Sivu 1 / 2 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1 - 20 / 26

Aihe: Kartomisaattorista nesteet suuhun(kokeiltu jo useampaa)

  1. #1
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    07/2013
    Viestit
    7

    Kartomisaattorista nesteet suuhun(kokeiltu jo useampaa)

    Täytyi nyt täältä suunnasta kysellä asiasta. Eli käytössäni on X8 -tankit ja niihin yhellä rei'ällä olevat kartomisaattorit +2kpl hieman liian pitkiä kartoja(ovat kuitenkin kahdella rei'ällä.) Vamo V2 käytössä näiden kanssa.

    Olen kokeillut ja selannut kaikenmailman youtube ohjeistukset yms. lävitse etsien sitä oikeaa tapaa kostuttaa kartomisaattori. Onko se oikeasti niin vaikea noita saada toimimaan vai tarvitaanko noissa tarkalleen tietty minuuttien ja nestetippojen määrä, että saadaan optimaalisesti toimimaan koko homma?

    Olen kokeillut tiputella tippoja suoraan kartoon, heilutellut sitä välillä ja laittanut tankkiin noin puoliksi täyteen nestettä. Olen myös käyttänyt "kondomityyliä" eli sillä karton "suojukseen" nestettä ja laittanut karton siihen imeytymään joksikin aikaa, sen jälkeen tankki kiinni ja antanut olla useamman minuutin muhimassa. Eikä tämäkään auta?!

    Tässä olen kohta pullollisen imassut e-nestettä kitusiini ja yhteensä tässä kokeilussa on mennyt hukkaan varmaa 2-3 pulloa(10ml). Suurin ongelma on siis se, että kun sitten starttaan pienellä voltilla tai watilla 3.0v / 3.0w niin aluksi saan jokuset höyryt ulos, mutta jonku ajan kuluttua kartomisaattori on imassut sisäänsä niin paljon nestettä, että ei enää ilmakaan kierrä vaan kaikki on karton sisällä.

    Voitteko opastaa tyhmää, menee hermot noiden kanssa. Kanger Evodien kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta mitä nyt kerran olen kartomisaattorin saanut toimiin niin huomattavasti paremmat höyryt tiedossa.

     
     
  2. #2
    Höyrykone Barole's Avatar

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Kauhava
    Viestit
    5,059
    Kunhan keskiputkeen ei mee nestettä niin tyyli on vapaa. Ongelma voi olla siinä että vanu on liian löysää ja laskee nesteet liian herkästi läpi, imet liian kovaa ja neste ei ehdi höyrystyä, tai tehoja ei oo tarpeeksi ja neste ei ehdi höyrystyä. Eli kun täytät kortsutyylillä, niin puhallat paperiin sen keskiröörin tyhjäksi ennen käyttöä. Tee tuo oikeestaan täyttötavasta riippumatta. Ja pitkiä, rauhallisia imuja. Jos sitä kiskoo niinko röökiä, eli nopeita, kiivaita imuja, niin varmasti saa nesteet suuhun. Se täyttö ei oikeesti oo niin tarkkaa, pääasia että kostuu kunnolla ettei kärtsää.

    Bogen vai Smokin kartoja? Vai jotain muita?
    Do or do not, there is no Barole.



     
     
  3. #3
    HöyryGuru smami's Avatar

    Liittynyt
    11/2012
    Sijainti
    Lapua
    Viestit
    4,287
    Kokeilitko puhaltaa karton keskireijjän tyhjäksi ennen tankkiin laittoa? Sitten kun täytettyyn tankkiin pökkää sen karton paikalleen niin olis hyvä jos tekis pöytää vasten painaa ettei tuki ilmateitä kummastakaan päästä. Muutaman tipan joskus sain kartolla suuhun mutten paljon sen enempää.

     
     
  4. #4
    Höyrypää Sössönsöö's Avatar

    Liittynyt
    05/2012
    Viestit
    751
    Näin olen onnistuneesti itse käytellyt kartoja jo yli puolisen vuotta. Sitä ennen oli samanlaisia ongelmia.

    Ensiksi tuo "kortsutyylillä" täyttäminen, antaa hetken aikaa vanujen imeä viimeisetkin nesteet sisäänsä ja sitten puhaltelee jommastakummasta päästä ylimääräiset keskiputkessa lymyilevät nesteet pois. Sitten kun sisälle katsoessa näkee selvästi läpi, niin karto tankkiin ja liruttelee sivulta nesteet tankkiin. Siinäpä se, sitten vaan höyryttelemään.

    Joskus kaikki nesteet ei lähde tuolta keskiputkesta pois, niin varuiksi rullaan vessapaperin tai muun vastaavan niin ohueksi että sen saa tungettua sisään sinne liitinpäähän ja moppaan sillä loput ylimääräiset nesteet pois.
    Add a drop of lavender to your milk, leave town with an orange, and pretend you're laughing at it.

     
     
  5. #5
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    07/2013
    Viestit
    7
    Noniin on kokeiltu. Keskireikä tyyliin täyttyy nesteellä ku koitan ottaa höyryjä tai edes painan virtaa siihen. Voiko kartomisaattori mennä liian märäksi, nimittäin se on siihen asti ok, kun olen karton tankkiin kiinnittänyt ja laitan Vamoon kiinni. Sitte alkaa kurlaa yms, vaikka kuin on keskireikä puhallettu puhtaaksi ja kuivattu ylijäämät kontaktipinnoista pois. Ja mitä tossa nyt huomasin niin kun kartomisaattorin laitan tankkiin niin tankista imasee huomattava määrä nestettä vielä kartoon. Olen tässä nyt 3 kartoa kokeillut eikä vieläkään tuota tulosta. Alkaa toivo loppumaan

     
     
  6. #6
    Höyrypää Sexplosion's Avatar

    Liittynyt
    05/2013
    Sijainti
    RantaBoulevard
    Viestit
    584
    Mulla yks karto (oli boge TAI sit joku random DCT:n mukana tullut) teki silleen että normaalitäytön ja tankkiin laittamisen jälkeen olin antanut kunnolla imeytyä, sit höngin keskireijän puhtaaksi ja hyvin tuntuu ilma kiertävän. Twistin päähän kiinni ja menoksi, muutaman imaisun jälkeen alkaa hento kurlaus, höyryn määrä hiipuu veto vedolta. Lopulta uskoin ja otin hässäkän pois akun päästä --> twistin 510 kierteiden kuoppa puolillaan nestettä ja lisää valuu kartosta reisille ja vaikka pöydälle. Kuivausta, karto vähäksi aikaa huilimaan pöydälle ja hetken päästä uusi yritys, karto tankkiin mehut sisälle ja toimii ku junan vessa. Tässä vaiheessa pakko sanoa että osaan kyllä täyttää kartotankin oikein etten painanut tankin yläcäpillä tankkiin painetta yms. Taisi vain olla kuu väärässä asennossa tai jotain sellasta.

     
     
  7. #7
    Höyrykone eLehis's Avatar

    Liittynyt
    12/2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    2,586
    Joskus tullut karto rei'itettyä hiukan liian hyvin eli syvään ja läpihän ne nesteet tuli, valmiiksi rei'itetyillä en saanut vuotamaan... no muutama tippa, enemmänkin oli ärsytyksen aiheena kun ne kartot ei kauaa kestäneet kun röörit oli tukossa ja liian tiukka ilmavastus, vaihtaahan ne silloin piti.

    On tuossa tankkien joukossa muutama kartotankki vielä, vähemmällä käytöllä niin kartotkin kestäneet paremmin, toki ne siinä seisoessaankin kostuvat ja saattavat tukkeutua jos vanut turpoaa, onpa muutama tankki kartoineen unohtunut pitkäksikin aikaa kaapin perälle ja kuivuihan tuo piru käräytys kuntoon, yksi imaisu riitti vaikka ulkoisesti näytti tankissa olevan nestettä mutta jotenkin oli vaan kuivunut ne reiät umpeen tai jotain mutta pahasti kärysi

    Suomea kohdannut suurin katastrofi 100 vuoteen - THL ja ASS seuraajineen!!

     
     
  8. #8
    Höyrykonkari

    Liittynyt
    12/2011
    Viestit
    146
    Minkä tehoisilla kamoilla työskentelet? Itsellä oli sama ongelma lavatuben kanssa joskus, kun aloin käyttämään vakkaristi kartoja ja tankkia. Höyryttelin liian pienillä tehoilla suhteutettuna ja kun höyry ei ehtinyt höyrystymään niin se alkoi kerääntyä tuohon karton päähän.

     
     
  9. #9
    Höyrykone

    Liittynyt
    06/2013
    Viestit
    1,872
    Mitä kartoja ja minkä ohmisia? Mikä tankki?

     
     
  10. #10
    Höyrypää

    Liittynyt
    03/2013
    Sijainti
    JKL
    Viestit
    792
    siinä vaiheessa ku tankki on täytetty ja painat siihen capin paikallee, siinne tankkii muodostuva paine puskee nestettä tai ilmaa pois, riippuen kumpaa carton reikien kohalla sattuu olemaan. ota se huomioon joko cartoa kostuttaessa enne tankkiin laittoa tai sit sen tankin paikalleen laiton jälkeen ja annat sen valutella ylimääräset pois.

     
     
  11. #11
    Höyrykone Teppa's Avatar

    Liittynyt
    07/2012
    Sijainti
    Vuorentausta
    Viestit
    4,044
    Muistaakseni täytin tankin aina kierrepäästä, eli kierre osa tankin sisään ja kiisselit sisään. Näin karton reiät on ilmassa eikä nesteessä kun karton tunkee takaisin tankkiin. Ei ainakaan paine tunkenu kartoa ylitäyteen mehua. Pitäskö tilata parit boget ja herkistellä...
    Virtaa: G-Tube, Tesla WYE, ja iStick Pico
    Höyryä: Berzerker RTA, Skyline RTA ja Dvarw MTL

     
     
  12. #12
    pki
    pki on poissa
    Höyrykone pki's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    2,097
    Aika monta dct ketjua ennestään, kaikissa varmaan käyty tämä sama asia läpi.. ihan vaan vinkkinä.

    DSE 901, eGo Type B, eGo Twist, Vision Spinner, Buzz Pro, Provari v2, Bolt (tele), PAPS Piccolo V1 & V3,
    EAmod, Lavatube Robust, PiColibri Tepuis, Atmomixani Nemesis + FT klooni Nemesis, Ambassadeur

     
     
  13. #13
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    07/2013
    Viestit
    7
    Noniin. eli informaatiota. Kartomisaattorit ovat 2,5ohm ja sitten on epäsopivia(liian pitkiä) 1,5ohmisia jotka epäilyttää, enkä tuskin ees tuu käyttämään niitä(ovat tosin sillä 2 reiällä). Tankki on eli joku X8 tank. Tänään uutta kokeilua, ensimmäisillä imaisulla oli jotain toivoa ehkäpä, vielä vähä aikaa kuivumaan, koska kontaktipinnat uivat taas nesteessä.

    Ja tosiaan oon pidempään jo höyrytellyt, joten tiedän kyllä miten noista on tarkoitus imeä höyryä. Mutta Vamon ja kartojen kanssa ihan uus tekijä.

    joo sori tästäkin dct -ketjusta. Olisi pitänyt käyttää hakua tarkemmin.

     
     
  14. #14
    pki
    pki on poissa
    Höyrykone pki's Avatar

    Liittynyt
    09/2011
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    2,097
    Kannattais lukea niitä muitakin ketjuja.
    Samalla tavalla noi kaikki cartotankit toimii ja kusee, sama alipaine imee nesteen cartoon kaikissa ja liian kova imuvastus aiheuttaa kaikissa liikaa alipainetta.. joka imee nesteen suuhun asti pahimmillaan.
    Samalla tavalla imuputken puhkaisu myös aiheuttaa kaikissa tankeissa tulvimista tai tankin huonot tiivisteet.
    Joskus noita bogeja käyttäessäni tein cartoon 8 reikää tai dremelillä leikkasin kyljen auki ja ei mitään ongelmia ja hyvät höyryt.

    DSE 901, eGo Type B, eGo Twist, Vision Spinner, Buzz Pro, Provari v2, Bolt (tele), PAPS Piccolo V1 & V3,
    EAmod, Lavatube Robust, PiColibri Tepuis, Atmomixani Nemesis + FT klooni Nemesis, Ambassadeur

     
     
  15. #15
    Höyrypää Sössönsöö's Avatar

    Liittynyt
    05/2012
    Viestit
    751
    Itte luovutin oman punchailun suhteen ja aloin suosiolla käyttämään pre-punchattuja bogeja. Ei oo sen jälkeen kussut kertaakaan. :P
    Add a drop of lavender to your milk, leave town with an orange, and pretend you're laughing at it.

     
     
  16. #16
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    07/2013
    Viestit
    7
    Uusimman testailun jälkeen, eli tein kaikki niin hyvin kun osasin ja laitoin varulta tankkiin reippaammin nestettä(yleensä max. puolee väliin). Noh tässä koneella istuessa huomasin, että kaikki nesteet oli imeytynyt karton sisästä suoraan alla olevaan paperiin ja näin ollen tankki oli tyhjä... Kyllä tää alkaa kalliiksi tulemaan nesteiden kanssa. Eikai jokainen karto voi olla susi...

    Täytynee tutkia forumia lisää ja katsoa onko mahdollisesti samoja ongelmia.

     
     
  17. #17
    Höyrypää Sössönsöö's Avatar

    Liittynyt
    05/2012
    Viestit
    751
    Lainaus Alkuperäinen postaaja M1z3 Näytä viesti
    Uusimman testailun jälkeen, eli tein kaikki niin hyvin kun osasin ja laitoin varulta tankkiin reippaammin nestettä(yleensä max. puolee väliin). Noh tässä koneella istuessa huomasin, että kaikki nesteet oli imeytynyt karton sisästä suoraan alla olevaan paperiin ja näin ollen tankki oli tyhjä... Kyllä tää alkaa kalliiksi tulemaan nesteiden kanssa. Eikai jokainen karto voi olla susi...

    Täytynee tutkia forumia lisää ja katsoa onko mahdollisesti samoja ongelmia.
    Hmm, tuo kuulostaapi kyllä harvinaisen oudolta.
    Mutta kuten tuossa juur mainitsinkin, niin itsellä se vaan ainakin oli kiinni siitä että en ilmeisesti osannut rei'ittää niitä perkuleita oikein. Ootko noita valmiiksi rei'itettyjä kokeillut, että onko samanmoisia ongelmia niillä?
    Add a drop of lavender to your milk, leave town with an orange, and pretend you're laughing at it.

     
     
  18. #18
    Höyrähtänyt

    Liittynyt
    07/2013
    Viestit
    7
    Lainaus Alkuperäinen postaaja Sössönsöö Näytä viesti
    Hmm, tuo kuulostaapi kyllä harvinaisen oudolta.
    Mutta kuten tuossa juur mainitsinkin, niin itsellä se vaan ainakin oli kiinni siitä että en ilmeisesti osannut rei'ittää niitä perkuleita oikein. Ootko noita valmiiksi rei'itettyjä kokeillut, että onko samanmoisia ongelmia niillä?
    joo mulla on siis ainoastaan valmiiksi rei'itettyjä.

     
     
  19. #19
    HöyryGuru Charun's Avatar

    Liittynyt
    02/2012
    Sijainti
    Vantaa
    Viestit
    9,173
    Ohmeista päätellen noi cartot on jotain dual coileja?
    Äkkiseltään mulle tulis mieleen kokeilla Bogeja, josko toimis yhtään paremmin..

     
     
  20. #20
    Höyrykonkari Wept's Avatar

    Liittynyt
    09/2012
    Sijainti
    Turku
    Viestit
    186
    Vuotaako varmasti kontaktista, vai tosta alhaalta sijaitsevasta täyttöreijästä?
    Toinen asia, niin onko kartot laipallisia vai ei? Jos ovat laipattomia ja tankissa huonot o-renkaat ja driptippi olisi suhteellisen suoraviivainen (karton kokoinen), itsellä oli aikoinaan karto ruvennut valumaan ylöspäin (tippiä kohden) ja näin kussut nestettä kontaktista ulos reippaasti.

     
     
Sivu 1 / 2 12 ViimeinenViimeinen
Keskustelu Aloittelijoiden esittelyt ja kysymykset

Kirjoitusoikeudet

  • Sinä et voi kirjoittaa uusia viestejä
  • Sinä et voi kirjoittaa vastauksia
  • Sinä et voi muokata liitteitäsi
  • Sinä et voi muokata viestejäsi
  •