarvisi. Vaan se kuitenkin on sellainen homma että myös kuolema kuuluu elämään, niin kurjaa kuin se onkin. Elämä jatkuu aina, toisinaan se ottaa pidempään, mutta jatkuu kuitenkin. Ja onhan se tietysti niinkin että jos ei halua läheisiään haudata, joutuu itse lähteä ensin.
Läheisen kuolema on aina kova paikka, ja aina tuntuu että koskaan ei siitä selviä, mutta aika parantaa.
Siä jukeboksin luona sitten joskus kilistellään kaikki :)
https://www.youtube.com/watch?v=-0QHZHzYAJ4
.
Kuten jamo tuossa yllä kertoi läheisen kuolema on aina kova paikka, mutta aika ja hyvien muistojen vaaliminen auttaa, huonojakin muistoja on, mutta ne painuvat ajan mittaan unholaan.
Olen itsekin joutunut seisomaan montun reunalla, faijasta en muista juuri mitään. -72 meni ensin vanhin broidi, kuukauden päästä mutsi. Lisäksi matka on loppunut kesken kahdelta vanhemmalta ja yhdeltä nuoremmalta broidilta.
Paljon, paljon on muita sukulaisia saatettu vuosien varrella, raskaita aikoja on ollut, mutta kuten sanottu antakaa ajan tehdä tehtävänsä, siellä tunnelin päässä on kuitenkin valoa, sinne vaan pitää jaksaa taapertaa.
Hyviä sanoja monelta. Komppaan vahvasti.
Elämä ei olisi arvokasta, ellei se loppuisi joskus.
Mulla helpotti hiukan, oli pelkästään ahtoletku pompannut pois paikaltaan. Samalla sit vaihdatin öljyt, polttoainesuodattimen, tarkistutin CR suuttimien arvot ja ostin kesäkiekot alle. Ei pitänyt enää tänä vuonna, mutta oli aika reilusti alle sakkorajan...
.
Kuten myös, mutta se tapa millä osa kavereista ja serkuista lähti jäi kaihertamaan pitkään mieltä. Ajallansahan tuollaiset muistot osittain paranee, mutta kyllähän ne vieläkin harvakseltaan uniin tulee:(.Lainaus:
Alkuperäinen postaaja Jamo81
:crying: Elämä ja kuolema. Äiti on kyllä elossa, mutta muistisairaus etenee nopeasti ja epätyypilliset oireet tuhoavat myös fyysisen kunnon. Välillä on vaikea sulattaa sitä, että hän oli toimintakykyinen vielä pari vuotta sitten. Vakavia fyysisiä sairauksia ei kuitenkaan ole, ja pelkona on lopulta hiipuminen letkuruokinnassa, jos edes nielemisrefleksi ei enää toimi. Kuulostaa ehkä rajulta, mutta ainakin tässä vaiheessa toivon sydänkohtausta tai keuhkokuumetta ennen ylläpidettyä elämistä ja aivan itsekkäistä syistä. En haluaisi olla päättämässä elintoimintojen tukemisesta toivottomassa tilanteessa.
.
Ääh. Nämä on rankkoja juttuja ja kaikilla on omansa. Kuitenkin me käytetään 99 % ajasta turhanpäiväiseen kitinään. Enkä nyt tarkoita, että koko ajan pitäisi voivotella suuria elämän ja kuoleman kysymyksiä, vaan energian käyttöä vihaamiseen, kateuteen ja muuhun jurpottamiseen etenkin toisten ihmisten elämäntapojen ja -valintojen suhteen. Se on outoa.
Nyt just ärsyttää, kun vetoketjullinen tyyny avautui pesukoneessa. Putsausyrityksen jälkeen kylppäri on vanuhippusten peitossa. Toisaalta siellä on pehmoeläimen makoisa olla.
Juuri tämähän tässä ärsyttääkin, just nyt ehkä vähempi mutta toisinaan enempi.Lainaus:
Alkuperäinen postaaja SVK