-
Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Ensimmäinen höyrysävytteinen tapaaminen Kotkassa takana. Juttua riitti ja siellä kaikilla oli niin mukavaa. Miitin satoa oli varsinkin idea seuraavasta miitistä. Jostain se on aloitettava, eli aloitetaan tästä:
Suunnitteilla, tai oikeammin vasta ajatusasteella, jonkinmoinen tapaaminen höyryttelyn merkeissä kesäiseen, aina aurinkoiseen ja hyväntuuliseen Kotkaan. Ajatuksena olisi ajoittaa tapaaminen Kotkan meripäiville 27.7. Ajankohtana meripäivät, koska perinteisesti tuohon aikaan Kotkassa liikkuu paljon muitakin kuin meitä alkuasukkaita. Josko joku höyrypää kauempaakin uskaltautuisi mukaan.
Jotta ajatus konkretisoituisi jotenkin, niin laittakaapas juttua ketjuun tähän. Toiveita kellonajan suhteen. Toiveita paikan suhteen. Ja tottakai olisi suotavaa tuoda julki mahdollinen halu ilmestyä paikalle. Tarvittaessa kyllä ulkopaikkakuntalaisia opastetaan.
Toinen ajatus. Meripäivät kun on tuollainen rempseä markkinakarnevaali lukuisine myyntikojuineen, niin ihan vaan ajatuksena kyselisin että onko kellään kotimaisella höyrykauppiaalla käynyt mielessä ryhtyä markkinoimaan laitteita noin niinkuin karnevaalin keskellä ja kansan parissa? Uskoisin, että höyrykojulle riittäisi uteliaita ja uskoisin että asiakkaitakin. Tosin nikotiininesteiden myyntitilanne toimii kenties jarruna....mutta onhan se niin, että hyvä kauppamies myy humalaiselle juhlakansalle mitä tahansa ;)
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Tuossa on muuten ideaa. Kaiken sen krääsän keskellä jos nököttäisi e-tupankikoju, niin lyön vaikka vetoa että se olisi sieltä kiinnostavimmasta päästä, myöskin siis asiasta tietämättömien silmin. Siinä ohessahan voisi olla myöskin joku piste, jossa opastetaan laitteiden käytössä. Ja vaikka testihöyryjä non-nic nesteillä. Oijoi, siihen vaan desinfiointipyyhkeitä millä sutasee driptipin ennen uutta testaajaa. (En tiedä tällaisen toiminnan laillisuudesta tosin).
Meripäiville jos sovitaan miittiä, niin jokin julkinen paikka (puisto yms.) voisi olla parempi kuin jokin terassi. Ihan vaan siitä syystä että se väkimäärä on niin mieletön, että varmasti ainakin terasseilta on vaikea löytää tyhjiä pöytiä/tuoleja.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
popilo

Tai terassi vähän kauempana meripäiväalueesta.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
Stoney
Tai terassi vähän kauempana meripäiväalueesta.
Niinno sitten joutuu ehkä menemään jo lähiöpubeihin. Ja niitähän tässä kylässä riittää :D
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
En ny rupea etukäteen paikkoja mainostamaan, mut tossa Sapokan molemmn puolin. Tai tuossa mun naapurissa. Tai vaikka se linja-auto aseman rokkibaari. Noi on kuitenkin niitä siistejä paikkoja.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Mikäs tuo bäkkärin kanta muuten on höyryyn? Mitään tietoa?
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Meripäiville tulossa, tuun moikkaan jos ehdin. :esmoke:
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Joo isoa miittiä vaan suunittelemaan! Olis kiva nähdä iso porukka höyryttelemässä, muitakin kun täkäläisiä :)
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Noniin arvon höyrypäät, osallistukaas ny keskusteluun. Heitetään ny ehdotuksena ajalle ja paikalle, eli meripäiväperjantai klo 14 karoliinan terassi? Hiukan sivussa meripäivähumusta muttei kuitenkaan liian kaukana.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
Stoney
Noniin arvon höyrypäät, osallistukaas ny keskusteluun. Heitetään ny ehdotuksena ajalle ja paikalle, eli meripäiväperjantai klo 14 karoliinan terassi? Hiukan sivussa meripäivähumusta muttei kuitenkaan liian kaukana.
mukana
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Töitä Meripäivinä.. :o Illalla kerkeisi 8) :esmoke:
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Perjantai-iltapäivälle onnistuisi miitti myös Ravintolalaiva Aquila Rosalla,omistaja lupasi varata meille pöydän/pöytiä.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
Tomppeli
Perjantai-iltapäivälle onnistuisi miitti myös Ravintolalaiva Aquila Rosalla,omistaja lupasi varata meille pöydän/pöytiä.
Jos pystyt hoitamaan paikan meille niin sehän on just oikeassa paikassa meripäiviä ajatellen. Ilmoittele tänne minkä ajan saat sovittua :)
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Varaus tehty Meripäivä-perjantaille klo 14:00- . Ilmoitelkaa osanotosta,vahvistan varauksen ensi viikolla.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Kaikki meni jipii (EDIT) :esmoke:
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Lainaus:
Alkuperäinen postaaja
luuponen
Jos täällä on :esmoke:
Tää on niin tätä. Mulla on lauantaina ns. muuta ohjelmaa (lue: töissä) joten en pääse herran livekuntoa tarkastamaan. Levy kyllä uppos mulle. Rok Rok!
Ja perjantain laivahöyryille tottakai osallistun. Ja tarjoon sheriffille olusen/siiderin jos naamansa näyttää paikalla.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Hep, nykäistäån ketjua ylöspäin. Vähän niinku muistutuksena. Eli kannattaa tulla kauempaakin, pankaas sanaa eteenpäin.
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
Pyrin perjantaina siihen et tuun moikkaamaan. Nähdään siis paatilla.
:esmoke:
:esmoke:
-
Vs: Höyrymiitti Kotkaan, osa 2. Lue vaikket olisikaan kotkalainen.
tai missä vaan itseaasiassa. oon passissa taksiaseman kupeessa. :esmoke: