![]() |
![]() |
![]() |
||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||
|
|
|
|||||||||||||||||
Sähkötupakka kokoluokat ja mallitHaluan ensin kertoa asian jonka tajusin hetken aikaa malleja tutkittuani. n. 90% kaikista e-savukkeista tulee muutamalta Kiinalaiselta tehtaalta. Jälleenmyyjät lätkäisevät joskus näihin oman logonsa ja pakkausmateriaalin tai joskus myyjät sellaisenaan. Tämä on toisaalta hyvä asia ja toisaalta huono. Hyvänä puolena voidaan pitää että varaosia on helposti saatavilla useilta myyjiltä suosituimpiin malleihin ja ne ovat keskenään yhteensopivia. Myöskin hintakilpailu useiden jälleenmyyjien kesken tuntuisi olevan kovaa ja yleensä myyjät koittavat lisätä paketteihin jotain joka erottaisi ne muista. Huonoja puolia ovat että tuotteiden laadussa on vaikea kilpailla kun valmistaja on useimmiten sama ja mitään innovatiivisia uusia tekniikoita ei ole kehitetty vähään aikaan. E-savukkeiden tekninen laatu on onneksi koko ajan parantumassa. Huomattava seikka on myös se että myyjät useimmiten eivät laita sivulleen tarkkaa mallinimeä vaan pelkästään esimerkiksi kokoluokkaan viittaavan nimen tai muun hämmentävän, hyvin myyvän nimen. Tämä johtaa siihen että vaikka myyjillä on samoja tuotteita niin kokemattoman ostajan on todella vaikea tätä huomata, näin hintavertailukin hankaloittuu ja tämä lieneekin ainakin osasyy mallimerkintöjen pihtaamiselle.
Tässä on lista suosituimmista malleista suosituimmissa kokoluokissa. Sulkuihin on merkitty tuotteet joita myydään eri nimellä mutta ovat täysin yhteensopivia kyseisen mallin kanssa ja toiminnaltaan täsmälleen tai melkein samanlaisia.
E-savukkeet voi laittaa paremmuusjärjestykseen useilla eri perusteilla. Ulkonäkö on ensimmäinen ilmiselvä valintaperuste ja tietenkin täysin makukysymys. Kokoluokka on tärkeä ostopäätökseen vaikuttava tekijä ja tästä on lisätietoa tällä sivulla. Akkukesto vaihtelee mallien välillä todella paljon ja tämä on hyvä ottaa huomioon jos haluat kuljettaa e-savuketta mukanasi eikä virtapistokkeita tai USB-portteja ole saatavilla. Tavallisen tupakan korvikkeena e-savuketta käyttävälle tuntuma joka syntyy suussa ja kurkussa höyryä sisäänvedettäessä on myös tärkeä. Tätä kutsun kurkkutuntumaksi (engl. Throat hit). Toinen tähän hieman liittyvä kriteeri on miten paljon ja kuinka lämmintä höyryä e-savuke tuottaa, tämä vaikuttaa visuaalisuuden lisäksi kurkkutuntuman kovuuteen. E-savukkeet myydään melkein aina ns. aloituspakkauksissa joissa varaosien ja lisälaitteiden määrä vaihtelee valmistajan mukaan, kannattaa siis katsoa että saa rahalleen vastinetta ja tarkistaa varaosien hinnat ennen laitteen ostoa. Kotikäyttöön ehkä paras malli on Penstyle eli kynämalli. Kooltaan tämä on jo huomattavasti tavallista tupakkaa isompi mutta tämä tuo myös paljon etuja kuten hyvän akkukeston ja isomman patruunan joka mahdollistaa pidemmät ja runsaammat höyryttelysessiot. Hyvä aloittelijan edullinen malli tässä kokoluokassa on esim. perus DSE-801 tai paksumman lompakon omaavalle Janty Classic Kissbox. Toinen varteenotettava vaihtoehto kotikäyttäjälle on hankkia USB-johto mille tahansa yllä mainituista malleista. Tällä tavoin pääset eroon akkujen ongelmista. Lue tästä Janty CK:n arvostelu, tästä DSE-801:n arvostelu ja tästä USB-johdon arvostelu. Jos kuljetettavuus on ainut merkittävä kriteeri sinulle niin tällöin valinta on joku micro-malleista (DSE-084, RN-4082, Joye306...), näiden käytettävyys on usein kuitenkin huomattavasti heikommalla tasolla kuin isommassa kokoluokassa joten en näitä listannut suosituimpien joukkoon. Jos taas haluat jotain persoonallisempaa niin valintasi on e-sikari (DSE-701, Joye301, RN-4062...) tai e-piippu (DSE-601, KR-608, Joye307...). E-savuke aloituspakkauksen (sis. 2 akkua, atomisoija, patruunoita ja laturi) hinnat lähtevät yleensä 30 eurosta ylöspäin. Kalleimmat setit voivat maksaa yli 100€. Korkea hinta ei kuitenkaan aina tarkoita parempaa laatua ja liikkeellä onkin joitain myyjiä jotka käyttävät hyväkseen ostajien epätietoisuutta uudesta tuotteesta. Jos siis tarvitset apua laitteen valinnassa niin kysy vinkkejä foorumin puolelta. |
||||||||||||||||||
|
|
|
![]() |
||||||||||||||||
Copyright 2009-2010 e-Savuke.com - Sähkötupakkatietoae-savuke.com etusivu | mikä on sähkötupakka? | käyttöohje | sähkötupakka-mallit | nikotiini e-neste | e-neste valmistajat | sähkötupakka modit | modien akut vertailussa | sähkötupakka-arvostelut | sähkötupakkasanasto | osta sähkötupakka | keskustelualue | blogi | hae sivustolta | kilpailut | linkit | ota yhteyttä | sitemap |
||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||